Ennustajat ennustivat lämmintä päivää, joten pohdin kyllä jaksanko kovin kauaa metsässä olla. Piti jotenkin suojautua mahdollisilta verenimijöiltä, joten takki pitäisi olla tiivis. Mutta jätin sitten, tyhmä, kumpparit pois. Luulin, että luultavasti vain samoilen metsäteillä. Otin kuitenkin puolen litran pakastusrasian mukaan, varalta. Matkan varrella kävin ostamassa evästä ja samalla vohkin hedelmäpussin, varuilta.
Menin, kun kello oli jo lähemmäs kymmentä, taas lyhintä reittiä lempipaikalleni. Kyllä siinä tuli perille päästyä mieleen, että kummassa olisin mieluimmin, täällä vai kaupungissa? No, täällä! Päädyin sitten kuitenkin marjastamaan. Poimin ensin puolukoita rasian täyteen. Huomasin siinä samalla, että mustikoitakin on vielä aika paljon. Pitäisikö poimia niitäkin... Pakkanen on käynyt niitä vähän henkäisemässä, joten lehtiä oli tippunut varvuista. Mustikatkin olivat niin valmiita irtoamaan, että riitti kun laittoi rasian alle ja vähän avitti, ropina vain kävi. Niitä kyllä pitäisikäydä hakemassa lähipäivinä lisää.
Kippasin siis puolukat hedelmäpussiini, jotta voisin poimia mustikat rasiaan. Rasian pohjalta löytyi taas pulleroinen hämis. Otin pikaisesti kuvan siitä (vauhtikuva!) ja päästin sen takaisin kotimetsäänsä. Hauskasti rasia oli niin puhdas ja sähköinen, että roskat olivat tarttuneet sen laitoihin, siitä vain kopistellen pääsin niistäkin eroon. Vähän isompi hämis oikoi sitten jalkojaan puussa, löydätkö sen oikean puoleisesta kuvasta.
Oi, että oli ihanaa kun oli taas viileämpää kun tuuli reilusti. Olisin niin mielellään poiminut syvempääkin metsästä, mutta pelkät lenkkarit jalassa en tohtinut sinne mennä. Paljon oli upottavaa sammalta, joka tuntui kostealta. Ei mitään kuivaa kangasmetsää ole tuo alue. Paljon matkan varrellakin tuoksui suopursu, eli vähän soista myös. Kun sain molempia marjoja rasiallisen, nautin evääni.
Metsässä oli iso kivi, ja pitihän se eukon punnertaa itsensä sen päälle istumaan. Nuorempana olisin vain käsillä ponkaissut itseni sille, mutta vanhana ei enää halua ottaa riskejä. Varsinkin kun olin yksin keskellä ei mitään. Kivi oli minua noin vyötärön korkeudelle ja kalteva taaksepäin. Siis, jos olisin päättänyt pongauttaa itseni sen päälle käsieni avulla, ja samalla kiepauttanut itseni istualleen sen päälle, olisin voinut huonossa tapauksessa päätyä kiven taakse päälleni, muiden kivien joukkoon. Eli luultavasti joku olisi sitten joskus löytänyt minun luurankoni koivet taivasta kohdin, pää sammaleeseen uponneena... Hu-iih. Eli sille nouseminen oli kummallista ja äänekästä äherrystä 😂. Siinä oli metsän väellä naureskelemista! Mutta olihan siinä ihana istuskella ja nauttia eväistä raikkaassa ilmassa. Ihan parasta!
Parin kolmen tunnin jälkeen alkoi tuntumaan vähän liian lämpimältä ja pään ympärillä alkoi olla enemmän ininää. Että harmitti kun nukuin niin myöhään etten ehtinyt miettiä asiaa enempää. Jos olisin ottanut kumpparit ja poimurin mukaan, olisin saanut paremman puolukkasaaliinkin. Ensi viikolla olisi ihanan viileää, mutta sadetta myös lupasi usealle päivälle. Nykyään teen jatkuvasti typeriä valintoja! Paluumatkalla näin leveähköllä tiellä pienen mönkiäisen kiiruudella yrittävän ylittää sitä. Minä hellämielisenä kiiruhdin tietenkin auttamaan. Lehden avulla nostin toiselle puolelle tietä nurmikkoon. Poloinen tietenkin säikähti sitä ja kipsautti itsensä käärölle.
Puolen kilometrin päässä oli taas yksi mönkijäinen ylittämässä tietä. Ihan älyttömän iso koppiainen! Ikinä moista nähnyt. Kuukle ehdotti sitä jurmuhaiskiaiseksi. On elukalla aikamoinen nimikin! Havu vierellä auttaa hahmottamaan öttiäisen koon... Kaunis oli, mutten moista haluaisi koivelleni kuopsuttamaan. Varsinkin kun on kuulemma raadon syöjä... kylmänväreet!
Nyt pitää vielä jaksaa puhdistaa marjat. Onneksi niitä ei ole kuin pari rasiallista. Laitoin ne heti jääkaappiin. Nyt mahdolliset jalalliset vieraat ovat ehtineet jähmeentyä ja ehdin ne paremmin siirtää taas partsin kukan hoivaan. Pitää vielä miettiä laitanko ne heti pakkaseen, vai jätänkö mustikoita jonkin verran tuoreena herkuteltavaksi...
Sitten istunkin loppuillan sohvalla ja nuuhkuttelen metsäntuoksuisia sormiani. Se tuoksu pysyy aika pitkään, ellei millään tuoksuisella pesuaineella pese. Suihkussa pitäisi vielä jaksaa käydä, onneksi pesin hiukset eilen, jos pikasuihkussa vain. Jalkoja väsyttää ja särkee taas, pyöräilykilometrejä tuli n. 25. Lisänä jalkaisin samoilut metsässä. Tänään tuli muuten täyteen 1200 kilometriä pyöräilyä! Jiihaa! Pitää muistaa merkitä sivupalkkiin. Sanoisin, että olen nyt väsynyt ja kipeä, mutta onnellinen 😌
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti