Missä 0n/off -nappula?

Vaikka erityisherkkyys on voimavarakin, on se aikamoinen rasite. Usein tunteet eletään 100% voimalla. Yksi puhelu niin, tuntuu taas, että voimavarat on nollissa, elämä on roskakorissa ja mitään toivoa ei ole enää mihinkään. Maailma tuntuu mustavalkoiselta ja tekee mieli vain käpertyä lapsuuden vaatekaappiin piiloon. Hyvä hetki käydä purkamassa tunteita äidin luona. Vaikkei sitä vastausta sieltä mullan alta tulekaan. Viime yönä oli isä unessani pitkästä aikaa. Mitään ei sanonut. Eipä se elävänäkään paljoa puhellut

Näilläkö mennään nyt

Pari serkkua olivat tulossa kaupunkiin sukulaisjuhliin. Juhlat olivat sen ei-sukulaisvanhemman puolelta, joten onneksi minun ei tarvinnut itse juhliin mennä. Olivat kuitenkin sitä mieltä, että tavata piti, eli yllättäen tuli tänä aamuna kutsu tulla kahveelle. En siinä ehtinyt tekosyitä keksiä, kun autokin olisi tulossa parin tunnin päästä hakemaan. 

Ihan mukavaa sinänsä oli, kun oltiin ihan arkitamineissa kaikki. Mutta kuitenkin näki meikittömistä kasvoistakin keillä menee hyvin ja keillä ei. Tuli taas mietittyä mistä minun geenini ovat perittyjä kun tunsin itseni niin vanhaksi, tyhmäksi ja rumaksi. Kaikki muut ovat mukavasti elämässään menestyneet. Sanotaanhan sitä, että köyhyys periytyy mutta... Sanoisin, että jos en olisi perinyt näitä fyysisiä että henkisiä heikkouksiani, olisin minäkin varmaan paremmin menestynyt elämässäni. Olen niin viime päivinä ollut tyytyväinen kevätsiivoushumaukseeni, mutta nyt se tuntuu kuratippana kimallemeressä...

Pitäisi jaksaa pitää itsestä huolta, mutta kun ei kiinnosta. Kävely ei enää kiinnosta kun ei ole pimeää. Jostain syystä se on mukavempaa silloin. Toivottavasti ei enää sada lunta, koska odotan kyllä pyöräilyretkiä. Eilen olin hakea Talvikin varastosta, kun maa oli valkoisenaan, mutta kun ei ollut pakko enää iltapäivästä lähteä mihinkään, jätin koko reissun. Sain houkuteltua kuskin pysähtymään hetkeksi tulomatkalla kaupan eteen, niin sain ostettua tuleville päiville ruokaa. Alkoa teki mieli, mutta jätin ostamatta, kuski olisi kuitenkin kiinnittänyt siihen huomiota...

Pitää nyt yrittää pitää pää pinnalla, eikä taas vajota syviin vesiin. Pitää keksiä tekemistä. Ikkunat olisin halunnut viime viikolla pestä ja verhot myös, mutta kun teiden puhdistus ei ole vielä kunnolla käynnistynyt, ei siinä ole järkeä. Parvekekin pitäisi puhdistaa, mutta sinnekin nousee vielä paljon tomua. Pääsiäisruohokin taisi epäonnistua. Kourallisen siemeniä (vanhoja toki) hellästi peittelin multaan, mutta vain viitisen hentoa kortta näkyy pilkistävän. 

Kyselin Universumilta: (Kuuklen kääntäjä)

A Feeling of Dissatisfaction

Your emotions are strong and they often power you forward faster than your intellect. If you listen to your intuitions and respond positively then this is a good attribute. While others are working out the details you're soaring ahead in love, in work, in life.

But lately a feeling of discontent has come over you and this emotion is just as strong. What is this feeling that things are not right? Your mind clearly shows you that your situation is in good shape. OK, not the best it could be, but nothings perfect.

But your heart is heavy nevertheless. Perhaps you desire something that you cannot obtain. All that you have gained pales beside what you cannot gain. Perhaps the uneasiness is general. Is this it? Is this all there is? Often these feelings can propel you to better things. Leave a stale relationship and find a new love. Leave a dead end job and explore a new career. But watch out! Don't let a period of boredom cause you to discard things of value.

Use this period to reevaluate and reassess. But when you do, listen to your head as well as your heart. Or you could wake tomorrow to find you feel a whole lot better but you've broken something that cannot be fixed. A little dissatisfaction is a good thing. It can stir you into action. But don't wallow in self pity. Things are looking up already. The glass is half full, not half empty.

Miltä näyttää köyhä ja nälkäinen?

Taas on sunnuntai... Haluaisin kertoa puolessa välissä viikkoa tapahtuneesta, joka sai mieleni hieman järkkymään. Tai sanotaan ärtyneeksi ja pahalle päälle, mutta koska se on vihdoin alkanut hajaantua mielestäni, annan sen olla. Se on pientä tämän maailman vastoinkäymisissä, levitköön kaiken kakkipölyn sekaan ja hajaantukoon taivaan tuuliin.

Törmäsin tänään siististi ja fiksusti pukeutuneeseen nuoreen mieheen, joka olisi halunnut ensin euroja, mutta kun en kanna käteistä, niin sitten ruokaa, tms. Valitettavasti olen asunut niin kauan alueilla joilla vilunkipeliä on paljon ja työelämässäkin törmännyt paljon huijareihin, minusta on tullut varsin kyyninen. Enkä olisi tuntenut itseäni mitenkään turvatuksi kun paikalla ei ollut muita, siinäkö pitäisi alkaa lompakkoa kaivelemaan esille. Ajatus tuntemattoman kanssa kaupan kassallakaan ei houkutellut... 

Joku vuosi sitten, myös siistin oloinen, nuori nainen tarkkaili minua ensin syrjäsilmällä (huomasin kyllä!), sitten yllättäen kysyi paljonko kello. Ennenhän tuo ei olisi ollut outoa ollenkaan, mutta nykynuorisohan syntyy kännykkä kourassa. No, minulla ei silloin ollut vielä aktiranneketta, joten kaivoin ranteestani esiin ikälopun leijonani ja sanoin paljonko tiuku lyö. Tyttörukka ihan hämmentyi ja sopersi jotain ok, tai muuta. Hämmennyin minäkin tuosta reaktiosta. Mietinkin myöhemmin oliko tarkoitus vain katsoa millaisen kännykän taskusta kaivaisin? Vai eikö ollut ennen moista nähnyt :D. Olihan minulla toki kännykkäkin, mutta vieläkin tarkastan ajan mieluummin aktirannekkeesta, kuin että kaivaisin kännykän esiin. Se kun on minusta liian iso kädessä kantamiseen... Simpukkakännykästä vielä haaveilen, ei ollut varaa silloin moiseen.

En siis antanut miehelle mitään, enkä ostanut ruokaakaan, kun kaupan avautumiseen olisi pitänyt odottaa vielä puolisen tuntia. Jälkeenpäinhän tietenkin jäin miettimään, josko mies oikeasti oli nälkäinen? Mutta kun tarina minkä kertoi, on niin tuttu, tunsin vain tarvetta poistua paikalta. Mieleen tuli myös entinen opiskelukaverini. Mies otti kaikki mitä annettiin ilmaiseksi, vaihtoi sen rahaksi ja pelasi rahat, tai joi. En mitenkään haluaisi rahoittaa minkäänlaisen addiktin elämää "syvemmälle surman suohon",  kuten yksi ihminen aina sanoi. Jos laukussa olisi ollut ruokaa, olisin antanut sitä. Tai jos olisi kesä, istuttanut hampparipaikan terassille ja tuonut ruokaa nokan alle, että syö poika pois. Täytyy nyt yrittää uskoa vaistoonsa, että toimi jotensakin järkevästi. Yrittää unohtaa, eikä tuntea taas syyllisyyttä... 

Mielen hämmentämiseen liittyy varmasti myös kirja jonka juuri sain luettua, Ihmisen osa. Siinä hyvin toimeentulevan elämä muuttuu yhtäkkiä kaikeksi muuksi. En normaalisti lue ns. draamaa, mutta kun Kari Hotakaisen kolumneista ME -lehdessä niin aikoinaan pidin, poimin tämän kirjan uteliaisuudesta kirjaston ilmaishyllystä. Kirjaa oli muuten kiva lukea, mutta sattui olemaan pieni pokkari, jonka lukemiseen tarvitsi hyvät lukulasit ja sillonkin piti etsiä sopivaa katseluetäisyyttä.