Nyt tulee jotain muuta kuin sadan sanan postaus 😁
Eilen illalla ystävä menneisyydestä ilmoitti tulevansa kaupunkiin, työmatka "sivukonttoriin". Voisi ehtiä kahvitella aamupäivästä lähellä olevassa kahvilassa, jossa olemme ennenkin käyneet. Varmuutta asiasta ei olisi kuin vasta aamulla, kun pääsee paikanpäälle. Epäilin asiaa, usein nuo työmatkat ovat aika kellotettuja... Aamulla ilmoittikin, että lounaspaikka on jo varattu heidän puolesta, eikä hän ehdi poiketa missään muutenkaan, halusi kuitenkin ajoissa kotiin. Olinkin jo odottanut sitä, joten ihan ok...
Olin kuitenkin käynyt jo suihkussa, tukka oli suittu ojennukseen ja ostohousutkin valmiina esillä. Jottai ny tarttis tehrä kuitenkin... Mietin menisinkö kuitenkin metsään, mutta kun ulkona oli sankka sumu, ei marjastus märässä metsässä houkuttanut. Muistelin ettei sitä oikein suositellakaan, menevät nopeammin pilalle. Vai koskikohan tuo vain mustikoita... Kuitenkin ajatus sisälle jäämisestä turhautti!
Päätin lähteä käymään paikassa, jossa käyn joka kesä ainakin kerran. Vähän mietitytti mitä laittaa päälle, kun matka olisi kuitenkin pitkähkö, enkä tiennyt kuinka kauan sumua olisi. Viime päivinä on ollut niin outoja säitä, että vaatteiden valinta on mietityttänyt paljon. Minulta puuttuu oikeastaan joku ohuehko takki. Yksi olisi muuten sopiva, mutta se on pitkähkö, ja melkein mustakin, liian syksyinen. Valitsin kuitenkin näemmä aika sopivat vaatteet, kun osassa matkaa vähän vilutti, kosteusko sen teki. Aurinkoa ei näkynyt koko matkalla.
Kävin yhdessä kauppakeskuksen tiloissa olevassa kahvilassa. Se on ollut remontin alla, joten mukava oli kokeilla uusia tiloja. Tilat olivat tunnelmallisemmat, mutta hinnat... Huh huh, euro lisää ja sillä olisi saanut jo lounaan! Valitettavasti lounasaika oli vain vasta tunnin päästä. Kahvi oli yhä halpaa, mutta syötävien hinnat olivat melkein tuplaantuneet. Eipä taida minua enää tuolla näkyä. Kaupan vessakin oli laitettu lukkoon. Olisi pitänyt kassalta käydä erikseen pyytämässä avaamista. Pitkän matkan pyöräilijä pitää päästä sinne heti, eikä mutkien kautta...
Matka muuten oli ihan mukava. Ihmettelin takaisin kaupunkiin päästessäni miten en ollut väsyneempi... Kävin sitten Prismassa ostamassa vähän ruokatarvikkeita, ja kun palasin pyörän luo, iski väsymys. Eli taitaa raja olla tuossa 20 km kieppeillä, silloin kunto alkaa loppua. Onneksi olin ostanut banaanin, sen voimalla jaksoin loput 6 km. Matkaa tuli siis noin 26-27 km. Kieltämättä jalkoja nyt vähän särkee ja väsyttää. Pitäisi jaksaa ravistella ja venytellä niitä, että yölläkin pääsee vessaan ilman kompurointia...
Huomenna voikin sitten palata taas arkisiin hommiin. Olen vähän miettinyt maailman menoa ja raha-asioita. Miettinyt pitäisikö tyytyä kuitenkin tähän asuntoon... Vaellellessa kaupan kauniiden asioiden ympärillä alkoi ajatus paremmasta kodista kuitenkin taas lonkeroitua aivoihin. Tyhmää oli myös asettaa matka menemään ihanien vanhojen omakotitalojen ohi, niin ihania vanhoja reheviä pihoja 😪. No, se asia ei onnistu mitenkään, mutta edes sellainen kotikolo jossa on mukava olla...
1 kommentti:
Olisi kiva jos voisi aamullla itse päättää mitä tekee mutta ei töihin on mentävä lähes joka päivä. Silloin onkin varaa asua missä haluaa. Vinkiksi.
Lähetä kommentti