Aamulla heräsin jo puoli kuudelta tuttuun painajaiseen. Heräsin siihen kun karjaisin unessa, että taasko tämä helvetti alkaa! Tiesin ettei se ollut todellisuutta, mutta kuten ennenkin, en oikein tiennyt sen olevan untakaan. Vastausta kysymykseeni en ehtinyt saamaan. Mietin yritänkö vielä saada unta, mutta vatsa oli asiasta jo järkyttynyt, ja alkoi heräilemään. Siinä metelissä saanut enää unta.
Olen koko viikon ollut aika laiska tekemään mitään järkevää. Ihan itseäkin on ärsyttänyt, ja ihmetyttänyt, tämä nahjailu. Olen tehnyt vain pakolliset hommat, muuten olen ärsyttävän paljon vain istuskellut, kutonut muka sukkaa välillä. Neljältä jo alkanut tuijottamaan telkkua nukkumaan menoon saakka. No, asiat ei edisty lusmuilemalla! Kerta.
Eilen huomasin yhden syyn. Kuuntelen usein viikonlopuisin Ylen Ykköstä, klassista radiota siis. On sopivan rauhallista. Nyt kun Radio Suomi teki uudistuksensa ja laittoi molemmat kanavat osaksi uusiksi, en ole jaksanut kuunnella Radio Suomea enää aamuisin. Tykkäsin oman alueen toimittajista ja ohjelmista. Olen sitten vaihtanut kanavaksi Ylen Ykkösen. Kehoni kai luulee, että on viikonloppu ja hengailee ihan tyytyväisenä notkuen huoneesta toiseen, nojatuolista sohvalle. Aargh. Pitänee kokeilla vielä Suomea ensi viikolla. Tällä viikolla on vain kisoja, ei ole minun juttu.
Tänä aamuna potkin itseni ulos. Lähikirjasto on vihdoin rempattu, nyt on hyvä hetki käydä testaamassa se. Ihan viihtyisä oli, mutta pitää vielä testata kun ovet ovat kiinni ja sisälle pääsee vain kortilla. Sen jälkeen suuntasinkin toiselle puolelle kaupunkia, sinne suureen Prismaan, jossa tiistaina jäi käymättä. Haahuilun varmaan tunnin, unohdin ajan kokonaan. Paljon tuli ostettua ruokaa, nyt pärjää pitkään käymättä kaupassa!
Olin puolessa matkassa takaisin, kun ihmettelin vieressä olevan veden kummallista pintaa ja kummallisempaa ääntä... Sitten katsoin eteeni. Parinkymmen metrin päässä asfaltissa oli valtavan kokoisia tummia läikkiä: vettä tulee kaatamalla! Mitä hän tekee, ajaa tietenkin suoraan lähimpään puskaan! Muistin, että lähellä on puisto, jossa on tiheitä puita. Puita joiden alla mahtuu juuri ja juuri seisomaan. Olo oli vähän kuin siinä B-vitamiinin(?) mainoksessa, pää pilvessä.
Onneksi se oli vain pikainen kuuro, vaikkakin tuntui todella pitkältä ajalta. Olkapäät ehtivät kastua ja laukutkin saivat osansa, mutta vähällä pääsin. Jos olisin vain jatkanut matkaa, olisin kastunut ihan läpimäräksi. Onneksi on vielä puita, ihan liikaa kaupungit niitä nykyään kaatavat. Sitten istuttavat joitain riukuja, joita ei kukaan muista kastella. Kuolevat paikalleen. Nyt pitäisi jaksaa jotain muonaa tehdä. Olisimpa ostanut jonkun mikroruoan... Sienet ovat vain täytekuvia, vauosia vanhoja, vähentelen niitä. En tunnista kuin kärpässienen 💀.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti