Lorun loppu (Sata sanaa päivälle)

Tänään taidan päättää tämän Sata sanaa päivälle -urakan. Tuntuu, että olen saanut oppia sen minkä halusin. Säästellä välillä sanoissa, laittaa vain ne oleellisemmat. Mutta joskus tuntuu, että tekstistä tulee hiukan... jäykkää? Varmaan tekstiä pitäisi työstää enemmän, että tulisi sulavaa ja soljuvaa. Ehkä kannattaisi kirjoitella illasta, eikä aamusta. Malttaisi paneutua asiaan enemmän, tarkistaa teksti useammin. Vaikeaa kun on aamuihmisiä, kiire hommiin.

Eilen katselin taas kirjanmerkkejä. Löysin hauskat sivut. Varmaan lapsille tai vajaisemmat taidot omaaville. Papunet.net. Suosittelen Papumarkettia, varsinkin jos on tottunut vinguttamaan korttia. Itse en edes muista milloin viimeksi olisin maksanut käteisellä, piti hieman miettiä... Olen niin älyttömän taitava muutenkin laskemaan...

Tyhjän saa pyytämättäkin (Sata sanaa päivälle)

Huonosti nukutut yöt tuottavat kiukkuisia päiviä. Viime yökään ei ollut kovin hyvä. Yritin kaikenlaista eilen, yritykseksi paljolti jäivät. Olen katsellut Ylen ompelukisaa, ja eilen päätin jatkaa laukku-ommellustani. Kaivoin Youtube-ohjeen esiin ja katselin, ja pohdin. Otin laukuntekeleen esiin, katseli ja pohdin. Muotoleikkasin viimeisen osan, neuloin osia yhteen. Pyörittelin ja tutkin. Aivot tuntuivat kääntyvän nurin. Eivät suostuneet avaruudelliseen ajatteluun ollenkaan, liian väsyneet. Annoin olla ja pakkasin tekeleen takaisin kaappiin. 

Päätin kaivella kirjanmerkkejä, löytyi runorobotti. Kokeilin muutaman, taiteellista, utopista, sanoisin...

Kurki heräilee

Siro, hulluna syksystä,

tanssii hurjasti.

Kaarna kuoriutuu,

vaahteranlehti kulkee kohti,

haperoinen kuin tikka.

Missä puro on,

etsin joka paikasta,

utuinen auttakoon.

Muista syödä tarpeeksi (Sata sanaa päivälle)

Nukuin yön odotetusti aika levottomasti. Normaalisti syön paremmin pitkillä pyörälenkeillä, eilinen oli nyt pelkkää vehnätystä ja kahvia. Plus se banaani. Poimin matkalta valmista ruokaa, mutta oli vain yksi kaalikääryle jäljellä ja vähän muusia, ei riittänyt näemmä. Pohkeita särki yöllä ja nyt reisiä. Nälkäkin taas vaivaa, pitänee syödä kakkosaamiainen...

Levähdin matkan varrella kirjastossa, poimin pinon kirjoja. Jos lepäilen välillä niiden seurassa ja yritän muuten tehdä mahdollisimman pitkiä ja venyttäviä liikkeitä. Mieli kyllä tekevi ulos kun aurinkokin paistaa.

Lainasin Risto Rasan kirjan:

Illalla on jo vilpoista.

Västäräkki on kyhännyt hyttysistä

muhvin palelevan nokkansa ympärille,

kivitasku kerännyt maantieltä

olkalaukkunsa täyteen pyöreitä lämpimiä kiviä.

 

Mikä vuoden aika? (Sata sanaa päivälle)

Ei tunnu oikealta nämä säät,
kaipaan oikeaa syksyä...

Kaksi vanhaa, vanhaa varista

nuokkuu hiljaa pellon aidalla.

Ruskea on rinta kaisliston,

taivas harmaa. Sataa. Syksy on.

”Kurkikin jo lähti”, veljelleen

toinen virkkaa niinkuin itsekseen.

Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin

”niin maar; lähti”, sanoo takaisin.

Sitten vanhukset taas vaikenee.

Järven pintaan sade soittelee.

Sukii siivenselkää toisen pää.

Toinen joskus silmää siristää.

Höyhenihin niskat kyyristyy.

Sataa. Hiljaista on. 

Hämärtyy yli pellon mustan kynnöksen.

Tuntuu riihen tuoksu etäinen.

Kaksi märkää, vanhaa varista

nuokkuu aatoksissaan aidalla.

”Täytyy tästä…”, toinen havahtuu,

lentoon verkkaisesti valmistuu.

”Käyhän taaskin tarinoimassa.

Oli oikein hauska tavata.”

L. Pohjanpää

"Me ollaan kyllä harakoi!" "Ja ihan sirpakoi..."

Varovaisia niiden soitinten kanssa... (Sata sanaa päivälle)

Eksyn netissä helposti sivulta toiselle, tiedonhaluinen ja utelias kun olen. Laitan niitä jemmaan myöhemmin katsottavaksi, mutta usein ne sinne sitten unohtuvatkin. Olen nyt päättänyt käydä niitä läpi, ties mitä jännää sieltä löytyy! Osa sivuista ei toimi enää, joskus netti yrittää ohjautua muille sivuille...

Nyt törmäsin tähän lapsuudesta tuttuun hahmoon. Äkäinen pälpätys, italiaa varmaan, tuntui tutulta, mutta en muistanut ukkelin olevan noin ärhäkkä. Nopealla vilkaisulla jaksoja on useampi katsottavissa. Poimin summassa tämän, se tuntui mukavalta, kun siinä on musiikkia ja eläimiä. Hienosti taustan värit muuttuvat mielialan mukaan, sitä en varmaan lapsena huomannut. Voin niin nähdä itseni lattialla hekottelemassa ja tuijottamassa telkkua...

Pätkittäinen korvamato (Sata sanaa päivälle)

Olen nukkunut koko viikon vähän huonosti. Ollut liian väsynyt levolliseen uneen. Pyörinyt ja hyörinyt, varsinkin aamuyöstä, petauspatjakin yrittää taas karata...

Aamuyöstä näin painajaisia. Ne koostuivat eilisistä elokuvista, mainoksista ja päivän ajatuksista. Kuka lie harsi niistä, ja syvimmistä peloista, sellaisen ahdistuksen, että meni hetki ennen kuin halusin nukahtaa uudelleen. Tein unen lopussa asioita, joita en mitenkään voisi, enkä haluaisi tehdä oikeasti.

Viimein olin tyyntynyt ja vaipunut uudelleen uneen. Heräsin useasti, mutta nukahdin uudelleen. Viimein herätessä pulpahti mieleen pätkittäin sanoja: on aika... herätä... nousta... lähteä.... Tuntui, että se on joku värssy, runo. Löysinhän sen viimein, haikea ja kaunis kappale 😔:

Koti-ikävä?(Sata sanaa päivälle)

Keskiviikkona puhdistaessani marjoja vastaan tuli pullea hämähäkki. Vinkuen vein sen miljoonakelloni hoidettavaksi. Illalla säälin kun vein sen pois kotoaan. Pääseekö se parvekkeelta pois? Riittääkö sille kukkakärpäsiä syötäväksi? Onko sillä jo kova koti-ikävä?

Kirjastoauton kattoikkunasta

eksyi sisään mehiläinen.

Ennen kuin sain sen hätistetyksi ulos,

se oli joutunut jo kauaksi kotiseudultaan.

Mietin, etsikö se jonkun laakean kiven

ja aloitti sillä omituisen suunnanottonsa,

tanssi ja hyppeli ja löi

pientä noitarumpuaan.

Risto Rasa

Tänään pitäisi jaksaa tehdä viikkosiivous. Taidan käydä vain lähikaupassa. Olen väsynyt. Eilen huimasi paljon. Järjestelin pyykin kuivumista odottaessa varaston laatikkokasoja. Liikaa kummallisia asentoja viime päivinä. Pitäisi alkaa heiluttelemaan puntteja. Niitä rautaisia siis.

Menin, näin ja koin (Sata sanaa päivälle)

Olin nopea aamutoimissani, olin jo yhdeksän aikaan metsässä. Menin nyt lyhempää reittiä. Hieman arastelin ajatusta, että pitäisi jonkun matkaa ajaa suuren tien laitaa. Onnekseni matka oli vain kymmenisen metriä, sekin levennetty bussipysäkkiä varten. Marjaisa metsä alkoi heti sadan metrin päässä tien laidasta, mutta halusin salaiseen marjapaikkaani...

Perillä minua kohta tervehti lauma nälkäisiä naaraita. Kovasti halusivat suukotella kasvojani. En pitänyt siitä. Puolitoista tuntia jaksoin hengitellä hitaasti ja vältellä heidän seuraansa, sitten riitti. Evääni söin leiripaikalla, oi mikä ihana tuuli siellä olikaan! Metsässä tunsin taas olevani kuin kotona. Sieluni kuuluisi maalle, luonnon rauhaan. Tänään on luvassa pyykkäystä. Eilisestä johtuvien pattien raapimisen lomassa...

Salainen paikka (Sata sanaa päivälle)

Eilinen metsäreissu oli hyvä. Tuotti jopa reilun desin mustikoita. Tavallisesti evästelen leiripaikalla, nyt siellä oli porukkaa, joten jatkoin matkaani. Onneksi niin! Muistin tienhaaran, jota usein mietin, minnehän se johtaa. Nyt kokeilin, vanha tie johti syvemmälle metsään, kahden tien haaraan. Seisoin lumoutuneena todella vanhassa, kolmen tien haarassa. Mikä hiljaisuus! Kummallinen hiljaisuus, ei lintujakaan kuulunut...

Istuin vanhojen lautojen päälle ja nautin evääni. Kerrassaan ihanaa. Auringon säteet välähtivät välillä puitten oksilla. En halunnut metsästä pois. Päätin ottaa kuvan sammaleisesta kivestä. Mitä pilkottaa tuolla kuusen alla? Mustikoita, ja paljon! Äkkiä eväspurnukka tyhjäksi ja poimimaan. Vieressä puolukoitakin. Taidan palata tänään takaisin salaiseen marjapaikkaani. Mikä onnenpotku!

Pois melusta (Sata sanaa päivälle -haaste)

Minusta tuntuu, että me kaikki katselemme liiaksi luontoa emmekä elä kyllin sen yhteydessä. Mielestäni kreikkalaisten käsitys oli paljon terveempi. He eivät koskaan puhuneet auringonlaskusta eivätkä väitelleet siitä, olivatko varjot ruohistossa todellakin malvan värisiä vai eivätkö. Muttahe näkivät, että meri oli uimaria varten ja hiekka juoksijan jalkoja varten. He rakastivat puita sen siimeksen vuoksi, jonka ne loivat, ja metsää hiljaisuuden vuoksi sydänpäivällä.

Oscar Wilde

Aurinko paistaa vielä hieman sisälle, hivelee kukkasten lehtiä. Lauantaina oli Suomen luonnon päivä, olin kaupungin melussa. Nyt on aika mennä luontoon, nuuhkuttelemaan sen tuoksuja; puita, varpuja, sammalta sekä suopursuja. Pelkkä ajatuskin rauhoittaa jo. Taidan ottaa eväät mukaan.

Haaste?

Olen miettinyt päivän mittaa, olisiko aika jonkinlaiselle haasteelle? Olisinko valmis tekemään jotain joka päivä, ilman että siitä suurimmin olisi hyötyä? Mietin kirjoittaisinko joka päivä postauksen blogiini? Rajoittaisinko sen antia jotenkin, käsittelisikö se jotain vai ei välttämättä mitään?

Olisiko tietty määrä kirjaimia? Vai olisiko tietty määrä sanoja, kappaleita, kuvia? Sata kirjainta? Se on aika vähän. Sata sanaa? Se voisi olla sopiva. Olisiko se vain sata sanaa vai vähintään sata sanaa? Vähintään ei tuottaisi vaikeuksia ollenkaan. Puhun vaikka pelkistä sanoista sen sata sanaa. Parempi olisi sitten vain sata sanaa! Aika haastava haaste turhan höpöttäjälle. Tässäpä se on, sata sanaa päivälle, ole hyvä.