Rannuntaisuportti

Eilen tapasin yllättäen ystävän, jonka piti tavata aikaisemmin viikolla. Mukana oli myös ihminen, jonka tunsin myös vuosien takaa. Tapaaminen oli ihan mukava, mutta jäi vähän sellainen yksinäinen olo. Kaikilla tuntuu olevan kaikkea kivaa tiedossa loppu vuodelle, ja muutenkin elämälle. Oma tuntuu kulkevan sitä samaa kapeaa tylsää tietä ei mihinkään. Vaikka kuinka yrittää, ei mitään saa aikaan, tai mikään ei johda minnekään.

Nukuin vähän huonosti, mutta olin jo illalla päättänyt, että menen tänään taas metsään, kun lupasi poutaakin, ensi viikolla taitaa sataa lähes joka päivä. Nyt olin metsässä jo ennen yhdeksää. Paikalle on yli 10 km, joten huono puoli on, että olen jo hiukan väsynyt perille päästyä. Olen ottanut siksi tavaksi, että ensiksi juonkin kupposen teetä. Siinä mieli rauhoittuu ja tulee onnekas olo kun saa olla juuri nyt ja siinä.

Metsä oli ihanan hiljainen. Oli myös aika viileää, vain vähän yli 10 astetta. Metsä oli märkä, joten ensiksi poimin puolukoita poimurilla. Mustikoita oli vain vielä niinkin paljon, että litran purkin täytyttyä puolukoilla, siirryin poimimaan mustikoita. Ne vain olivat jo niin kypsiä, että hajosivat helposti, joten piti poimia ne käsin. Siinä tuli ilmeisesti ähistyä niin, että naaman ympärillä alkoi pyörimään kaikenlaisia nälkäisiä öttiäisiä.

Söin sitten itsekin yhden eväsleivän, mutta sitten metsään alkoi valumaan kaksi, ja nelijalkaisia, kulkijoita. Päätin lopettaa kun kohta tulisi maastopyöräilijätkin varmaan. Polulle on nyt märemmällä ilmalla ilmestynyt leveiden renkaiden jälkiä. Puhdistelin marjat osaksi metsässä, olin ottanut mukaan pienen sihdin. Etsin sitten vähän tuulisemman kohdan ja söin viimeisen eväsleivän, mäkäräisen yrittäessä nauttia sormistani. Hiekkatielle päästyäni pyörähurjistelijoita oli sitten jo enemmän. Enpä enää mene metsään viikonloppuna...

Tulin vähän pitempää reittiä takaisin ja kilometrejä kertyi lähes 28. Ei vain huvittanut tulla lyhempää  reittiä takaisin... En jaksanut käydä kaupassa, vaikka olin niin suunnitellut. Onneksi oli jääkaapissa valmista pinaattikeittoa ja paistettua jauhelihaa. Samaan kippoon vain ja mikroon, saa luvan kelvata. Sen jälkeen olenkin tuijotellut telkkua. Pitäisi vielä jotain iltapalaa, mutta tekee mieli jo kaatua, todella väsyneenä, sänkyyn. 

Sängystä puheen ollen, vihdoin sain kaivettua esiin Ikean mainoksen laulajan. Outoa, olen luullut sen laulavan jonkun muun, tummaihoisemman. Video on erilainen... kai se on nykyaikainen. Minä vanhanaikainen. Hyvää yötä ja kauniita unia!

Terveiset metsästä, taas (öttiäisvaroitus)

Olin aamulla lähteä muille asioille, mutta kun kova tuuli kolisteli parvekelaseja, sain paremman idean: metsään! Olin nukkunut vähän pitempään (viimein sain nukuttua!), joten piti tehdä pikapakkaus, ennen vieläkin pikaisempaa lähtöä. 

Ennustajat ennustivat lämmintä päivää, joten pohdin kyllä jaksanko kovin kauaa metsässä olla. Piti jotenkin suojautua mahdollisilta verenimijöiltä, joten takki pitäisi olla tiivis. Mutta jätin sitten, tyhmä, kumpparit pois. Luulin, että luultavasti vain samoilen metsäteillä. Otin kuitenkin puolen litran pakastusrasian mukaan, varalta. Matkan varrella kävin ostamassa evästä ja samalla vohkin hedelmäpussin, varuilta.

Menin, kun kello oli jo lähemmäs kymmentä, taas lyhintä reittiä lempipaikalleni. Kyllä siinä tuli perille päästyä mieleen, että kummassa olisin mieluimmin, täällä vai kaupungissa? No, täällä! Päädyin sitten kuitenkin marjastamaan. Poimin ensin puolukoita rasian täyteen. Huomasin siinä samalla, että mustikoitakin on vielä aika paljon. Pitäisikö poimia niitäkin... Pakkanen on käynyt niitä vähän henkäisemässä, joten lehtiä oli tippunut varvuista. Mustikatkin olivat niin valmiita irtoamaan, että riitti kun laittoi rasian alle ja vähän avitti, ropina vain kävi. Niitä kyllä pitäisikäydä hakemassa lähipäivinä lisää.

Kippasin siis puolukat hedelmäpussiini, jotta voisin poimia mustikat rasiaan. Rasian pohjalta löytyi taas pulleroinen hämis. Otin pikaisesti kuvan siitä (vauhtikuva!) ja päästin sen takaisin kotimetsäänsä. Hauskasti rasia oli niin puhdas ja sähköinen, että roskat olivat tarttuneet sen laitoihin, siitä vain kopistellen pääsin niistäkin eroon. Vähän isompi hämis oikoi sitten jalkojaan puussa, löydätkö sen oikean puoleisesta kuvasta.

Oi, että oli ihanaa kun oli taas viileämpää kun tuuli reilusti. Olisin niin mielellään poiminut syvempääkin metsästä, mutta pelkät lenkkarit jalassa en tohtinut sinne mennä. Paljon oli upottavaa sammalta, joka tuntui kostealta. Ei mitään kuivaa kangasmetsää ole tuo alue. Paljon matkan varrellakin tuoksui suopursu, eli vähän soista myös. Kun sain molempia marjoja rasiallisen, nautin evääni. 

Metsässä oli iso kivi, ja pitihän se eukon punnertaa itsensä sen päälle istumaan. Nuorempana olisin vain käsillä ponkaissut itseni sille, mutta vanhana ei enää halua ottaa riskejä. Varsinkin kun olin yksin keskellä ei mitään. Kivi oli minua noin vyötärön korkeudelle ja kalteva taaksepäin. Siis, jos olisin päättänyt pongauttaa itseni sen päälle käsieni avulla, ja samalla kiepauttanut itseni istualleen sen päälle, olisin voinut huonossa tapauksessa päätyä kiven taakse päälleni, muiden kivien joukkoon. Eli luultavasti joku olisi sitten joskus löytänyt minun luurankoni koivet taivasta kohdin, pää sammaleeseen uponneena... Hu-iih. Eli sille nouseminen oli kummallista ja äänekästä äherrystä 😂. Siinä oli metsän väellä naureskelemista! Mutta olihan siinä ihana istuskella ja nauttia eväistä raikkaassa ilmassa. Ihan parasta!

Parin kolmen tunnin jälkeen alkoi tuntumaan vähän liian lämpimältä ja pään ympärillä alkoi olla enemmän ininää. Että harmitti kun nukuin niin myöhään etten ehtinyt miettiä asiaa enempää. Jos olisin ottanut kumpparit ja poimurin mukaan, olisin saanut paremman puolukkasaaliinkin. Ensi viikolla olisi ihanan viileää, mutta sadetta myös lupasi usealle päivälle. Nykyään teen jatkuvasti typeriä valintoja!  Paluumatkalla näin leveähköllä tiellä pienen mönkiäisen kiiruudella yrittävän ylittää sitä. Minä hellämielisenä kiiruhdin tietenkin auttamaan. Lehden avulla nostin toiselle puolelle tietä nurmikkoon. Poloinen tietenkin säikähti sitä ja kipsautti itsensä käärölle. 

Puolen kilometrin päässä oli taas yksi mönkijäinen ylittämässä tietä. Ihan älyttömän iso koppiainen! Ikinä moista nähnyt. Kuukle ehdotti sitä jurmuhaiskiaiseksi. On elukalla aikamoinen nimikin! Havu vierellä auttaa hahmottamaan öttiäisen koon... Kaunis oli, mutten moista haluaisi koivelleni kuopsuttamaan. Varsinkin kun on kuulemma raadon syöjä... kylmänväreet!

Nyt pitää vielä jaksaa puhdistaa marjat. Onneksi niitä ei ole kuin pari rasiallista. Laitoin ne heti jääkaappiin. Nyt mahdolliset jalalliset vieraat ovat ehtineet jähmeentyä ja ehdin ne paremmin siirtää taas partsin kukan hoivaan. Pitää vielä miettiä laitanko ne heti pakkaseen, vai jätänkö mustikoita jonkin verran tuoreena herkuteltavaksi...

Sitten istunkin loppuillan sohvalla ja nuuhkuttelen metsäntuoksuisia sormiani. Se tuoksu pysyy aika pitkään, ellei millään tuoksuisella pesuaineella pese. Suihkussa pitäisi vielä jaksaa käydä, onneksi pesin hiukset eilen, jos pikasuihkussa vain. Jalkoja väsyttää ja särkee taas, pyöräilykilometrejä tuli n. 25. Lisänä jalkaisin samoilut metsässä. Tänään tuli muuten täyteen 1200 kilometriä pyöräilyä! Jiihaa! Pitää muistaa merkitä sivupalkkiin. Sanoisin, että olen nyt väsynyt ja kipeä, mutta onnellinen 😌

Ooh mikä viileys!

Eilen oli niin ihanan viileää, että tein pizzaa! Selasin kalenteria, pizzaa olen tehnyt viimeksi toukokuussa. En muista miksen lämmittänyt uunia kesäkuussa, mutta heinäkuussa se ei tullut mieleenkään... Pakkasessa ei ollut kuin kreikkalaisesta salaatista poimittuja fetajuuston paloja, oliiveja ja punasipulia. Lisänä vähän tölkkiherkkusieniä ja muutama siivuttu kirsikkatomaatti. Ja aurajuustoa, sitä oli liian vähän jäljellä! Oreganokin melkein loppui kesken, onneksi oli kuivabasilikaa. Juustoa olen viime aikoina vähentänyt reilusti pizzassa, mutta nyt laitoin niin, että sulaneenakin näkyi. 

Olin niin ajatuksissa, että maltoin antaa paistuakin kunnolla. Ihan hyvää tuli, ehkä mausteita olisi voinut olla enemmän. Mutta nälkä lähti. Ai niin, oli siinä loput jostain salaatista poimittua tonnikalaa, pakasteesta sekin. Sen olisi voinut jättää pois, onneksi vain parissa kohdin oli niin paljon että maistoi. Jauheliha ja tonnikala on joita en enää pizzaani halua 😝. Tykkään myös ohuesta pohjasta, ja pyöryydestä 😌. Ns. peltipizzat ei enää maistu. Mokomakin hifistelijä 😆.

Mietin kovasti pitäisikö paistaa myös vanhat torttutaikinapalat ja piilottaa omenanpaloja sisään, mutta laiskuus oli niin voimissaan. Ihan hyvä sinänsä. Perjantaina vedin nassuu paljon tummaa suklaataa. Nyt pitää paastoilla kaikesta hyvästä jonkun aikaa. Masurukka ihan ympäriämpärisekaisin.

Tänä aamuna piti isoon metsään käydä pyöräilemään. Jos kävisi hieman mustikoita poimimassa.Vatsa oli vähän pahalla päällä. Tuumasin sitten, että jos kävisin kirjastossa ja tullessa kaupassa. Vatsa mölysi vastaan. Ehdotin sitten, että jos edes lähimetsää kiertämään? 

Onneksi päädyin pikkumetsäilemään, sillä siellä oli ihanan rauhallista. Mietin lähtiessä onko liikaa vaatetta, siltä on tuntunut viime päivinä... No, ei! Melkeinpä olisi saanut olla pipo ja hanskat, vähintään pieni huivi kaulalla. Ihanan viileää! Mietin siinä lähtiessä niitä mustikoitakin, mutta muistin tämän vanhan artikkelin... Metsän eläimille pitää jättää ruokaa, ne ei voi vain kävellä kaupan pakastealtaalle! Kerta... 

Päädyin sitten istumaan vähän syrjäisemmälle penkille. Siinä silmät kiinni vain kuuntelin kun haavan lehdet lepatti tuulessa. Olin niin onnellinen hetkestä 💓.

Jos metsään tahdot mennä nyt...

Huh huh. Nyt huomaa mikä ero on kun syö järkevästi ja liikkuu, kuin että liikkuu muttei syö järkevästi. Vaikka lihan kulutus on laskenut aika minimiin, paitsi kalaa menee enemmän, olen yrittänyt huolehtia, että proteiinia saan hyvin, tai ainakin kohtuudella. Tänä aamuna halusin ulos, pitkälle pyöräretkelle. Näemmä tuo metsässä polkeminen, tai käveleminen, tasaa noita angsteja. Tänä aamuna ei vain ollut  oikein mitään järkevää syömistä, tai ei vain ollut nälkä. Joku idiotismi vaivasi pääkoppaakin kun en edes kunnon eväitä ottanut mukaan, kuten tavallisesti. Banaani ja laihaa teetä, ja vettä. Nyt särkee pohkeita ihan p܏rusti.

Ennen lähtöä päätin tutkia karttaa kun olen kyllästynyt kulkemaan yhtä samaa reittiä ja toista reittiä pitkin voisin törmätä ärsyttävään henkilöön heti aamusta, kulkee koiransa kanssa juuri sitä tietä pitkin aamuisin. Huomasin sitten ohuesti merkityn, mutkittelevan tien. Mitä ihmettä... Ensin tuumin, että on yhden oudon pusikon läpi menevä oikaisupätkä, mutta se näyttää kyllä ihan ihmisjalkojen tekemältä, eikä siten olisi merkitty karttaan. Sitten katsoin tarkemmin, huomasin että se olikin kauempana kuin luulin. Hiphurraa, se on ulkoilureitti! Kartta, jota katselin oli vanha paperinen, tarkistin sitten ihan kännyn kartasta. On se siinä yhä. Hyvä kun ehdin kenkiä jalkoihini laittaa, kun oli kiire tutkimaan polkua. Siinä matkalla aloituspaikkaan sitten aivojen kartta asettui oikeaan kohtaan ja hokasin paremmin mistä se alkaa. Sehän on yksi oikaisupolku, jota olen tuhat ja yksi kertaa ohi mennessäni ihmetellyt mihin se vie! Se alkaa kohdasta, jossa lasketaan sillan alle, joten ajatus on usein pimeässä alikulussa, ja näin ihmettely sitten usein unohtuu. 

Oi voi, minkä satumetsän läpi tuo reitti veikään! Hiihtolatuhan tuo talvisin on, kuten kaikki metsäreitit joita olen kokeillut. Jännästi tuo reitti ohitti toisen paikan, josta usein kuljen. Se on kauppareissuni varrella. Talvisin siinäkin on latu. Usein olen ihmetellyt miksi tuolta metsästä tulee sulan aikana ei niin urheilijan näköisiä tyyppejä. Hehän vain oikaisevat tuosta kaupoille! Oi ja voi, olisipa minullakin lähellä tuollainen hiihtolatu 😔 .

Tuo reitti oli aika pitkä, jos sitä olisi seurannut kauemmas. Minä seurasin sitä vain siihen kohti kun päädyin tutummalle reitille, sinne omaan satumetsääni. Söin banaanini taukopaikalla ja jatkoin taas eteenpäin. Silmät nyt eksyivät muihinkin reitiltä poikkeaviin tienhaaroihin. Pysähdyin tutkimaan kännyn karttaa. Täällähän on noita reittejä vaikka kuinka paljon. Ne ovat eripituisia hiihtolatuja. Jos asettaisinkin itselleni nyt haasteeksi tutustua eri paikkojen ulkoilureitteihin! Mikä nimeksi: Mene metsään!, Poikkea polulta!... pitää miettiä. Löysinpä nyt ainakin reittejä jossa kuljeskella jos hirmuhelteet tulevat tännekin, oli tuolla metsän siimeksessä muuten välillä aika kylmä!

Nyt täytyy alkaa valmistamaan jotain ruokaa lihasta, muuten en saa yöllä unta, kalorivaje tuntuu yhä. Tein tullessa lämpimän leivän, johon piilotin pakastimesta vähän Koskenlaskijaa ja Aurajuuston muruja. Tavallista juustoa kun ei ole ollut varmaan kuukauteen, kieltämättä usein jo ikävöin sitä. Join tavoista poiketen vähän kahvia, kun oli niin nuutunut olo. Vähän luin uutisia kännystä ja sitten ajattelin hetkeksi oikaista sohvalle miettimään mitä tekisin. Hups vaan ja olin tippunut unen maailmaan! Hieman oli pää sekaisin kun sitten naapurin kolinaan heräsin. Ehkä vain puoli tuntia nukuin, mutta sikeää oli 😊. Pulssi oli laskenut paljon, koska paleli niin, että piti huivi ottaa harteille. Oli minulla jotain muutakin asiaa, mutta vatsa vaatii nyt murkinaa. Ja jalat takaisin sohvalle... Tämän viikon pyöräilykilometrejä on kertynyt 80 😵. Hulluja on monenlaisia

Päin honkia

Et arvaa missä olin tänään? Et varmasti. En ainakaan metsässä... No, juu siellä taas. Eilen tuntui, että pitäisi käydä välillä ihmisten ilmoilla, sosiaalisoitumassa. Tuumasin, että jos parissa kaupassa etsimässä uutta otsapantaa, nykyinen on aika kulahtanut. Välillä tuulee vielä niin, että korvat tarvitsevat suojaa. Jos halvassa kahvilassa kävisin myös.

Tänä aamuna tuumasin, että jos menisinkin kaupan kahvilaan lämminruokatiskin kautta. Tai jos menisin toiselle puolelle kaupunkia ja ottaisin ihan lounaan siellä kaupassa. Ja sitten lempimetsäni läpi lähemmäs prismaan. Ostettavaa on niin paljon. Päästessäni aamulla kauppaan, ei ollut oikein nälkä ja vatsakin oli sitä mieltä että vessaan kiitos, nyt. Ostin sitten pientä evästä taas ja vessaan. No, eipä (kuten aina) ollutkaan mitään tarvetta siellä istua, joten ulos. Päätinkin sitten syödä evääni metsätien loppumetreillä olevalla nuotiopaikalla. Sitten sinne prismaan.

Matkan varrella alkoi kuitenkin tuntumaan, että olisipa kiva taas vain istahtaa johonkin kannon nokkaan ja evästellä siinä. On ollut haikeutta entisiä vanhempien kanssa tehtyjä marjanpoimintareissuja kohtaan. Toki minua aina ärsytti kun piti vain poimia marjoja, eikä ihastella ja tutkia luontoa! Nyt kuitenkin sain nuuhkia taas keuhkoni täydeltä metsän tuoksua. Löysinkin sitten sopivan kokoisen kiven vanhan pellon reunalta. Sopivan kaukana tiestäkin. Oijoi, että oli taas ihanaa olla siellä keskellä luontoa 😍.

Nälkä oli näemmä valtava, kun ahmin masun ihan täyteen. Piti jatkaa matkaa pyörää taluttaen, kun vatsa tuntui niin täydeltä. Tai oikeastihan se on taas hiukan tulehtunut, joten tunsin sen painon paremmin. Joka tapauksessa olin niin iloinen, että ihan viheltelin hiljaa. Täällä sisällä kun ei voi viheltää, alakerran piskitys ihan repeää räksytykseen.

Jännästi huomasin heti kehoni kiristelyn, kun aloin saapua lähemmäs asutuksia ja ajatusta, että kohta pitäisi mennä kauppaan. Kello oli jo lähempänä kahtatoista, joten paljon olisi ihmisiä liikkeellä. Voi ahdistus. Miten pääsisin jonnekin edes taajamaan asumaan. Sniif. 

taitaa olla leppä...

Huomenna piti pyykätä ja tuumasin peseväni ensimmäisen maton. Taidanpa vain puuhailla muuta... On vieläkin niin väsynyt olo. Huomenna voi olla yhä väsynyt olo. Taisi olla viimeinen päivä ilman allergialääkitystä, jos pitemmälle pyöräreissulle aikoo. Sisälle tullessa alkoi silmien kauhea kutina! Onneksi oli jäljellä apteekista ostamiani silmätippoja, näyttävät olevan loppu joka apteekista nyt. Pitää muistaa etsiä korvaava tilalle ennen pujokautta. 

Niin, kilometrejä tuli vahingossa melkein 30, osan siis kävelin. Uskalsin nyt koko metsäreissun olla ilman kypärää. Oli vähän nostalginen olo, kun tuuli kutitteli otsaa ja päänahkaa. Olen pitänyt kypärää varmaan koko 2000 -luvun, enkä oikein osaa olla enää ilman sitä. Useamman kerran on sen kanssa kopautettu maahan, joten ei ole mitään syytä olla pitämättä. Tuolla ei kuitenkaan ole ollenkaan muuta liikennettä ja vauhtini on varsinaista matelua, joten päätin antaa kypärän tuulettua hetken. Ihanata oli taas, mutta sosiaalisoitunut en ollenkaan 😁.

Metsäretkellä, taas

Elämä on hiljalleen asettunut uomiinsa. Pitäisi olla jo tottunut siihen, että kroppa reagoi aina jotenkin erilaisiin asioihin, mutta kaikenlaiset lisärajoitteet vain ärsyttää suunnattomasti. Olisihan se kivaa elää joskus edes sellaista normielämää, ei tarvitsisi aina ajatella asioita joka suunnalta ja mahdollisia seurauksia. 

Eilen olin intopinkeänä lähdössä polkemaan taas satumetsääni. Ei siinä metsässä mitään niin ihmeellisen satumaista ole, vain rauhallinen luonto, jossa elää kaikenlaista elämää 💗. No, juuri kun olin lähdössä, vatsa ilmoitti yllättäen olevansa varsin pahalla päällä. Päätin sitten lyhentää matkaa ja suunnata lähempään, pienempään metsään. Metsä, joka on entisen asuinpaikkani lähellä. Paikka, jota välillä ikävöin. 

Suunnittelin jo sinne taas muuttamista, siellä on usein asuntoja vapaanakin. Mutta sitten entinen työkaveri muutti lähistölle ja minun intoni haihtui. Tällä ihmisellä on tapana ottaa lähimmistään kaikki irti, eli hyötyä perusteellisesti. (Laiska kun on.) Eli luvassa olisi ollut ilmaista työtä lapsen-, kissan-, koiran- ja puutarhanhoidossa, "sähän niin tykkäät näistä hommista!". Joo. Vapaaehtoisena kyllä, orjana en. En jaksa jatkuvasti olla keksimässä tekosyitä kun ei kiinnosta. Tykkää myös kovasti juoruta jos asiat ei mene kuten haluaa... 

No, mutta tämä pyöräilyreissu olikin oikein mukava. Lukuunottamatta ylläripylläriä, kun kävin välillä kaupan vessassa. (Muista ostaa pidempiä pikkuhousunsuojia). Kuvailin luontoa yhdessä puistossa kaikenlaisissa asennoissa, joten oli kohtu taas puhdistellut itseään... Milloin tämä loppuu!

Tuohtuneena kävin sitten kaupasta ostamassa pari karjalanpiirakkaa, pullaa, juotavan jogurtin ja purkkilaten. Polkaisin lempijärveni rannalle ja parkkeerasin perseheni kannohon nokkaan ja einestin leveästi hymyillen auringon paisteessa. Oijoi, ihanata! Pari pikkuruista pääskystäkin kävi kisailemassa pääni päällä. Oijoi, kun kangasmetsä tuoksui hyvälle! Ja eväätkin maistui 😋. Täytyy aloittaa taas retkeilykahvittelu! Tehdä itse eväät, tulee halvemmaksikin. Täytyypä muistaa etsiä paikalliset nuotio yms. paikat.

Vahingossa kilometrejä kertyi kuitenkin 18, vaikka ajattelin tekeväni pienemmän retken. Kävelykilometrejä en ole katsonut, niitäkin tuli varmaan jokunen, kun kiertelin parissa puistossa kurkkimassa kuinka kevät etenee. Veikkaanpa, että seuraavan sateen jälkeen kaikki vihreä poksahtaa esille vauhdilla. Nyt on jo suojaisimmissa paikoissa vähän ruohonkorsia ja voikukkiakin. Ja noita hassuja porkkananvarsia. 

Terveiset metsästä, ja rannalta!

Naapuri on innostunut taas tupakoinnista ja jo viideltä alkoi yököttävä köhinäräkinä. Yritä siinä sitten nukkua. Kuudelta luovutin ja päätin tekeväni sen mitä olen pitempään suunnitellut tekeväni joku aurinkoinen sunnuntaiaamu. Eli otan evästä reppuun ja polkaisen rantaan. No, nyt oli niin nälkä aamulla, ettei sulaa leipää riittänyt reppuun asti. Joten söin tuhdimmin ja otin vain vesipullon mukaan. Voi kun olisin pakannut myös kameran mukaan! Oli kaikenlaista lintua liikkeellä. Pitänee oikeastaan heti tarkastaa kameran akun tila! Milloinhan viimeksi olen ladannut sen. Kääk.

Kiireessä olin taas unohtaa laittaa aktirannekkeen päälle. Pari kertaa on ärränpäät lennelleet kun olen tyytyväisenä kotiin palatessa alkanut ladata tietoja kännyyn ja... kas vain kello vasta käynnistyy! En tykkää pitää sitä kotona, kun silikoniranneke hiostaa joskus. Paitsi suurhommauspäivinä laitan sen ihan huvin vuoksi! Pistin sen mittaamaan paremmin vasta kun parkkeerasin pyörän ja siirryin patikoimaan. 

Kello 7.53 pulssi oli vielä 125, mutta muutaman minuutin päästä, kun olin jo metsässä, pulssi oli laskenut jo 93:een. Metsä on niin sieluni rauhan paikka 💖. Vähän oli polut vielä liian märkiä, että siirryin leveämmälle tielle. Vähän jänskätti olisiko rannassa lintupongareita, mutta eipä ollut. Yksi mies ajoin hurjaa vauhtia selän takaa, mutta muita kaksijalkaisia ei ollut liikkeellä. No, tietysti linnut. Oli sorsia, joutsenia, kurkia, yksi taivaanvuohi ja muita joita en tunnistanut. Yhden pienen kaunokaisen huomasin puun latvassa laulamassa. Kerrankin näkisin millainen lintu noin vienosti ja kauniisti laulaa: keltasirkku!

Pistän nyt viimeiseksi kuvan itsestänikin. Ha, pelkät jalat, istahdin välillä makkaranpaistopenkille kuvatakseni kengät. En ikinä muista laittaa lyhempiä nauhoja noihin. Aina jompikumpi nauhoista jää liian pitkäksi ja tahraantuu, tai pahimmassa tapauksessa kiertyy polkimen ympärille. Siinä olet sitten jumissa pyörässä kiinni. Pitänee nyt heti lähteä etsimään lyhempiä. Vaikkakin tekisi mieli sohvalle kun jalkoja turvottaa ja kuumottaa armottomasti. Liian suolaista syönyt. Ostin alennusleivän Fazerin leipomosta. Ihan liikaa oli suolaa, 1,6g. Paloittelin pakkaseen, sopii paremmin sosekeiton kanssa syötäväksi.