Marraskuun 1.

Niin se marraskuukin alkoi. Pidän syksystä, pidän pimeistä illoista ja hämäristä aamuistakin. Tykkäsin polkea töihin pimeällä, matka tuntui lyhyemmältä kun ei nähnyt kuinka pitkästi piti vielä polkea. Toki liukkailla keleillä se ei ollut kivaa. Minusta on myös ihana käydä aamukävely hämärässä. Saa olla vähän köyhempääkin päällä, kun kukaan ei kiinnitä huomiota. Kellojen kääntämisen jälkeen aamuisin ei ole vielä sopivan pimeää. Pitänee odotella vielä hiukan...

Kävin hautausmaalla jo viikolla. Jätin vanhempien haudalle kynttilät ja valmistelin kukkapaikkoja kevääseen kuopsuttelemalla niitä hieman. Irrotin vielä pystyssä sojottavat kukkien varret ja pilkoin ne juurien kanssa mullan sekaan. Jätin kanervat nyt hankkimatta, kun viimeksi kuivuivat pystyyn. Ei ole varaa joka viikko bussilla ajella tarkastelemassa kastellakko, vai eikö kastella...

Kuiskuttelin isälle ja äidille samalla kun puuhailin. Pyytelin anteeksi kun en osannut hoitaa heitä niin, että olisivat eläneet kivuttomammin ja helpommin viimeiset vuodet. Mutta jos ei lääkärikään osannut auttaa, niin miten minä, tavallinen tollo. Viimeiset vuodet suhteemme kääntyi ylösalaisin, minä olin se jolta kysyttiin, ja vaadittiin, tietoa, apua. Olin äiti molemmille. Sitä se muistisairaus teettää. 

Toivottavasti en elä niin kauan, että olen siinä pisteessä. Minua kun ei ole kukaan hoitamassa silloin. Vanhemmilla oli hyvä kun olivat kasvaneet suuressa perheessä, ihmisten keskellä. Luottamus vieraaseenkin ihmiseen oli hyvä. Mutta minä, introvertti ja nyt jo epäileväinen yhtäkkisestä ilmaisesta avun annosta: "onko tähän joku koira haudattuna?". Hoitajien painajainen, sanoisin 😄.

Niin, siitä marraskuusta. Jostain syystä se minullekin on pimeää aikaa. Masentaa ja itkettää herkästi. Joskus ajattelin sen johtuvan tulevasta joulusta, usein se ei ole ollut ihanaa aikaa. Nyt varsinkaan. Joka joulu toivon ettei minun tarvitse viettää sitä taas, yhä täällä, mutta pitänee nyt kuitenkin. Ahdistaahan sekin. 

Sorruin eilen myös syömään suklaalevyn. Sen s-kaupan Xtra-levyn, josta aiemmin mainitsin. Kuvittelin voivani panna puolet jemmaan, tai jopa säästää seuraaville perjantaille. Pah! Tai kyllä puolessa välissä levyn rouskuttelua laitoin loput pois. Mutta sitten ajattelin, että parempi syödä pois. Ajattelin siirtyä näin kuun alussa tiukempaan kuuriin jouluun saakka. Tänään söin loput tähtikeksit, ei niitä ollut onneksi kuin muutama. Onhan nyt Pyhäinpäivä. Olo on karmea tuon sokerin syönnin takia. Yököttää. Kahviakin join eilen pari kuppia, tänäänkin yhden, yök. 

Viime viikko oli helppo, ei ollut mielitekoja. Tämä viikko ei ole ollut, itketytti monena päivänä. Nyt pitää ottaa itseä niskasta kiinni, monessakin asiassa. Ensi vuoden kalenteria en ole vieläkään aloittanut. Hieman suunnitellut vain. Ensi tämän kuun seinäkalenterikin tekemättä. Joskus se on ollut valmiina jo viikkoa aikaisemmin.  

Ulkoiluakaan en harrasta enää kuin kauppaan ja takaisin. Vain pari kertaa käynyt kävelemässä. Tanssihuojunut olen sentään pari kertaa hämärähyssyn aikaan, puoli tuntia kerrallaan. Jopa.

No, yhtenä päivänä tein vähän riisipuuroa, enkä polttanut sitä pohjaan ollenkaan! Jei-ii! Ei se kyllä niin hyvää ollut kuin S-kaupan Kotimaista puuro. Joskus laskin tuleeko se edes sitä edullisemmaksikaan, omatekemä siis. Eihän se maksa kuin 1,39€.  Mutta muuten... plääh. Pizzaakin eilen piti tehdä, mutta tyydyin tekemään pannulla pari lämmintä leipää. Ja siihen suklaaseen. VÄ-TYS!

Ai niin, illalla tulee yksi lempileffoistani klo 18.15, TV5: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat.  Jos pidät Harry Pottereista, pidät varmaan tästäkin. Pääosan näyttelijä on jotenkin niin sympaattinen. Vähän taikuutta ja kiltteyttä elämään  💗.

Ensi vuotta ajatellen

Kävin ruokaostoksilla, olin jättänyt viimeksi maidot ja jogurtin ostamatta. Ostin samalla itselleni joululahjan. En lahjo itseäni jouluisin kuin kalenterilla ensi vuodelle ja konvehtirasialla. Nyt olen hautonut asiaa pitempään ja jätän valmiin kalenterin ostamatta kokonaan. Ostin sen sijaan paksupaperisen muistikirjan. Siinä on 100 lehteä, eli 200 sivua. Ihan eivät riitä sivut joka päiväksi. Ei löytynyt useampisivuisia tyhjillä sivuilla, viivallisia olisi ollut. Nyt pitää suunnitella ja soveltaa. Siihen pitäisi mahtua myös saldotaulukko ja muuta tilastoa. Eli bujoilua on tiedossa.

Onhan niitä Bujo kalentereita valmiinakin, mutta en ole ollut niihin oikein tyytyväinen. Muistikirja, tai silloin luonnoskirja, minulla oli kerran ennenkin, mutta väsyin siihen. Tein joka kuukauden valmiiksi vasta edellisen kuukauden viimeisillä päivillä. Silloin oli elämässä niin paljon säpinää, ettei sitä aina ehtinyt tehdä. Ottaa aika paljon aikaa kirjoitella, nätisti, joka viikonpäivä ja numero, ja mahdolliset tärkeät päivät. Plus kaikki muu krumeluuri. Eli nyt yritän olla viisas ja ostin sen hyvissä ajoin ja teen vähitellen valmiiksi. Ennen joulua sitten paketoin sen piiloon, ja leikin sitten jouluna hämmästynyttä: kuka tällaisen on osannut minulle tehdä 😲😍😆. 

Pitää miettiä käytänkö leimasimia tekstien kirjoittamiseen, käytänkö sapluuneja vai väkerränkö käsin. Kirjaa pitää kuitenkin vuoden päivät sitten katsella kyllästymättä... Toki jatkuvasti somistan sitä lisää, siitähän bujoilussa on kyse. Vähän Prismassa kuolasin tämän Burden "lukujärjestyksen" perään. Lehtiössä on 52 sivua, eli joka viikolle oma. Edellinen repäistään aina viikon lopussa pois ja aloitetaan puhtaalta pohjalta. Jos olisi ollut suomeksi, olisin voinutkin langeta ostamaan. Jätin nyt kuitenkin moisen kauppaan.

Tein eilen itselleni toisenlaisen vihkon. On aika käynnistää joulusiivous. Minulla jäi syyssiivous tietyltä osin tekemättä, joten yhdistän sen nyt joulusiivoukseen, (samalla yritän vähentää tavaraa). Matot jäi pesemättä ja lattiat kunnolla luuttuamatta. Olisipa kätevää jos ei olisi mattoja, voisi luututa joka viikko. Mutta kun rakastan mattoja ja inhoan huoneen kaikumista. Tykkäisin tampata matot vaikka joka viikko, mutta tässä taloyhteisössä teline on toisen talon takana. Ihan liian kaukana. Pitäisi olla jotkut rattaat, joilla kuljettaa matot. Eipä sitä telinettä muutkaan käytä. Se on melkein alakerran asukkaan ikkunan edessä, maantasaisen ikkunan. Äkäinen asukas ainakin joskus siellä ollut...

Kirjuuttelin siis listaa tehtävistä asioista. Kiva niitä sitten yliviivata, tuntee että jotain on saanut aikaan! Erittelin huoneet erikseen ja mitä missäkin pitäisi tehdä. Olin hiukan väsynyt kun piti hihitellä muutamassa kohdin:

• pyyhi pallit
• imuroi ja pyyhi palli
• pyyhi korkea palli

Tirsk 🙊! 

Vink. Tänään tulee yksi lempileffoistani: Yksin marsissa, MTV Subilla ysiltä. Varsinkin loppulauseet ovat mieleen painuvia. 

At some point, everything's gonna go south on you... everything's going to go south and you're going to say, this is it. This is how I end. Now you can either accept that, or you can get to work

Yritän kovasti paukuttaa päähäni tätä ajatusta, eli yksinkertaistaen: joko hyväksyt tappion tai teet asialle jotain. Usein se unohtuu ja päätyy haaveilemaan sohvalle... Eli vain luovuttaa ja tyytyy tilanteeseensa. Tänään vietetään muuten kansainvälistä epäonnistumisen päivää...

Päivän ohjelmatarjonnasta

Vaihteeksi telkun tarjontaan liittyviä vihjeitä. Tänään tulee (jälleen) vitoselta (tv5) ysiltä hyvä leffa: Good Liar. Aloin sitä aikanaan katsomaan vain kun siinä on pari lempinäyttelijääni, eli Helen Mirren ja Ian McKellen. Jos leffassa on hyvät näyttelijät, tykkään useimmiten alkaa katsomaan leffaa ilman, että välttämättä tiedän siitä yhtään mitään. Samaa suosittelen tämänkin leffan kanssa, loppu on nimittäin yllättävä, suorastaan herkullinen. 

Toinen vihje on, että tänään alkaa seitsemäs kausi Hudson & Rex -sarjasta. Jippijii! MTV Avalla kahdeksalta. On varmaan jo Katsomossa, mutta ajattelin katsoa ensin eka jakson suorana. Ehkä sitten tallennan suorana ja katson myöhemmin hyppien mainosten yli, niitä on varmaan taas ihan  miljuunia...

Kausia on näemmä kahdeksaskin, mutta Hudsonin näyttelijä on niissä vaihtunut. Näin äkkisilmäykseltä voisin sanoa, että sarjan viehätys on vähentynyt paljon. Uusi näyttelijä, Luke Roberts, ei oikein viehätä yhtä paljoa. No, sen näkee sitten joskus, kun jaksot tulevat Suomeen. Olen, onneksi, erehtynyt ennenkin. 

Vaihtoon liittyy John Reardonin (Hudson) sairastuminen syöpään, ja ilmeisesti lopuksi potkittiinkin sarjasta pois. Enempää tietoa en halunnut etsiä, koska nyt jo sain tietää, ettei Hudsonia paljon nähdä seitsemännen kauden jaksoissakaan syövän hoitojen takia. En olisi halunnut tietää tätäkään, mutta ehkä se on hyvä tietää ennalta, osaapahan nauttia joka hetkestä kun hän näkyy.

Bonusraita

Olen tottunut katsomaan sunnuntaisin alkuillasta jotain saksalaista dekkaria. Areena on nyt koluttu siltä osin, joten etsin uutta katseltavaa. Oli tullut uusi sarja Ellis, brittiläinen toki. Ensimmäisen jakson perusteella muistuttaa Veraa, syyllinen tulee vähän puskista, melkein sivullinen. Verassa osaan jo syyllistä päätellä, "jompi kumpi noista"... 

Vähän olin takakenossa alussa, kun luvattiin "Ellis on yksinäinen susi ja nainen, joka ei koskaan hymyile". Miksi aina näitä synkkiä ja äkäisiä tyyppejä, eikö maailma ole jo ihan tarpeeksi synkkä... Mutta ihan hyvältä tyypiltä vaikuttaa, katselen taas ensi viikonloppuna lisää, jaksot ovat liian pitkiä arki-iltoihin; 1 h 31 min.

Sosiaalisoitumassa

Olen alkanut taas erakoitumaan liikaa. Parina yönä olen herännyt siihen kun mutisen jotain. Jotain kovasti selitän jollekin sinne unimaailmaan. Kun herätessäni tajuan olevani yksin sängyssäni, lopetan lauseen kesken, käännän kylkeä ja jatkan unia. Asiaa ei helpota yhtään kun olen joka ilta tuijotellut käsi poskella Areenan Tiettömän taipaleen takana -sarjan ihania uusia jaksoja. Haikaillut jonnekin korpeen kunnostamaan rappiolle mennyttä tilaa. Juu, tällainen cityflikka yksinään saisi varmasti raivattua paljonkin, mutta remontoimiseen tarvitsisin kokeneempaa seuraa. Ettei tule kunnostettu katto niskaan joku yö... 

Olikohan joku Koti... -lehti

Tiettömään taipaleen Ben Ward ja Brage Bjørnbekk tuntuivat todella sympaattisilta. Pitäisi avata Instagram-tili, että näkisi löytyikö heille armas, heillä kun näyttää olevan siellä tilit. Joskus olen avannut Insta-tilin Luukku-sähköpostilla, mutta kun Luukku tuli maksulliseksi, lopetin sen. Unohdin, että se oli linkitetty Instaan, ja nyt en pääse kuittaamaan Instan vaatimaa koodia. 

Tänä aamuna sitten tosiaan karautin Suvikillani kaupunkiin sosiaalisoitumaan. Olen päättänyt totuttaa itseäni myös vähän vähempiin vaatteisiin, eli jätin nylonsukkikset pois. Vähän vilutti kun takiksikin olin valinnut ohuen, tuulta läpipäästävän. Mutta ainahan siinä pyöräillessä vähän kuuma tulee. Ilman ohutta pipoa, huivia ja käsineitä en kyllä olisi tarjennut, sen verran tuuli jo aamulla. 

Kävin vähän aikaa lukemassa kirjastossa lehtiä ja siirryin sitten kahvilaan. Paikalla oli joku uusi, varsin laiska myyjä. Ei ollut vitriinissä haluamaani täytettyä sämpylää, joten kysyin sitä. Normaalisti heillä se tehdään pyydettäessä, mutta tämä vain kurkkasi laiskasti vitriiniin, ja sanoi, ettei sitä ole. Sekunnin tuijottelin häntä odottaen jatkoa, mutta kun ei tehnyt elettäkään, että aikoisi vaivautua tekemään sellaista, annoin asian olla. Piti ottaa sämpylä, jossa oli kinkkua ja sipulia, kummastakaan vatsani ei pidä, mutta kun nälkä oli. Kahvikin oli pahaa. Tuolla kun on tavallisesti ihan hyvää kahvia. Eipä haittaa vaikka jättäisin tuolla käymisen, on sen verran kalliskin. 

Nyt kuitenkin siirryn kokeilemaan omaanko Sohvaperuna-geeniä. Virn. Jotain purtavaakin voisi lautaselle pinota, kun se pitsakin jäi tekemättä... Laiska.

Tiede-lehdestä

Areenan sarjat

Tykkään katsoa Areenaa, mutta sieltä uusien sarjojen hakeminen raastaa hermoja. Samoin tekee kyllä muutkin "ilmaiskanavat". Muistaakseni varsinkin Katsomossa menee hermot ihan täysin "pomppivien" kuvien takia. Syy voi tietenkin olla netissä, minulla on telkussa käytössä vain taloyhtiön ilmainen netti. Riittää ihan hyvin sarjojen ja leffojen katseluun. Päätin nyt sitten, kun halusin vähän istahtaa, leikkaa&liimaa -leikkiä vähän. Eli pinosin brittiläiset dekkarit pinoriviin. 

Merkkasin syrämmellä sarjat jotka olen katsonut tai katson parhaillaan, ja joista olen pitänyt. Nuoli alas on, että olen katsonut, mutta en ole vain pitänyt, yrityksistä huolimatta. Joidenkin sarjojen kohdalla on pitänyt ihan pakottaa itsensä katsomaan paria minuuttia pitempään, kunnes alkuärsytys menee ohi. Tuntuu usein olevan noissa sarjoissa, että joku tulee uutena työntekijänä ja on aluksi ärsyttävä. Tai jo töissä oleva on ärsyttävä. Ja kohta ne onkin ihan bestiksiä. Arghh, miksei edes sarjoissa voi olla kaikki kivoja ja hommat vain tehdään, eikä turhia kiukutella. 

Katselen noita jännempiä usein perjantaina tai lauantaina. Tarvitsen hiukan hajurakoa ennen nukkumaan menemistä. Nukahdan kyllä ihan hyvin, eikä jutut jää pyörimään mieleen, mutta alitajuntaan ne näemmä menevät. Unet ovat levottomampia. 

Eilen poikkeuksellisesti, kun Syyttäjä-sarja on nähty, kokeilin I, Jack Wright -sarjaa. Hups ja kops, kiinni ollaan! Katsoin kaksi jaksoa kun en malttanut jättää yhteen jaksoon. Jännä kun, ainakin näin aluksi, etsivä on varsin vaatimaton, useinhan hänessä on jotain karismaa. Kaikki huomio on nyt kuitenkin kuin epäillyissä. Tuskaa vain katsoa John Simmiä ärsyttävänä tyyppinä. Mutta olen muutenkin opetellut kärsivällisyyttä ja pyrkinyt muutenkin katsomaan hyvältä vaikuttavia sarjoja rasittavista tyypeistä huolimatta. Näemmä kuvassa on reunassa jotain muutakin näkyvillä, mutta olkoon nyt, palaan arkihommiin.