Bonusraita

Olen tottunut katsomaan sunnuntaisin alkuillasta jotain saksalaista dekkaria. Areena on nyt koluttu siltä osin, joten etsin uutta katseltavaa. Oli tullut uusi sarja Ellis, brittiläinen toki. Ensimmäisen jakson perusteella muistuttaa Veraa, syyllinen tulee vähän puskista, melkein sivullinen. Verassa osaan jo syyllistä päätellä, "jompi kumpi noista"... 

Vähän olin takakenossa alussa, kun luvattiin "Ellis on yksinäinen susi ja nainen, joka ei koskaan hymyile". Miksi aina näitä synkkiä ja äkäisiä tyyppejä, eikö maailma ole jo ihan tarpeeksi synkkä... Mutta ihan hyvältä tyypiltä vaikuttaa, katselen taas ensi viikonloppuna lisää, jaksot ovat liian pitkiä arki-iltoihin; 1 h 31 min.

Sosiaalisoitumassa

Olen alkanut taas erakoitumaan liikaa. Parina yönä olen herännyt siihen kun mutisen jotain. Jotain kovasti selitän jollekin sinne unimaailmaan. Kun herätessäni tajuan olevani yksin sängyssäni, lopetan lauseen kesken, käännän kylkeä ja jatkan unia. Asiaa ei helpota yhtään kun olen joka ilta tuijotellut käsi poskella Areenan Tiettömän taipaleen takana -sarjan ihania uusia jaksoja. Haikaillut jonnekin korpeen kunnostamaan rappiolle mennyttä tilaa. Juu, tällainen cityflikka yksinään saisi varmasti raivattua paljonkin, mutta remontoimiseen tarvitsisin kokeneempaa seuraa. Ettei tule kunnostettu katto niskaan joku yö... 

Olikohan joku Koti... -lehti

Tiettömään taipaleen Ben Ward ja Brage Bjørnbekk tuntuivat todella sympaattisilta. Pitäisi avata Instagram-tili, että näkisi löytyikö heille armas, heillä kun näyttää olevan siellä tilit. Joskus olen avannut Insta-tilin Luukku-sähköpostilla, mutta kun Luukku tuli maksulliseksi, lopetin sen. Unohdin, että se oli linkitetty Instaan, ja nyt en pääse kuittaamaan Instan vaatimaa koodia. 

Tänä aamuna sitten tosiaan karautin Suvikillani kaupunkiin sosiaalisoitumaan. Olen päättänyt totuttaa itseäni myös vähän vähempiin vaatteisiin, eli jätin nylonsukkikset pois. Vähän vilutti kun takiksikin olin valinnut ohuen, tuulta läpipäästävän. Mutta ainahan siinä pyöräillessä vähän kuuma tulee. Ilman ohutta pipoa, huivia ja käsineitä en kyllä olisi tarjennut, sen verran tuuli jo aamulla. 

Kävin vähän aikaa lukemassa kirjastossa lehtiä ja siirryin sitten kahvilaan. Paikalla oli joku uusi, varsin laiska myyjä. Ei ollut vitriinissä haluamaani täytettyä sämpylää, joten kysyin sitä. Normaalisti heillä se tehdään pyydettäessä, mutta tämä vain kurkkasi laiskasti vitriiniin, ja sanoi, ettei sitä ole. Sekunnin tuijottelin häntä odottaen jatkoa, mutta kun ei tehnyt elettäkään, että aikoisi vaivautua tekemään sellaista, annoin asian olla. Piti ottaa sämpylä, jossa oli kinkkua ja sipulia, kummastakaan vatsani ei pidä, mutta kun nälkä oli. Kahvikin oli pahaa. Tuolla kun on tavallisesti ihan hyvää kahvia. Eipä haittaa vaikka jättäisin tuolla käymisen, on sen verran kalliskin. 

Nyt kuitenkin siirryn kokeilemaan omaanko Sohvaperuna-geeniä. Virn. Jotain purtavaakin voisi lautaselle pinota, kun se pitsakin jäi tekemättä... Laiska.

Tiede-lehdestä

Areenan sarjat

Tykkään katsoa Areenaa, mutta sieltä uusien sarjojen hakeminen raastaa hermoja. Samoin tekee kyllä muutkin "ilmaiskanavat". Muistaakseni varsinkin Katsomossa menee hermot ihan täysin "pomppivien" kuvien takia. Syy voi tietenkin olla netissä, minulla on telkussa käytössä vain taloyhtiön ilmainen netti. Riittää ihan hyvin sarjojen ja leffojen katseluun. Päätin nyt sitten, kun halusin vähän istahtaa, leikkaa&liimaa -leikkiä vähän. Eli pinosin brittiläiset dekkarit pinoriviin. 

Merkkasin syrämmellä sarjat jotka olen katsonut tai katson parhaillaan, ja joista olen pitänyt. Nuoli alas on, että olen katsonut, mutta en ole vain pitänyt, yrityksistä huolimatta. Joidenkin sarjojen kohdalla on pitänyt ihan pakottaa itsensä katsomaan paria minuuttia pitempään, kunnes alkuärsytys menee ohi. Tuntuu usein olevan noissa sarjoissa, että joku tulee uutena työntekijänä ja on aluksi ärsyttävä. Tai jo töissä oleva on ärsyttävä. Ja kohta ne onkin ihan bestiksiä. Arghh, miksei edes sarjoissa voi olla kaikki kivoja ja hommat vain tehdään, eikä turhia kiukutella. 

Katselen noita jännempiä usein perjantaina tai lauantaina. Tarvitsen hiukan hajurakoa ennen nukkumaan menemistä. Nukahdan kyllä ihan hyvin, eikä jutut jää pyörimään mieleen, mutta alitajuntaan ne näemmä menevät. Unet ovat levottomampia. 

Eilen poikkeuksellisesti, kun Syyttäjä-sarja on nähty, kokeilin I, Jack Wright -sarjaa. Hups ja kops, kiinni ollaan! Katsoin kaksi jaksoa kun en malttanut jättää yhteen jaksoon. Jännä kun, ainakin näin aluksi, etsivä on varsin vaatimaton, useinhan hänessä on jotain karismaa. Kaikki huomio on nyt kuitenkin kuin epäillyissä. Tuskaa vain katsoa John Simmiä ärsyttävänä tyyppinä. Mutta olen muutenkin opetellut kärsivällisyyttä ja pyrkinyt muutenkin katsomaan hyvältä vaikuttavia sarjoja rasittavista tyypeistä huolimatta. Näemmä kuvassa on reunassa jotain muutakin näkyvillä, mutta olkoon nyt, palaan arkihommiin.