Paistaa se päivä risukasaankin!

Jo on ehditty käydä samaisesta maasta taas koputtelemassa.... Hus pois, täällä ei ole ketään kotona!

Polttelin sunnuntain retkellä yhden paperin, johon olin kirjoittanut myös päähänpistosta toiveen paremmasta onnesta elämässäni. Maanantaina kävin mutkan hautausmaalla, mitään en tainnut toivoa siellä, olin aika hiljainen. Illalla kaulalla ja päänahassa tuntui, että olisi saanut olla päivällä ehkä enemmän vaatetta. Nuokuttelin koko illan.

Keskiviikkona alkoivat asiat mennä paremmin. Piti käydä kahdessa kaupassa. Toisessa oli pullatarjoilu ja toisessa makkara, kyllä kelpasi sitten hieman pyöräillä pitemmän reitin kautta kotiin! Torstaina pyykkäsin paljon ja kaivelin kaappia, halusin pitää ajatukset muualla...

Ok, minä herkästi puhun tietyistä asioista aika suoraan. Eli jos olet siveä ja herkkä intiimeille paljastuksille, kannattaa lukeminen lopettaa tähän 😌.

Eilen oli sitten se päivä, jota olin useamman päivän todella jännittänyt. Keski-ikä on saanut kroppani varsin sekaisin. Niveliin, hermoihin (siis niihin, jotka puikkelehtivat lihasten joukossa) ja varsinkin limakalvoihin on tullut paljon muutoksia. Siksi niitä hormooneja yritetään tykittää takaisin kehooni. Olen tässä miettinyt, että jos en olisi ollut niin vastentahtoinen, ja olisin aloittanut niiden käytön jo ensimmäisten pahimpien oireiden alkaessa, olisinko paremmassa kunnossa? Varmasti.

Eli kaikkein naisten innolla odottama papa-kokeen ottaminen ei ole onnistunut viime vuosien aikana kovin hyvin. Vähemmän sivistyneenä olisin saattanut huutaa ja sadatella viimeisillä kerroilla. Edellisellä kerralla se ei onnistunut ollenkaan ja viimeisimmällä tutkittiin vain muuten kun sanoin, että papan seulonta-aika olisi kuitenkin pian. Oli nuori lääkäri, eikä halunnut kiduttaa enempää.Nyt kuitenkin tuo hermojakin kiristävä hormoonien edestakaisin kokeilu on tuottanut tulosta ja ilmeisesti oikea annostus on saavutettu, melkein. Päästin pienen vaimean kiljahduksen yhdessä kohdin, sen verran vielä sattui. Kiittelin näytteenottajaa vuolaasti, mutten enempää vaikeuksistani kertonut. Hänhän ottaa noita useamman kerran päivässä, joten osaa asiansa. Kieltämättä luotin enemmän tähän paikkaan, kuin terveyskeskuksen hoitajiin ja lääkäreihin. Koskaan ei ole noissa seulonnoissa ollut ongelmia. Epämiellyttäviähän ne aina ovat olleet, mutta enemmän henkisesti, kuin fyysisesti. 

Olin suunnitellut meneväni suoraan kotiin tuon jälkeen (kippuraan itkemään), mutta nyt päätinkin suunnata kaupunkiin! Menin suoraan suht kalliiseen kahvilaan. Viihdyn tuolla aina todella hyvin, mutta on aika kallis, joten harvemmin käyn. Melkein kymppi katosi nytkin. Tällä kertaa otin varsin kalliin leivoksen, ja se oli todella hyvä! Yksi leivos tuolla oli kerran niin pahaa, että viereisessä pöydässä oleva jätti puolet syömättä. Katsoi ihmeissään kun minä sinnittelin omani kokonaan, pihi kun olen 😁. Nyt söin leivokseni niin hitaasti kun kehtasin ja jokaisen lusikallisen täydellä nautinnolla.  Hauskasti tuossa aktirannekkeen kaaviossa näkyy kun sydän hakkaa hurjasti (130), vähitellen laantuu ja leivoksen kohdalla (66) tippuu täysin 😂.

Olin ostanut illaksi yhden lonkeron, jos olisin ihan kireällä kuin viulun kieli. Hyvää syötävää olin varannut myös. Ihan kiva oli rentoutua vielä kotonakin. Viime yö oli kuitenkin aika levoton, mutta en aikonutkaan tänään mennä mihinkään. Olen alkanut taas neuloa sukkia jonnekin hyväntekeväisyyteen, ihan sopivaa hommaa näin puoliuniselle. Ehkä luen myös jotain. Huomenna, jos on hyvä ilma, käyn pyöräilemässä. Pujoa on ilmassa enää niin vähän, että en tarvitse enää lääkitystä. Tänään rouskuttelin jopa porkkanaa, ai että oli ihanaa! Nyt taidan ottaa nokoset, aivot sakkaavat taas jotenkin 😴.

Edit: kommentointilootakin on nyt auki 🙈🙊...