Hieman raflaava otsikko, myönnän. Minulla joulu alkoi ihan mukavasti. Jouluaattona söin ensimmäisen jouluaterian tänä vuonna. Tavallisesti ostan savukalkkunaa että lämminsavuporoa pienen palan. Molemmat ovat aika kalliita ja pieni poronlihapala usein varsin kalvoista, joten päätin jättää ne tänä jouluna ostamatta. Sain päähäni ostaa kalkkunanfileitä, kypsentää ne uunissa. Vaikka lilluivat nesteessään, jäivät kuitenkin kuivakaksi. Söin jouluaterian kahdesti, ja toisella kerralla tajusin nyhtää kalkkunan pieniksi paloiksi kastikkeen joukkoon, parempi näin.
Lanttulaatikko maistui hieman erilaiselta kuin tavallisesti. Saman merkkistä olen syönyt vuosikymmeniä, mutta nyt tuntui erilaiselta. Söin tosiaan toisen jouluaterian jo seuraavana päivänä, tavallisesti vasta Tapaninpäivänä. Lanttulaatikossa viimeinen käyttöpäivä oli kuitenkin jo 25. päivä, joten aikaistin syöntiä. Ihmettelin kyllä taas erilaisuutta ja suurta nestemäärää laatikon pohjalla. No, nehän tulevat pakasteena kauppaan, tuumasin.
Illalla vatsa alkoi sitten kapinoida äänekkäästi. Tuskalla väänti että ihan inisin. Telkusta tuli lempiohjelmani ja se meni hieman ohi kun keskittymiskyky petti. Seuraavana aamuyönä kolmen paikkeilla petti sitten jotain muuta. Onneksi nukuin sohvalla, joten ehdin nippanappa pöntölle. Hellurei ja siinä lähti toissa vuoden lumetkin... Muutaman kerran olin nousta pöntöltä, mutta puolisen tuntia taisi siellä aikaa vierähtää. Monta ajatusta ehti siinä päähän putkahtaa. Sekin ihmettely, kun iltapäivästä oli tehnyt mieli juoda vettä normaalia enemmän...
Lähtipä pönttöön myös ne lanttulaatikon loput. Jo haju sai oksettavan olon, en voinut kuvitellakaan haistelevani sitä vielä roskiksesta, biojätepussukasta siis. Loput jouluruoat katosivat pakkaseen ja joulunamit ylähyllylle odottamaan ensi vuotta. Ei huvittanut niitäkään. Tapaninpäivän ja eilen söin vain itsetehtyä riisipuuroa ja mustikkasoppaa. Graavilohta olen ahminut, kummasti on suolainen nyt maistunut. Laitoin osan siitäkin pakkaseen lohikeittoa odottamaan. En uskalla syödä sitä muutenkaan kolmea päivää pitempään. Ruokahalu ei ole vielä oikein palannut, vatsalaukku kyllä murahtelee toisin...
Moni muukin oli tänä jouluna erilailla. Ei huvittanut laittaa joulukoristeita juuri ollenkaan. Koristelin oikeastaan vain ruokapöydän. Jouluvaloja oli sitten senkin edestä. Vietin suurimman osan joulusta patterivalojen loisteessa, ja yhden kruunukynttilän. Säästin samalla sähköä. Konetta en avannut kuin kerran joulupäivänä. Kännykällä keskustelin muutamaan otteeseen tekoälyn kanssa kun mietin onko nyt ruokamyrkytys, noro vai mikä kun niveliäkin jonkin verran särki. Tavallisesti vatsani "umpeutuu" jouluisin siitä kuitumäärästä.
Ajatus oli lukea ja ehkä vähän neuloa, mutta enimmäkseen on tullut nuokuttua jossain pehmeässä nurkassa. Joulupäivänä luin loput joskus kirjaston ilmaishyllystä poimitusta kirjasta. Oli oikein sopivaa luettavaa, suosittelen. Kertoo vaelluksesta Inarinpolkua, Ánárasmádea, pitkin, "vaeltamista ja luontokokemuksia, yhdistäen niihin usein pohdiskelevaa otetta taivaan ja maan väliltä”. Jonkinlainen pyhinvaellus myös. Oikein sopiva joulun aikainen kirja. Vaikka en ns. uskovainen olekaan.
Eilen illalla alkoi jo hämäryys riittää. Kukkaparatkin ovat olleet lähes pimeydessä useamman päivän. Olen niin nauttinut siitä rauhasta mitä oli jouluaaton ja joulupäivän välillä. Aika moni oli mennyt jonnekin ja talo oli uskomattoman hiljainen. Tuntui kuin olisin jossain kirjan mainitsemassa taukotuvassa. Halu omaan taloon tuntui niin voimakkaana...
Ihanaa kun arki alkaa. Vaikka se tuntuu vähän hypyltä tuntemattomaan taas. Kaikki huonot asiat ovat yhä huonoja, mikään ei ole muuttunut. Vähän kuin vuoden ensimmäinen päivä. Maailma ei ole sen parempi sekuntti vuoden vaihtumisen jälkeen kuin ennenkään. Maailmassa on yhä näitä hulluja tyyppejä jotka sekoittavat koko maapallon pakkomielteillään ja vallanhaluillaan. Minkälaisen mökin saisikaan hankittua säästöillään jostain erämaasta...
Pitäisikö nyt tehdä sellainen suunnitelma ensi vuodeksi, että siihen pystyisi ja se oikeasti muuttaisi elämän suunnan johonkin parempaan? Elämään, jota voisi kutsua elämäksi ja sellaiseksi jossa muun maailman ongelmat eivät tuntuisi niin pahalta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä viesti käynnistäsi, pelkkä hymiökin riittää ☺