Ihmisten ilmoilla

Koko viikon olen odotellut tätä päivää. Tai, no, viime viikollakin vähän. Halusin viettää vähän pikkujoulua. Käydä jossain ihmisten keskellä. Tämä viikko on tullut vietettyä pientä lenkkiä lukuunottamatta pää kaapeissa tms. Säästelen rahojani joulun herkkuihin, mutta lupasin itselleni yhden kahvila-retken vielä tänä vuonna. Siihen hienompaan kahvilaan, jossa leivos maksaa yli 5€. Sitä ennen kävisin pääkirjastossa, siellä jossa ne hienommat ihmiset myös käyvät. Tsih!

Olin jo hiukka kahdeksan jälkeen paikalla. Kirjasto oli hassun tyhjä. Opiskelijatkin olivat jo kaikonneet ilmeisesti joululomilleen. Tai vain aamu-unisia. Pienen pohdinan jälkeen valitsin lehtisalin tyhjistä tuoleista yhden, pöydän äärestä nyt, kun tilaakin oli. Pari juttua ehdin lukea melkein kokonaan kun toinen henkilö saapui lehtisaliin. Lukemaan? Ei tietenkään! Vaan lärpättämään kännykkään! Jo on helwetti, kun koko suuri kirjasto tyhjänä, ja just siihen kymmenen metrin päähän pitää tulla kinastelemaan eukkonsa kanssa! Melkein alkoi savu nousta korvista! 

Tiede-lehti on sellainen, että tällainen pölkkypää tarvitsee hiljaisuuden pään sisällä, että ulkopuolella, että pystyy keskittymään vaikeimpiin juttuihin. Joskus pystyy irtautumaan muusta maailmasta ja uppoutuu täysin lukemaan, mutta nyt se ei onnistunut. Varsinkin Antti Kivimäen artikkeli ”Nykyihminen on liian vapaa” (13/2025) olisi ollut mielenkiintoinen. Haastatteli psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvistä. Näemmä Areenassakin juttua tästä. Pari kohtaa ehdin kuvata kun alkoi tuntumaan, että parempi lähteä ja lukea lehti joskus toiste. Punaiselle merkityt kohdat merkkasin minä. Ns. alleviivaan ne...

Kävin sitten siellä hienommassa kahvilassa. Kahvi oli samaa kuraa kuin ennenkin (sori, thih!), hinnaltaan järkyttävä kolme ja puoli euroa. Leivos oli hyvä, ja sain sen syömiseen kulutettua melkein 20 minuuttia. Hitaasti, mutta varmasti. Hyvä kun en nuollut leivospaperiakin 😁. Kotona olisin ihan varmasti sen tehnyt. Nam. Kun ikkunan eteen parkkeerasi pakettiauto, päätin siirtyä muualle. 

Kävin parissa hienommassa kaupassa ihan siksi, että oli nuama pesty, tukka su'ittu ja päällä sitä parempaa Seppälää. Sokoksella olin tirauttaa ilonkyyneleet, kun näin tämän ihanuuden 😍! Jos astioita ei olisi jo ihan tarpeeksi, ja lompakkokin löysäisi nyöriään, ostaisin itselleni tällaisen joululahjaksi. Tuskin sitä raaskisin kuitenkaan käyttää, luuposliinilta vaikutti. 

Vähän kulutin aikaa kirjakaupassa, mutta sitten alkoi jo väsyttämään ja suuntasin ruokakauppaan. Olin suunnitellut tekeväni tänään pizzan, mutta jotenkin ei tehnyt enää mieli. Ostin valmista ruokaa ja vähän namuja. Kassalle suunnatessa pääsin maistelemaan uutuuksia. Niillä kaloreilla jaksoinkin sitten polkea takaisin ns. maisemareittiä. 

Kilometrejä taisi tulla melkein kymmenen. Loppumetreillä matkamittari alkoi puuskuttamaan ja ilmoitti, että hänellä on voimat vähissä. Poloinen! Käytän sitä vain kesäpyörässä, eikä se ole tottunut näin kylmiin ilmoihin. Mutta kun ei ole lunta, eikä jäätä, ei kannata nastallisella pyörällä kulkea. Sisällä sitten sen ihmeempiä ajattelematta, vaihdoin patterin. Niin... kaikki tiedot tietenkin nollautui. Onneksi olin katsonut kuljetun matkan ja kalenterissa oli entiset tiedot.

Kännykkääkin on pitänyt nykypäivinä ladata usein. Mietin siinä kotivaatteita pukiessa, että jos pitäisi erakkoviikonlopun. Jättäisi kännykän jonnekin kaukaisimmalle tuolille ja läppärin piilottaisi kaappiin. Telkusta katselisi vain tikulle tallennettuja leffoja. Tai onhan minulla Areenassa pari hyvää sarjaa, joita en katsonut viime viikonloppuna yhtään, Roy Grace ja Lynley. Linnan juhlat ei kiinnosta oikein. 

Lukisi ja neuloisi päivällä. Hyvä, jos saisi aamulla käytyä ulkona, kurjaa säätä kyllä lupaavat. Ja se ensi vuoden kalenteri. Se on vieläkin aloittamatta! Työpöytää siivotessa löysin kolme suunnitelmaa mihin tekoälyn kanssa päädyimme. Voi huoh, ostanko kohta valmiin... Eli jos pitäisi lomaa somesta: