Onneksi paikalle oli tulossa hänen ystävänsä, jonka kanssa en oikein tule toimeen. Hän on ilkeä ja kateellinen kaikista jotka vievät huomion hänestä. Ja varsinkin tämän sukulaiseni huomiosta. No, ei siitä enempää. Valehtelin ihan suoraan, että bussini lähtee kohta. Onneksi olin laittanut pyöräkypärän reppuun ja pyöräkin oli keskustan reunalla. Onneksi olin myös ostanut kaikki mitä tarvitsikin, eli pääsin äkkiä pois paikalta. Lähtiessä tämä sukulaiseni sanoi, että olen tervetullut heille jouluksi. Anteeksi, mutta ei kiitos. Tuntisin itseni taas ujoksi pieneksi reppanatytöksi jossain nurkassa. Heidän luonaan virtaa aina paljon ihmisiä, sellaisia akateemisia tai muuten vain menestyjiä.
Olin niin joulumielellä lähtiessäni kaupunkiin, mutta takaisin päästyäni se oli tiessään. Onneksi päivä oli vasta puolillaan, joten aloin siivoamaan jääkaappia ja pakastinta. Molemmissa on oli aika sekamelska. Olin vain tunkenut molempiin ruokaa. Pakastin on kyllä yhä täynnä kaikkea herkkua, mutta nyt niitä löytää ilman, että pitää purkaa tavaraa ensin ulos. Ruokaa on pitkälle ensi vuotta 😘. Tein myös pikaimuroinnin ja vaihdoin petivaatteet ja kaivoin esille uuden yöpaitani.
Olin suunnitellut käyväni tänä aamuna saunassa, mutta tunsin eilen illalla itseni niin nuutuneeksi, halusin jo suihkuun ja joulunuttuni päälle. Kuuma suihku ja lämmin kaakao viimein rauhoittivat minut, ja olin simahtanut sohvalle 😴. Luulin katsovani yhä telkkua, mutta hereille päästyäni huomasin ohjelman jo vaihtuneen 😁. Kömmin sitten puhtaana puhtaiden petivaatteiden väliin 💓. Nukuin aika hyvin. Joulumieli on palannut. Tänään aloitan jääkaapin ja pakastimen muunlaisen tyhjentämisen 😛😋.
Toivotan sinulle juuri itsellesi sopivaa joulua ja joulumieltä 🎄.
Ja jos et vietä joulua, niin muuten vain rentoja päiviä 🕯.

Ei kannata välittää näistä pikkusieluisista. Kun saa aina kaiken ei osaa arvostaa elämän pieniä iloja. Mun ilo on nyt kun näyttää etten polttanut pohjaan tätä tekeillä olevaa joulupuuuroa 🤟.
VastaaPoistaRentouttavaa Joulua!
Niin, itse ilostun ihan pienistäkin iloista nykyään.
PoistaMinä teen riisipuuron vasta huomen aamulla, lapsuuden kodin perinne 😊.
~tiiu
Alkoi hymyilyttämään tuo sinun pyöräilykypärän piilotus 😂 Onneksi et jäänyt kiinni narraamisesta 😂 Pieni totuuden kiertäminen on joskus paikallaan. Minä kohtaan töissä välillä hyvinkin ikäviä ihmisiä. Olen huomannut, että täydellinen kohteliaisuus ja tavallisen ilmeen säilyttäminen ovat parhaat keinot suojautua tuollaiselta. Jokainen elää omannäköistään elämää ja sillä siisti.
VastaaPoistaHyvää joulua sinulle! Pistähän jääkaappi sileäksi! 😊
Mieluimmin päästin valkoisen valheen kuin että olisin latonut törkeyksiä 😝. Eihän sukulainen ilkeyttään sääli, samalla lailla säälii vaan kadun asukkeja, se tympii 😤. Kaverinsa ilkeys taas pahenee vanhetessaan.
PoistaMutta jääkaapissa on jo yksi kolo ruokien keskellä 🥳
~tiiu