Miltä näyttää köyhä ja nälkäinen?

Taas on sunnuntai... Haluaisin kertoa puolessa välissä viikkoa tapahtuneesta, joka sai mieleni hieman järkkymään. Tai sanotaan ärtyneeksi ja pahalle päälle, mutta koska se on vihdoin alkanut hajaantua mielestäni, annan sen olla. Se on pientä tämän maailman vastoinkäymisissä, levitköön kaiken kakkipölyn sekaan ja hajaantukoon taivaan tuuliin.

Törmäsin tänään siististi ja fiksusti pukeutuneeseen nuoreen mieheen, joka olisi halunnut ensin euroja, mutta kun en kanna käteistä, niin sitten ruokaa, tms. Valitettavasti olen asunut niin kauan alueilla joilla vilunkipeliä on paljon ja työelämässäkin törmännyt paljon huijareihin, minusta on tullut varsin kyyninen. Enkä olisi tuntenut itseäni mitenkään turvatuksi kun paikalla ei ollut muita, siinäkö pitäisi alkaa lompakkoa kaivelemaan esille. Ajatus tuntemattoman kanssa kaupan kassallakaan ei houkutellut... 

Joku vuosi sitten, myös siistin oloinen, nuori nainen tarkkaili minua ensin syrjäsilmällä (huomasin kyllä!), sitten yllättäen kysyi paljonko kello. Ennenhän tuo ei olisi ollut outoa ollenkaan, mutta nykynuorisohan syntyy kännykkä kourassa. No, minulla ei silloin ollut vielä aktiranneketta, joten kaivoin ranteestani esiin ikälopun leijonani ja sanoin paljonko tiuku lyö. Tyttörukka ihan hämmentyi ja sopersi jotain ok, tai muuta. Hämmennyin minäkin tuosta reaktiosta. Mietinkin myöhemmin oliko tarkoitus vain katsoa millaisen kännykän taskusta kaivaisin? Vai eikö ollut ennen moista nähnyt :D. Olihan minulla toki kännykkäkin, mutta vieläkin tarkastan ajan mieluummin aktirannekkeesta, kuin että kaivaisin kännykän esiin. Se kun on minusta liian iso kädessä kantamiseen... Simpukkakännykästä vielä haaveilen, ei ollut varaa silloin moiseen.

En siis antanut miehelle mitään, enkä ostanut ruokaakaan, kun kaupan avautumiseen olisi pitänyt odottaa vielä puolisen tuntia. Jälkeenpäinhän tietenkin jäin miettimään, josko mies oikeasti oli nälkäinen? Mutta kun tarina minkä kertoi, on niin tuttu, tunsin vain tarvetta poistua paikalta. Mieleen tuli myös entinen opiskelukaverini. Mies otti kaikki mitä annettiin ilmaiseksi, vaihtoi sen rahaksi ja pelasi rahat, tai joi. En mitenkään haluaisi rahoittaa minkäänlaisen addiktin elämää "syvemmälle surman suohon",  kuten yksi ihminen aina sanoi. Jos laukussa olisi ollut ruokaa, olisin antanut sitä. Tai jos olisi kesä, istuttanut hampparipaikan terassille ja tuonut ruokaa nokan alle, että syö poika pois. Täytyy nyt yrittää uskoa vaistoonsa, että toimi jotensakin järkevästi.

Sybill Trelawney Harry Potterista

Yrittää unohtaa, eikä tuntea taas syyllisyyttä... Mielen hämmentämiseen liittyy varmasti myös kirja jonka juuri sain luettua, Ihmisen osa. Siinä hyvin toimeentulevan elämä muuttuu yhtäkkiä kaikeksi muuksi. En normaalisti lue ns. draamaa, mutta kun Kari Hotakaisen kolumneista ME -lehdessä niin aikoinaan pidin, poimin tämän kirjan uteliaisuudesta kirjaston ilmaishyllystä. Kirjaa oli muuten kiva lukea, mutta sattui olemaan pieni pokkari, jonka lukemiseen tarvitsi hyvät lukulasit ja sillonkin piti etsiä sopivaa katseluetäisyyttä.