keskiviikko 1. lokakuuta 2025

Halvalla hyvää

Ihmettelin aamulla tuota pyöräilykilometrimäärääni, mites se yhtäkkiä on noin paljon? En ehtinyt tutkimaan, mutta nyt muistin sen... Höh, olin poiminut jonkun päivän matkamäärän ilman laseja, enkä ollut huomannut pistettä lukujen välissä. Eli oli 1375. Nyt on oikea luku, eli tänään tuli täyteen vasta 1345 km.

Jätänpä tässä päivän mukavan asian. Ostin maivoja/muikkuja, maksoivat vain noin 95 centtiä. Sopivasti niistä sain lounaani. Lisäsin loppuvaiheessa eilen jääneitä perunoita lämpeämään. Lisänä oli monimuotosalaatti. Sattui lempimyyjäni tiskille, poristiin pitkään ja otin samalla kahta salaattia samaan rasiaan sekaisin. Olisi tullut kalliiksi, jos olisin yrittänyt tehdä tuota itse, oli kolmea hedelmää, kolmea salaatin lehteä, mozzarellaa, kahta paprikaa, pähkinää plus kurkut sun muut. Alle kolme euroa maksoi.


Piilonamuni masoivat myös noin 95 centtiä. En hirveästi tykkää noista pastilleista, mutta ovat kiva jälkiruoka, jos joku ruoka ei maistunutkaan niin hyvälle, tai jos iskee äkkinäinen suklaanhimo. Eilenhän rouskutin loput purkista. Nyt ei onneksi maistuneet kun kalat olivat niin hyviä, paistoin oikein voissa!

Ostin paljon ruokaa varastoon, mutta ne miksi kauppaan lähdin, tietenkin unohtui. Eli maidot. Kaakaoon ja kahviin vähälaktoositonta. Ei tarvitse lisätä sokeria, kun maito maistuu makealta itsessään 😊. Laktoositon taas mannapuuroon. 

Pitää jaksaa huomenna käydä s-marketissa. Onneksi on suht lähellä. Muista kuin s-ryhmän kaupoistahan tuota vähälaktoosista maitoa ei enää löydy. Voisin samalla palauttaa kirjastoon pari toisen kirjaston ilmaishyllystä otettua kirjaa, eivät olleetkaan hyviä. Kierrätän. Nyt pitää levätä. Väsyttää ja palelee taas armottomasti. Kurkkukin kipeä ja vasen käsi oireilee taas. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti käynnistäsi, pelkkä hymiökin riittää ☺
(Paina yhtäaikaa Win-näppäin (se ikkunan näköinen) ja + . Ja valitse hymiö.)