Bonusraita

Olen tottunut katsomaan sunnuntaisin alkuillasta jotain saksalaista dekkaria. Areena on nyt koluttu siltä osin, joten etsin uutta katseltavaa. Oli tullut uusi sarja Ellis, brittiläinen toki. Ensimmäisen jakson perusteella muistuttaa Veraa, syyllinen tulee vähän puskista, melkein sivullinen. Verassa osaan jo syyllistä päätellä, "jompi kumpi noista"... 

Vähän olin takakenossa alussa, kun luvattiin "Ellis on yksinäinen susi ja nainen, joka ei koskaan hymyile". Miksi aina näitä synkkiä ja äkäisiä tyyppejä, eikö maailma ole jo ihan tarpeeksi synkkä... Mutta ihan hyvältä tyypiltä vaikuttaa, katselen taas ensi viikonloppuna lisää, jaksot ovat liian pitkiä arki-iltoihin; 1 h 31 min.

Mikä vuoden aika? (Sata sanaa päivälle)

Ei tunnu oikealta nämä säät,
kaipaan oikeaa syksyä...

Kaksi vanhaa, vanhaa varista

nuokkuu hiljaa pellon aidalla.

Ruskea on rinta kaisliston,

taivas harmaa. Sataa. Syksy on.

”Kurkikin jo lähti”, veljelleen

toinen virkkaa niinkuin itsekseen.

Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin

”niin maar; lähti”, sanoo takaisin.

Sitten vanhukset taas vaikenee.

Järven pintaan sade soittelee.

Sukii siivenselkää toisen pää.

Toinen joskus silmää siristää.

Höyhenihin niskat kyyristyy.

Sataa. Hiljaista on. 

Hämärtyy yli pellon mustan kynnöksen.

Tuntuu riihen tuoksu etäinen.

Kaksi märkää, vanhaa varista

nuokkuu aatoksissaan aidalla.

”Täytyy tästä…”, toinen havahtuu,

lentoon verkkaisesti valmistuu.

”Käyhän taaskin tarinoimassa.

Oli oikein hauska tavata.”

L. Pohjanpää

"Me ollaan kyllä harakoi!" "Ja ihan sirpakoi..."