Katsastuksessa

Huh huh. Olin juuri aloittanut kämpän kevätsiivouksen, tehnyt oikein listan tehtävistä asioista, kun tuli puhelu. Haluanko tulla lääkäriin? No, tietenkin haluan, kun olen sitä puoli vuotta jo odotellut! No, en ihan puolta vuotta, mutta melkein. Saisin peruutuspaikan muutaman päivän kuluttua. Äkkiä tekemään listaa, että mistä sitä pitikään valittaa. No, rouva hoitaja ei ollut sitten maininnut, että aika oli vain puoli tuntia. Ja minulla tietenkin puoli metriä pitkä puute- ja valituslista mukana. 

Haaroja ehdin levitellä, mutta tissit jäi kopeloimatta ja verenpainetta ei onneksi otettu, kun kiristi kupolia se kiire. Varmaan lauseetkin olivat puolikkaita molemmilla. Jäljen sitten huomasin tänään, lausunnossa oli asioita, jotka eivät todellakaan pidä paikkaansa (ei vaarallisia) ja muutama asia joita lääkäri ei maininnut minulle. Kaikki piti olla siistiä ja ehjää, mutta lausunnossa ei näin ole. No, olenkin olettanut ettei ole... Itkua tihrustin ja huutokaan ei ollut kaukana. Sanotaan näin, että miehet pysyy minun elämästä kaukana (kuten nytkin), kunnes asia korjaantuu. Asiaa en avaa enempää, enkä haarojani varsinkaan. Vaikkei sitä ole kukaan pitkään aikaan ehdottanutkaan (huutonaurua). Paitsi hoivaajaa
etsivät yli seitsenkymppiset. Noutänkjyy.

Sitten piti juosta verikokeessa ja muissa tutkimuksissa syömättä, juomatta, pissaamatta ja hengittämättä. Kakilla olisi varmaan saanut käydä, muttei se minulla onnistu pissimättä. Onneksi otin iltapäiväajan, jolloin ehdin noita kaikkia tehdä tunteja ennen tutkimuksia. Kaikki veriarvot olivat ihan yhtä hyviä ja huonoja kuin ennenkin, ja sama ylimääräinen kasvannainen pötköttelee sisuksissa. Ei ole lihonut eikä vaihtanut paikkaa, joten jätetään rauhaan. Ainakin kuvaaaja oli sitä mieltä. Lekuri varmaan samaa mieltä, veriarvoista varmaan paasaa, mutta onneksi vain Omakannan kautta. Sen voi lukemisen jälkeen sulkea. Hyvähän se on tuollaisen viisaan ja puolet nuoremmat asioista pauhata. Tässä iässä kun kaikki ei olekaan enää niin yksinkertaista. Muuten ihan mukava lääkäri oli.

Tuntuu, että joka toinen päivä on mennyt puolihorteessa nälän ja väsymyksen takia. Olen täysin unohtanut nukkumisen taidon. Illalla osaan nukahtaa, siitä ihan äärettömän kiitollinen, mutta aamuyöstä herään ja sitten loppuyö menee lakanan, sijauspatjan ja tyynyn möyhentämiseen. Pysyy tämä tyttö aika notkeana, kun kaikkia asentoja on tullut kokeiltua, jotta unimatti kiinnostuisi pölytyksestä. Kiitollinen olen myös kun kaikki tutkimukset, jostain ihan kumman syystä, sain puolentoista viikon sisään. Tuskaista on juuri se odottaminen! Toki pitää vielä viimeistä pistettä odotella varmaan ensi viikkoon, mutta tuumasin yrittäväni palata jo normirutiiniin tällä viikolla. Huomenna jos imuroisi, tänään en jaksanut kuin käynnistää oman pyykkikoneen. Väsyttää ihan älyttömästi. Paasto on heittänyt häränpyllyä, vaikkakin aika yksinkertaisella ruokavaliolla on menty viikonpäivät. Piti vältellä syömättömyyden lisäksi turvottavia ruokia, ettei tyrmäisi tutkijoita kaasun paineella ja hajulla. Huomenna aion syödä ja juoda paremmin. Tänään yritän saada aivot uskomaan, että nyt on juoksut juostu, huomenna saa jo herätä rauhallisemmin.

Miltä näyttää köyhä ja nälkäinen?

Taas on sunnuntai... Haluaisin kertoa puolessa välissä viikkoa tapahtuneesta, joka sai mieleni hieman järkkymään. Tai sanotaan ärtyneeksi ja pahalle päälle, mutta koska se on vihdoin alkanut hajaantua mielestäni, annan sen olla. Se on pientä tämän maailman vastoinkäymisissä, levitköön kaiken kakkipölyn sekaan ja hajaantukoon taivaan tuuliin.

Törmäsin tänään siististi ja fiksusti pukeutuneeseen nuoreen mieheen, joka olisi halunnut ensin euroja, mutta kun en kanna käteistä, niin sitten ruokaa, tms. Valitettavasti olen asunut niin kauan alueilla joilla vilunkipeliä on paljon ja työelämässäkin törmännyt paljon huijareihin, minusta on tullut varsin kyyninen. Enkä olisi tuntenut itseäni mitenkään turvatuksi kun paikalla ei ollut muita, siinäkö pitäisi alkaa lompakkoa kaivelemaan esille. Ajatus tuntemattoman kanssa kaupan kassallakaan ei houkutellut... 

Joku vuosi sitten, myös siistin oloinen, nuori nainen tarkkaili minua ensin syrjäsilmällä (huomasin kyllä!), sitten yllättäen kysyi paljonko kello. Ennenhän tuo ei olisi ollut outoa ollenkaan, mutta nykynuorisohan syntyy kännykkä kourassa. No, minulla ei silloin ollut vielä aktiranneketta, joten kaivoin ranteestani esiin ikälopun leijonani ja sanoin paljonko tiuku lyö. Tyttörukka ihan hämmentyi ja sopersi jotain ok, tai muuta. Hämmennyin minäkin tuosta reaktiosta. Mietinkin myöhemmin oliko tarkoitus vain katsoa millaisen kännykän taskusta kaivaisin? Vai eikö ollut ennen moista nähnyt :D. Olihan minulla toki kännykkäkin, mutta vieläkin tarkastan ajan mieluummin aktirannekkeesta, kuin että kaivaisin kännykän esiin. Se kun on minusta liian iso kädessä kantamiseen... Simpukkakännykästä vielä haaveilen, ei ollut varaa silloin moiseen.

En siis antanut miehelle mitään, enkä ostanut ruokaakaan, kun kaupan avautumiseen olisi pitänyt odottaa vielä puolisen tuntia. Jälkeenpäinhän tietenkin jäin miettimään, josko mies oikeasti oli nälkäinen? Mutta kun tarina minkä kertoi, on niin tuttu, tunsin vain tarvetta poistua paikalta. Mieleen tuli myös entinen opiskelukaverini. Mies otti kaikki mitä annettiin ilmaiseksi, vaihtoi sen rahaksi ja pelasi rahat, tai joi. En mitenkään haluaisi rahoittaa minkäänlaisen addiktin elämää "syvemmälle surman suohon",  kuten yksi ihminen aina sanoi. Jos laukussa olisi ollut ruokaa, olisin antanut sitä. Tai jos olisi kesä, istuttanut hampparipaikan terassille ja tuonut ruokaa nokan alle, että syö poika pois. Täytyy nyt yrittää uskoa vaistoonsa, että toimi jotensakin järkevästi. Yrittää unohtaa, eikä tuntea taas syyllisyyttä... 

Mielen hämmentämiseen liittyy varmasti myös kirja jonka juuri sain luettua, Ihmisen osa. Siinä hyvin toimeentulevan elämä muuttuu yhtäkkiä kaikeksi muuksi. En normaalisti lue ns. draamaa, mutta kun Kari Hotakaisen kolumneista ME -lehdessä niin aikoinaan pidin, poimin tämän kirjan uteliaisuudesta kirjaston ilmaishyllystä. Kirjaa oli muuten kiva lukea, mutta sattui olemaan pieni pokkari, jonka lukemiseen tarvitsi hyvät lukulasit ja sillonkin piti etsiä sopivaa katseluetäisyyttä.