Missä oli helmikuu? Mitä... mitä... Se meni jotenkin... horteessa. Vaivuin taas itseinhoon, kuopan pohjalle, oman surkuttelun suohon... Lueskelin tuossa kalenteria (muuten en tietäisi ollenkaan mitä olen tehnyt), ja aika rutiinilla on menty. Vakihommat ja thats it. Kovasti ollut pakkasia kyllä. Tavallisesti rakastan niitä, mutta nyt on ollut myös tuulettomia päiviä, joten ilma on ollut no, huonolaatuista. Olen paljon ollut sisällä, se taas saa mielen vieläkin matalammaksi. Jospa nyt saisi itsensä taas ylös ojasta, kiipeäisi sinne oikealle polulle.
Summasin aamulla viime kuun tulot ja menot. Ruoka yms. jäivät alle suunnitellut, hienoa. Mutta muuten meni tavallista enemmän rahaa. Liian moni lasku sijoittui viime kuulle, tässä kuussa taas ei ole muita kuin asumis- ja kännykulut. Yllätyskuluna tuli tietenkin tuo henkkareiden hankinta. Eihän kampaajalla olisi ollut pakko käydä, mutta henkistä tarvetta sille oli. Kävin tammikuussa kahvilla pitemmän pyöräretken varrella. Paikassa oli myös yksi ryhmä ja kahvilan myyjä luuli ensin, että kuulun tuohon ryhmään. Istumaan päästyäni katselin ryhmää, eläkeläisnaisia, eikä mitään juuri eläkkeelle päässeitä... Kirpaisi, ja lujaa 😭. Oma eläkeikä on vasta kymmenen vuoden päässä. Olisiko aika katsoa peiliin... Kampaaja oli sitä mieltä, että olen nyt nuoremman näköinen.
Katselin tässä yhtenä päivänä kännykän kuvia. Tuli valtaisa kaiho metsää! Sinne marjametsääni. Sinne ei pääse nyt kuin suksilla. Kävelemään kun nyt menisit, saisit varmaan suksisauvoista vähintään nilkkoihin. Luultavasti löytäisit itsesi nokallaan lumihangessa... Tänä aamuna sain itseni ulos ja työnnyin läheiseen pikkuruiseen metsään. Ihanan hiljaista oli, pieni lintu vain ilmoitti olostaan. Häiritsevää oli korvieni humina, tai korkea piipaus. Niska taitaa olla ihan jumissa...
Eli nyt olisi hyvä hetki alkaa taas kohentamaan sitä kuntoa, että jaksaa ensinnäkin polkea kymmenen kilometriä, tallustella sitten tunteja ja taas polkea takaisin. Vielä on onneksi aikaa, maassa on lunta ja routaa varmaan saman verran. Menee aikansa kun metsäkin taas kuivuu. Että tekisi mieli uusia kenkiä, nykyiset eivät ole enää vedenpitävät. Mutta ei. Nyt ollaan kukkaronnyörit tiukasti kiinni ainakin tämän kuun. Sämpylöistä tuli kyllä ihan kivan makuisia, voisinpa ihan innostua leipomisesta, jospa uunissa saisin tehtyä muutakin kuin pitsaa... Eilen aloitin kukkien multauspuuhat. Saniainen sai jo uutta niskaansa. On se sitten niin söpö!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti