Vähän rahapohdintaa, vähän muutakin

Ihan luulin tänään olevan kuun viimeinen päivä, tai edes lauantai. Jotenkin ajattelin, että voin jo sulkea tämän kuukauden Rahavihossani. Eli etten enää tässä kuussa siirtele rahojani kenenkään taskuihin. Pah, huomenna on vielä yksi päivä maaliskuuta ja piti ruokaostoksille mennä. Noh, joko leikin, että huomenna on jo huhtikuu ja merkkaan kauppaostokset ensi kuulle. Tai sitten en mene kuin vasta tiistaina. Hmm. 

Olen periaatteessa hyvin pedantti sääntöasioissa. Mutta kuten ulkonäöstäkin huomaa, luistan säännöistäni aika helposti 😟. Käynpä tutkimassa ruokakaapit... (taustalla kilinää, kolinaa ja muutama maiskaus). Oikeastaan ei olisi kiire kauppaan ollenkaan. Lihaa ei ole enää jäljellä, mutta lohta on kolme palasta. Eli yhteensä noin 15cm pala. Tänään voisin yhdestä siivusta tehdä lohikeiton 😋, otin jo vähän pehmenemään, parempi kohmeisena leikata paloihin. 

Huomenna voisin aamusta käydä lähikirjastossa, kun minulla ei ole nyt mitään lukemista. Luin nyt odotteluaikana Hobitin kokonaan. Olin alussa hieman pihalla, kun en mitenkään saanut mieleeni kuvaa leffasta. Sitten tajusin, etten ole sitä nähnytkään! Vain Taru sormusten herrasta ja ehkä jonkun muunkin... No, kuitenkin nyt lainoja on 0, joka on aika outoa. Ilmaishyllystä olen poiminut pari kirjaa, mutta ne ovat jotain henkistä kasvua käsitteleviä, joita en nyt oikein jaksa lukea, iltaisin varsinkaan. 

Nyt pitäisi hoksata lainata oikea kirja, eikä pokkaria. Niiden lukeminen on aika tuskaista, kun teksti on niin saa%&#lin pientä! Yksikin mielenkiintoinen kirja piti lukea kahdet lukulasit päässä! Pitäisi oikeastaan hankkia uudet lasit. Oikeasti haluaisinkin, mutta niiden etsiminen on ärsyttävää, kun myyjät aina huohottavat niskassa. Olen todella ranttu lasien kanssa ja tarvitsen vähintään kaksi, mielummin kolme, kokeilukertaa ennen kuin edes harkitsen niiden valintaa. Jos maksaisivatkin vain muutaman kympin, mutta maksavat useinmiten vähintään puoli tonnia. Haluan nyt laajan näkökentän laseihin. En tykkää aina kääntää päätä, jos jotain haluan nähdä...

Huomenna voisin rasvata myös Suvikin kettinkiä ja puhaltaa renkaisiin ilmaa. Matkamittariin pitää hankkia uusi patteri. Laitoin jo tuohon laitaan kohdan pyöräilykilometrien keräämiseen. Vielä oli tänä aamuna muutama jäinen kohta pyörätiellä, mutta ehköhän jo tiistaina tohdi kesäpyörän kyytiin! Ihanata! Täytynee nyt kuitenkin siirtyä kalan kimppuun, ennen kuin sulaa kokonaan. On kyllä aika nälkäkin...

Katsastuksessa

Huh huh. Olin juuri aloittanut kämpän kevätsiivouksen, tehnyt oikein listan tehtävistä asioista, kun tuli puhelu. Haluanko tulla lääkäriin? No, tietenkin haluan, kun olen sitä puoli vuotta jo odotellut! No, en ihan puolta vuotta, mutta melkein. Saisin peruutuspaikan muutaman päivän kuluttua. Äkkiä tekemään listaa, että mistä sitä pitikään valittaa. No, rouva hoitaja ei ollut sitten maininnut, että aika oli vain puoli tuntia. Ja minulla tietenkin puoli metriä pitkä puute- ja valituslista mukana. 

Haaroja ehdin levitellä, mutta tissit jäi kopeloimatta ja verenpainetta ei onneksi otettu, kun kiristi kupolia se kiire. Varmaan lauseetkin olivat puolikkaita molemmilla. Jäljen sitten huomasin tänään, lausunnossa oli asioita, jotka eivät todellakaan pidä paikkaansa (ei vaarallisia) ja muutama asia joita lääkäri ei maininnut minulle. Kaikki piti olla siistiä ja ehjää, mutta lausunnossa ei näin ole. No, olenkin olettanut ettei ole... Itkua tihrustin ja huutokaan ei ollut kaukana. Sanotaan näin, että miehet pysyy minun elämästä kaukana (kuten nytkin), kunnes asia korjaantuu. Asiaa en avaa enempää, enkä haarojani varsinkaan. Vaikkei sitä ole kukaan pitkään aikaan ehdottanutkaan (huutonaurua). Paitsi hoivaajaa
etsivät yli seitsenkymppiset. Noutänkjyy.

Sitten piti juosta verikokeessa ja muissa tutkimuksissa syömättä, juomatta, pissaamatta ja hengittämättä. Kakilla olisi varmaan saanut käydä, muttei se minulla onnistu pissimättä. Onneksi otin iltapäiväajan, jolloin ehdin noita kaikkia tehdä tunteja ennen tutkimuksia. Kaikki veriarvot olivat ihan yhtä hyviä ja huonoja kuin ennenkin, ja sama ylimääräinen kasvannainen pötköttelee sisuksissa. Ei ole lihonut eikä vaihtanut paikkaa, joten jätetään rauhaan. Ainakin kuvaaaja oli sitä mieltä. Lekuri varmaan samaa mieltä, veriarvoista varmaan paasaa, mutta onneksi vain Omakannan kautta. Sen voi lukemisen jälkeen sulkea. Hyvähän se on tuollaisen viisaan ja puolet nuoremmat asioista pauhata. Tässä iässä kun kaikki ei olekaan enää niin yksinkertaista. Muuten ihan mukava lääkäri oli.

Tuntuu, että joka toinen päivä on mennyt puolihorteessa nälän ja väsymyksen takia. Olen täysin unohtanut nukkumisen taidon. Illalla osaan nukahtaa, siitä ihan äärettömän kiitollinen, mutta aamuyöstä herään ja sitten loppuyö menee lakanan, sijauspatjan ja tyynyn möyhentämiseen. Pysyy tämä tyttö aika notkeana, kun kaikkia asentoja on tullut kokeiltua, jotta unimatti kiinnostuisi pölytyksestä. Kiitollinen olen myös kun kaikki tutkimukset, jostain ihan kumman syystä, sain puolentoista viikon sisään. Tuskaista on juuri se odottaminen! Toki pitää vielä viimeistä pistettä odotella varmaan ensi viikkoon, mutta tuumasin yrittäväni palata jo normirutiiniin tällä viikolla. Huomenna jos imuroisi, tänään en jaksanut kuin käynnistää oman pyykkikoneen. Väsyttää ihan älyttömästi. Paasto on heittänyt häränpyllyä, vaikkakin aika yksinkertaisella ruokavaliolla on menty viikonpäivät. Piti vältellä syömättömyyden lisäksi turvottavia ruokia, ettei tyrmäisi tutkijoita kaasun paineella ja hajulla. Huomenna aion syödä ja juoda paremmin. Tänään yritän saada aivot uskomaan, että nyt on juoksut juostu, huomenna saa jo herätä rauhallisemmin.

Miltä näyttää köyhä ja nälkäinen?

Taas on sunnuntai... Haluaisin kertoa puolessa välissä viikkoa tapahtuneesta, joka sai mieleni hieman järkkymään. Tai sanotaan ärtyneeksi ja pahalle päälle, mutta koska se on vihdoin alkanut hajaantua mielestäni, annan sen olla. Se on pientä tämän maailman vastoinkäymisissä, levitköön kaiken kakkipölyn sekaan ja hajaantukoon taivaan tuuliin.

Törmäsin tänään siististi ja fiksusti pukeutuneeseen nuoreen mieheen, joka olisi halunnut ensin euroja, mutta kun en kanna käteistä, niin sitten ruokaa, tms. Valitettavasti olen asunut niin kauan alueilla joilla vilunkipeliä on paljon ja työelämässäkin törmännyt paljon huijareihin, minusta on tullut varsin kyyninen. Enkä olisi tuntenut itseäni mitenkään turvatuksi kun paikalla ei ollut muita, siinäkö pitäisi alkaa lompakkoa kaivelemaan esille. Ajatus tuntemattoman kanssa kaupan kassallakaan ei houkutellut... 

Joku vuosi sitten, myös siistin oloinen, nuori nainen tarkkaili minua ensin syrjäsilmällä (huomasin kyllä!), sitten yllättäen kysyi paljonko kello. Ennenhän tuo ei olisi ollut outoa ollenkaan, mutta nykynuorisohan syntyy kännykkä kourassa. No, minulla ei silloin ollut vielä aktiranneketta, joten kaivoin ranteestani esiin ikälopun leijonani ja sanoin paljonko tiuku lyö. Tyttörukka ihan hämmentyi ja sopersi jotain ok, tai muuta. Hämmennyin minäkin tuosta reaktiosta. Mietinkin myöhemmin oliko tarkoitus vain katsoa millaisen kännykän taskusta kaivaisin? Vai eikö ollut ennen moista nähnyt :D. Olihan minulla toki kännykkäkin, mutta vieläkin tarkastan ajan mieluummin aktirannekkeesta, kuin että kaivaisin kännykän esiin. Se kun on minusta liian iso kädessä kantamiseen... Simpukkakännykästä vielä haaveilen, ei ollut varaa silloin moiseen.

En siis antanut miehelle mitään, enkä ostanut ruokaakaan, kun kaupan avautumiseen olisi pitänyt odottaa vielä puolisen tuntia. Jälkeenpäinhän tietenkin jäin miettimään, josko mies oikeasti oli nälkäinen? Mutta kun tarina minkä kertoi, on niin tuttu, tunsin vain tarvetta poistua paikalta. Mieleen tuli myös entinen opiskelukaverini. Mies otti kaikki mitä annettiin ilmaiseksi, vaihtoi sen rahaksi ja pelasi rahat, tai joi. En mitenkään haluaisi rahoittaa minkäänlaisen addiktin elämää "syvemmälle surman suohon",  kuten yksi ihminen aina sanoi. Jos laukussa olisi ollut ruokaa, olisin antanut sitä. Tai jos olisi kesä, istuttanut hampparipaikan terassille ja tuonut ruokaa nokan alle, että syö poika pois. Täytyy nyt yrittää uskoa vaistoonsa, että toimi jotensakin järkevästi. Yrittää unohtaa, eikä tuntea taas syyllisyyttä... 

Mielen hämmentämiseen liittyy varmasti myös kirja jonka juuri sain luettua, Ihmisen osa. Siinä hyvin toimeentulevan elämä muuttuu yhtäkkiä kaikeksi muuksi. En normaalisti lue ns. draamaa, mutta kun Kari Hotakaisen kolumneista ME -lehdessä niin aikoinaan pidin, poimin tämän kirjan uteliaisuudesta kirjaston ilmaishyllystä. Kirjaa oli muuten kiva lukea, mutta sattui olemaan pieni pokkari, jonka lukemiseen tarvitsi hyvät lukulasit ja sillonkin piti etsiä sopivaa katseluetäisyyttä.

Polje, tyttö, polje!

Oijoi... ahneella on... No, nyt on kyse liikunnasta, joka sinänsä on hyve. Eilen tuumin käyväni apteekissa, kaupassa ja muutamalla kirpparilla. Ja pyöräillä runsaasti siinä samalla kun lupasi 🌞  taivaan täydeltä. Edellisenä päivänä. Aamulla sitten lupasi vähän pilvisempää. Tuumin, että käynpä kirjastossa lukemassa tietyn lehden loppuun ja toisen luen kokonaan nyt. Viime reissulla kirjastoon tuli pari tyyppiä tietokoneelle. Toinen ei ilmeisesti osannut lukea, kun se toinen luki ääneen kaiken ja samalla #%¤!&# -sanoin kommentoi niitä. Käyn kirjastoissa aamuisin juuri siksi, että siellä on hiljaista ja rauhallista. Muutenkaan heti aamusta en halua kuunnella ärinäörinöitä. Jätin siis silloin lukemisen kesken ja lähdin pois.

Vaikka lisääntyvä valoisuus ahdistaa, sen lupaus keväästä selvästi piristää. Kevät on ihanaa aikaa, sääli kun se kestää kuitenkin aika vähän aikaa. Varsinkin suloinen nuppuaika ei kestä kauaa. Masennukseni alkaa väistyä ja jaksan kiinnostua yhä useammasta asiasta taas. Yksi on sisustuslehdet. No, ihan kaikki ei vieläkään mene alas. Olen kasvanut boheemikodissa, eikä minua vieläkään kiehdo täysvalkoiset täydelliset Avotakka-kodit. Katselin tuossa netistä yhtä asuntoa ja ihan ahdisti, kun sisustus oli valkoista ja kaikki kaakelit masentavan harmaat. Eivät betonginharmaat, eivätkä tummanharmaat, joista pidän, vaan jotenkin siitä väliltä. 

Kaunishan tuo viereisen kuvan sisustus on, mutta minä masentuisin tuollaisessa kodissa... Täältä lisää noita kuvia. Minä pidän enemmän kodeista joita on Unelmien Talo&Koti -lehdessä. Minulle tuli tuo lehti joskus, mutta kun jostain piti pihistää, lähti sekin lehtitilaus poistoon. Sääli vain kun useimmat kodit ovat omakotitaloista, tai ainakin omista kodeista, ei siis vuokra-asunnoista.

Kirppareille olin tosiaan suunnitellut suuntaavani. En ostamaan lisää tavaraa, vaan päinvastoin. Hakemaan sitä ahdistusta, jota kaikki se "roina" aiheuttaa. Täällä kirppiksiltä ei löydy kaikkea hienoa, mitä noissa sisustuslehdissä usein hehkutetaan. Täällä kirppiksillä on enimäkseen lapsiin liittyvää ja pieneksi jääneitä/pestyjä aikuisten vaatteita. Mariskooleja on, ja 80-90 -luvun astioita. Antiikkia ei taida olla kuin sitä myyvissä liikkeissä tai huutokaupoissa. Yksi syy varmaan on, että kirppareilta varastetaan paljon. Täällä on paljon huumeidenkäyttäjiä ja kaikki mikä irtoaa, viedään muutenkin. Ja jos ei irtoa, se rikotaan sen yrityksessä. Noin vain lievästi liioiteltuna.

Kävin sitten aamulla apteekissa, kirjastossa ja yhdellä kirpparilla. Sillä aikaa aurinko oli kuitenkin raivannut pilviharsojen seasta sen verran suuren aukon, että ajatus "tunkkaisista" kirppareista sai jäädä. Nälkä kutitteli vatsanpohjaa, joten suuntasin kauppaa kohden. Muistin kaupassa olevan pikkuruisen kahvilan ja laskin, että olisi kivempi syödä istualtaan, kuin jyrsiä matkanvarrella. Eli soin itselleni teen (alle euron) ja tukevan suolaisen piirakan. Pieni paastorike, mutta olkoon, en muuten olisi jaksanut polkea noin pitkää matkaa. Ostin lisäksi jonkun proteiinijuoman kylmäkaapista, jonka kumosin kitaani puolessa välissä matkaan. 

Ja minähän sitten poljin! Kaikki olisi ollut ihan täydellistä, mutta suurin osa pyöräteistä hämmästyksekseni (piti ihan tavata, että kirjoittaa oikein 😄) oli kumpuraisilla polanteilla. Pyörätie, jota eniten käytän käydessäni kaupassa, on suurelta osaltaan sula, joten vähän yllätti nuo kauempana olevat tiet. Olin jo tässä suunnitellut aloittavani kartuttamaan alueita, joihin voisin muuttaa. Viime kesänä sitä jo aloittelin, mutta jostain syystä se jäi kesken... Eli pitää nyt odottaa joko lisälunta (jippii!) tai teiden sulamista. Kävelyliikunta siis jatkuu.

Koska näemmä pyöräilyyn tarvitaan eri lihaksia kuin kävelyyn, ovat jalkani nyt kipeät ja väsyneet. Peruin pyykkivuoronikin, kun ajatus portaissa ja kellarissa taapertamisesta pyykkien kanssa, jo ihan ajatuksenakin, väsytti. Pyöräytän omassa koneessa alusvaatteet ja muutaman pikkupyyhkeen, niitä on muutenkin rasittava ripustella kuivaushuoneessa. Kuivausrummusta en tykkää, kun se haisee aina voimakkaasti jonkun sokerihuurretulle pesuaineelle. 

Kello alkaakin olla sen verran, että tohtii koneen laittaa päälle. Oli niin ihanan hiljaista, että halusin nauttia siitä. Jotain muutakin pitäisi tänään saada aikaan, mutta mietin sitä pienen välipalan jälkeen. 

Zuuri jääkaappi- ja pakastin inventaaario

Pohdin tuossa, että jos kävisin kaupassa nyt alkuviikosta, enkä perjantaina kuten tavallisesti. Perjantaina kun helposti erehtyy ostamaan jotain "perjantain kunniaksi". Ärsyttää vain kun viime perjantaina kävin kaupassa ja meni melkein 60€! Ja nyt taas pitää muka käydä?! Laskin, että nytkin menee lähes 40€, kun pitää ostaa pesuaineitakin, itselle että koneelle. Ai niin, apteekissakin pitää käydä, ja kun sielläkin on se 70€ alkuomavastuu aloittamatta. Pliääh! Onneksi tässä kuussa ei ole muita laskuja kuin asumiseen liittyvät ja kännylasku.

Tavallisesti käyn läpi jääkaapin ja pakastimen kuun viimeisellä viikolla. Yritän näin pysyä budjetissa. Pakastinta vain pitäisi nyt tyhjentää ja sulattaa, kun laatikot rahisevat pahasti. Jääkaappi oli sen verran tyhjä, että sain sen pyyhittyä pikaisesti. Tein listaa ruoista, ja kyllähän näillä pärjäisi aika pitkälle. Jätin perjantaina ostamatta Koskenlaskijan, kun ajattelin etten lohikeittoa varmaan vähään aikaan syö (syönyt viime viikolla kolmesti...). Lohi oli halpaa, joten tuli ostettua sitä paljon pakastimeen, nyt alkaa olla lohikiintiö täynnä... Noita pakastevihanneksia on niin paljon, että sosekeittoa tekisi mieli, eli ostan sen juuston kuitenkin.

Eli ensin ainekset joista voi tehdä lämmintä ruokaa:

• kanamunia 3 kpl
• paistettua jauhelihaa noin 300g
• jauhoisia perunoita 4 kpl
• keittoperunoita 10 kpl
• porkkanoita noin 1 kg
• lohipaloja noin 6-8 palasta/siivuketta (pakkasessa)
• tofua (pakkasessa)
• vähän maksalaatikkoa (pakkasessa)
• kaalilaatikkoa (pakkasessa, noin 2 annosta)
• pinaattikeittopakaste

Lisäksi pakkasesta löytyy:

• herkkusieniä (loput tölkistä)
• herneitä
• kukkakaalia
• erilaisia pakastevihanneksia 4 pussia
• tomaattibasilikatomaattisose jääpalapussiin valutettuna, kätevä!
• ruskea kastike jääpalapussiin valutettuna, yksistään ei maistunut, mutta hyvä maustelisä kastikkeille!
• Aurajuustoa paloiteltuna (pizzaan, kastikkeisiin, naa-am!)
• voita (kuinkahan vanhaa lie 😆)
• puolukoita
• karpaloita
• erilaisia leipiä x 5 (leivät asuvat täällä aina pakkasessa, rakastan tuoretta leipää)

Jääkaapissa myös mansikkahilloa, helmitomaatteja 9 pkl (kalliita, mutta halusin herkutella, kun ei saanut suklaataa syödä paljoa), mandariineja 3 pkl, 2 omenaa ja kolme banaania (ei jääkaapissa tosin). Muita vihanneksia ei nyt löydy, kun salaatit ovat alkaneet tökkimään näin talvisin... Maitoja, juustoa, margariinia ja maustamatonta jogurttia löytyy myös. Kuivakaappeja en käynyt nyt läpi, siellä kuitenkin riisiä ja pastoja. 

Voisi välillä kokeilla mitä ruokia Saa syödä -sivun reseptihaku ehdottaa. Tänään on kuitenkin luvassa ihan vain jauhelihakeittoa. Jota täytyy nyt aloitella kun masu huutaa ruokaa, silmänruoalla ei elä 😜.

Sunnuntaisurinat

Onko paasto sujunut hyvin vai onko hairahdettu? Mjaa-a... Kahvin kanssa on tullut miettimisen aihetta. Olen aiemminkin yrittänyt vähentää sen niin, että juon vain perjantaina ja lauantaina. Silloin vaan se kahvihimo tuplaantuu niinä päivinä ja juonti menee välillä ihan höpöksi. Minulle useimmiten jo kaksi kupillista päivässä saa kehon yliviritystilaan. Alkuviikon kun pihtaa ja himoitsee, varsinkin lauantaina juo sitten ihan liikaa. Siinä sitten sätkii ympäriinsä ja ihmettelee miksi vatsakin on kipeä... Iloisena toki, koska kofeiini saa aina hymyn huulille. 

Perjantaina kävin kahvilassa, koska halusin kahvitella tärkeän ystävän muistoksi. Minä pyrin muutenkin edes kerran kuussa käymään jossain sosiaalisoitumassa. Kaupan ja kirjaston lisäksi. Toivoin saavani laskiaspullan mantelimassalla, mutta tarjolla oli vain vadelmaa ja hilloa, jonka luulen olleen aprikoosia tai persikkaa. Hyvää oli kuitenkin. Mutta kahvi oli tavallistakin pahempaa kuraa, join sitä vain sen verran, että suu kostui. Kotona sitten halusin oikeaa kahvia, kun sitä koko viikon olin odottanut! Puolikupillista kuitenkin vain join, koska tiesin, että lauantainaamuna tekee mieli taas kahvia, se kun on se lauantaiaamun kohokohta. 

Aamulla joinkin sitten ihan oikean kupillisen ja jäin miettimään, josko siirtäisin tuon paaston poikkeuspäivän kokonaan lauantaiksi. Söin perjantaina jo suunnittelemani pienen patukan tummaa suklaataa, mutta voisin siirtää sen lauantaiksi paaston ajaksi. Ja sen kahvinkin, kun perjantaina kuitenkin syön illalla vähän parempaa ruokaa, joten herkut voin jättää lauantaiksi. 

"Henkisen" puolen paastosta en ole maininnutkaan vielä... kai. Tuon pakko/pitäisi -ajattelun lisäksi. Eli pyrin muutakin negatiivista ajattelua välttämään. Netin käyttö on paastolla myös. Nyt sitä on, omaksi kauhuksi, huomannut kuinka herkästi tuo känny eksyy kouraan, kun vähänkin tylsistyttää tai ahdistaa. Jotain kiksiä sitä sieltä luultavasti hakee... Kun on puuhaa, voin helposti unohtaa kännyn milloin mihinkin (kotona siis). Mutta huonoina päivinä sitä näemmä helposti pyrkii pakenemaan todellisuutta sen seuraan. 

Toinen pakopaikka on televisio. Sitä tuijotan ihan liian paljon! Pitäisi vain kuuden uutisten jälkeen sulkea tuo toosa ja tehdä vaikka käsitöitä. Yhdessä vaiheessa innostuin tekemään ristikoita, mutta kun en vain osaa, tylsistyin siihen. Edellisten sukkien valmistuttua on neulominenkin nyt jäänyt. Areenassa olisi kaikkea mielenkiintoista kuunneltavaa, mutta käsille pitäisi jotain sijaistoimintaa saada.

Yhteen asiaan olen ollut nyt talvella oikein tyytyväinen. Se, että olen alkanut taas tehdä pitkiä kävelylenkkejä! Se harrastus on ollut monta vuotta tauolla. Kohta voisi tuohon sivupalkkiin lisätä myös pyöräilyn matkat. Kunhan nuo jäiset tiet kokonaan sulavat, että voisi kesäkaunokilla hakea varastosta, vain siinä on matkamittari. Talvikissa ei ole, kun näissä pakkasissa se tuskin toimisi, hyytyisi varmaan. Nyt päätä hyydyttää, pitänee alkaa miettimään iltapäivän ruokaa.

Ensimmäinen päivä

valaistumiseen! Ei vainenkaan. Vaikkakin pää haluaisikin heti suuria tuloksia. Eli siitä pääsemmekin ensimmäiseen paaston aiheeseen.

• OCD 
   
  Haluaisin vähentää noita pitäisipitäisipitäisi -ajatuksia. Olen hyvin velvollisuuden tuntoinen, joten asioista lipsuminen tuottaa "mielipahaa". Hyvinä päivinä asiat ei haittaa, mutta huonoina päivinä itsetunto on nollissa. Eli tuolloin  olisi hyvä hengittää, siirtää katse muualle ja rauhoittua. Nousta puiden, ajatusten, yläpuolelle ja katsoa asiaa laajemmalta käsin. 
  
  
• Kahvi
    
  Se ei tee minulle mitenkään hyvää. Kofeiini tekee tehokkaaksi, mutta usein se tekee myös aika säheltäjäksi. Ryntäilen ympäriinsä, aloitan tuhat asiaa, mutten loppujen lopuksi saa mitään aikaan. Usein myös tulen hyvin uteliaaksi ja juuri sillä hetkellä on ihan pakko tarkistaa joku asia netistä... ja sen aarreaitan kun aukaisee, sinne unohtuu sekunnissa... Lopettaa kahvnjuontia kokonaan en halua, koska sen hyvä puoli on hyväksi mielenterveydelleni, se tekee minusta positiivisen. Eli kerran viikossa, hyvällä syyllä kahdesti. Vatsa kiittää takuulla. Kahvi on vatsani inhokki number I. Jos saan kahvitteluseuraa, silloin tietenkin, ja herkun kanssa. 
  
  
• Herkut 
   
  Pullaa meni viime viikolla nasuun ihan liikaa. Myönnän syöneeni niitä ahdistukseen. Osittain nälkään  (hyvä tekosyy, rasva ja sokeri meni kulutukseen). Mutta koska rasva ja sokeri ei sovi minulle muutenkaan, nyt on hyvä hetki palata kohtuuteen. Pieni namu perjantaina.
  Perjantaipulla. Se on ollut vakio viimeiset... koko elämäni? Siitä tavasta pidin huolen äidilleni viimeisiin päiviinsä saakka, se oli hälle tärkeä. Vaikka saattoi syödä joka päivä pullaa, piti perjantaina sen olla jotain oikein mieluisaa.
  
  Valitettavasti kaupoissa on nykyään Fazerin leipomoita, joista saa ihania tuoreita herkkuja, niistä on tullut minulle pieni pakkomielle. Eniten niissä kirpaisee hinta, ovat varsin kalliita. Tuumasinkin tuossa, että kun lämmitän uunin (ihan normiliesi) perjantaina, voisin tehdä muffinsseja (en osaa kutsua muffiniksi). Ne voisivat olla sopivan pieni herkku perjantaiksi, säästyisi myös rahaa kun ei osta irtopullia. Yksi siis.

 

Kiire ollut syömään kun osa puuttuu...

• Alkoholi
   
  Se ei ole ollut ennen ongelma. Tai ei ole ollut useinkaan ongelma. Kumma kyllä, kun molemmissa suvuissani on alkoholiongelmaa. Ihan omassa perheessänikin sitä oli. Nyt se on alkanut olemaan... Tai jos nyt mietin, se alkoikin olemaan useilla sukulaisilla tässä iässä! Kun elämä potkii, hakee sitä lohtua pakenemalla muihin maailmoihin. Viime kuun puolella join itseni piiitkästä aikaa kunnon humalaan, ja hitto vie, se tuntui hyvältä, liian hyvältä... Viime viikonloppuna join ison lonkeron viiden minuutin sisään. Olin syönyt vähän, ja vähän alkoholia käyttävänä humalluin äkkiä, ja taas tuntui hyvältä, liian hyvältä. Maanantaina huomasin pohtivani pitäisikö käydä perjantaina tietyssä kaupassa, koska lonkero siellä on halvempaa... MITÄ? Nyt ollaan menossa väärälle polulle! Eli alkoholi jää kokonaan pois paaston ajaksi. En usko tämän tuottavan vaikeuksia. Taidanpa siirtyä samalla vakiooni, tölkki tai pullo korkeintaan kerran tai pari kuukaudessa. Viiniä joisin mielellään, mutta lempiviinejäni ei löydy kuin isoissa pulloissa.
    
• Ruoka?
   
  Hmm... Syöntini on nytkin aika niukkaa, siksi en jaksa välillä tehdä asioita kun väsyttää. Lihaa en kuluta kovin paljoa. Syön oikeastaan pelkästää jauhelihaa, koska se on halvinta, ja sen kun paistan, sitä riittää usein seuraavalle viikollekin. Eli ei edes sitä 400g viikossa. Kalaa on nyt mennyt enemmän kun lohi oli halpaa, joten ostin sitä paljon ja paloittelin pakkaseen. Nyt kieltämättä se on alkanut tökkimään. En pystynyt katsomaan MOT:in ohjelmaa lohenkalastuksesta. Tiedän etten sen jälkeen pysty sitä syömään ollenkaan. Kanamunia menee korkeintaan yksi viikossa, joskus ei sitäkään. Leikkeleitä en syö, kun ovat niin suolaisia! Juustoa (5%) menee paketti parissa viikossa. Joten proteiinin saantini on aika vähäistä, siitä ei paljoa vähennetä. Suolistosairauteni takia muut proteiinilähteet eivät oikein sovi... Voita ja minkäänlaisia kermoja en käytä. Pientä petrausta voisin kuitenkin tehdä.

Valutan aina jauhelihasta rasvan pois, yääh!

Yritän nyt rauhoittua ja olla hermostumatta kun blogger ei suostu sijoittamaan kuvia kuten haluan, eli tekstin joukkoon nätisti, eikä vain yläkulmaan. Eli jätän kuvat leijumaan sitten yksikseen. Hengitän syvään ja siirryn syömään välipalaa. Tekisi mieli kirjoittaa henkisistä paastonaiheistakin, mutta koska niihin kuului netin käytön rajoittaminen, palaan asiaan myöhemmin!

Paasto?

Olen pari päivää jo vaihtanut kukille multia ja suihkutellut ne samalla. Huomasin aamulla, että aurinko kurkkii talon takaa ja lounaaksi ei ole oikein mitään. Joten pieni kävelypiipahdus kauppaan voisi olla tarpeen. Lounaan syötyäni selailin blogeja ja huomasin puheet paastoista. No, mutta mikä ettei! Harmi kun en lukenut asiasta aikaisemmin, olisin ostanut vielä laskiaispullan!

Ruokapaasto ei ihan onnistu, mutta herkkupaasto kyllä. Kahvipaasto kyllä. Henkinen paasto, KYLLÄ. Jätänkin tämän asian päähäni muhimaan. Minä kun mielellään suunnittelen kaikenlaista, mutta ne katoavat äkkiä päästäni... Joten jospa nyt muistaisin pohtia asiaa, kun siitä on johonkin kirjoittanut... Vielä on puuhaa kukkien kanssa, joten palaan asiaan vielä.

Hyvin menee, mutta menköön

No, ei nyt niin hyvin, mutta tahdoin kokeilla positiivista lausetta. Eikö se ole niin, että onni ja raha menee niille joilla sitä jo on? Vai...? Lopettelin tuossa helmikuun budjetointia ja valmistelin tätä kuuta. Positiivista on, että tässä kuussa ei ole kuin vuokra-, vesi- ja kännylasku. Negatiivista, että vuokra nousee. Laskin tuossa, että tässä kuussa jään jopa plussalle, melkein 90 euroa! Jihhaa! Siis, laskujen maksun jälkeen. Viime kuussa laskujen jälkeen ei jäänyt rahaa ollenkaan käyttöön. Kiitos hallituksen, jonka mielestä ihminen ei saa säästää pahanpäivän varalle. Hatuttaa kun olen pitkään säästänyt uutta kotia varten, mutta nyt ne on pakko käyttää jos syödä aikoo. Joo-joo, ymmärränhän minä periaatteen, että avustuksia pitäisi saada vasta kun sille oikeasti on tarvetta. Mutta saa kai minua edes hatuttaa. 

Kävin jopa tuhlaamassa turhuuteen rahojani, kampaajalla. Olisi voinut senkin kyllä jättää pois. Tai oikeastaan uskoa vaistoa ja mennä edelliseen paikkaan. Mutta kun olen etsimässä sitä hyvää kampaajaa, käyn välillä muuallakin, kuin vakipaikassa. Varsinkin kun halusin vain lyhentää hiuksia, enkä vaihtaa tyyliä tai värjätä. Sattuipahan vain kampaaja, jolle en toista kertaa mene. Vaikka oli alennusleikkaus, kuului siihen pesu. Pyysin, että hajutonta yms. herkän ihon shampoota. Sillä pesty ennenkin tuolla. 

Mutta ei. "Sulla kun on tuota hilsettä, niin kokeillaan tätä uutta tuotetta" ja ei kun prööt päähän. Kerkesin haukkoa suuta jo kuin kala, mutta ajattelin, että olkoon. Neiti selitti ja selitti ja huuhteli yhtä ja samaa paikkaa. Niska jäi melkein huuhtelematta ja korvissa paksautteli shampoon jäämät takaisin tuoliin kävellessä. Sanoin ja näytin kuinka paljon leikataan, mutta kun kolmannen kerran olisi pitänyt sanoa, että vielä lyhemmäksi, luovutin. Sitten en taaskaan ehtinyt reagoida kun trööttäsi jotain jankkia käsiinsä ja suoraan päänahkaan, "laitetaan vähän tätä vahvistavaa...". Minulla vahvistui leukalihakset...

Ja sitten alkoi se föönaus. Jumlist, hyvä kun ei savu noussut, kun niin kuumalla hinkkasi päänahkaa. Sitten vapaalla kädellä suhuutti lakkaa. Onnittelin itseäni, että silmälasit olivat lehden alla piilossa... Pysyy ilmekin samana kun naamakin lakan peitossa. Tavallisesti kysytään ensin, että saako laittaa. Saa toki, mutta hajuttomia. Yhtään ei kysellyt kuinka hiukset laitetaan, tai laitetaanko ollenkaan. Suu vaahdossa puhua pulputti itsestään ja haukkui hiukseni. Jännä kun viikko sitten juttelin apteekissa shampoista ja hilsettä kuulemma ei päässäni näyttänyt olevan. Taisi olla vain kova halu saada tuotteita myytyä, kaikki oli niin taivaallisia ja asiakkaatkin kehuu! No en ostanut.

Tuitui!

Olisin halunnut latvoihin hieman kevennystä, mutta alkoi niin ärsyttämään, että tyydyin tulokseen, marssin kassalle ja suuntasin suoraan lähimpään vessaan. Oli aika jämerät aineet, kun niiden kasteluunkin piti oikein kouralla läpsiä. Oli varmaan Kardashian-fani kun lyttäsi hiukset keskijakaukselle ja niin päätä vasten, että vesikin valuisi niitä pitkin, kuin hanhen selästä. Ihan älyttömän nättiä tällaisen vanhan hamsterinaaman kanssa! Korvatkin pilkotti somasti hiusten välistä.

Vaikka kotiin päästessä pesin hiukset, kutittaa päänahkaa yhä niin vimmatusti. Tympii, kun olin ajatellut sävyttää hiukset itse. Nyt on vain odoteltava, että päänahka rauhoittuu.