Olen kovasti nyt, vihdoinkin, innostunut tuosta kalenterin teosta. Valitettavasti nyt on, pakkasesta huolimatta, jotenkin harmaa päivä. Ei näe tuollaista hommaa tehdä ilman valoja. Ja minullahan on nyt säästä sähköä -tempaus, eli valoja pidetään vain auringon ollessa kokonaan piilossa. Pissilläkin näkee käydä ilman valoja, ovi auki kun yksin asuu.
Aamuyöstä sain jonkun kipupisteen käteeni, eikä se ole oikein rauhoittunut. Eli neulominen ei nyt onnistu. On myös lauantai, joten tykkään olla tekemättä asioita, jotka eivät ole pakollisia, ja tehdä asioita jotka ovat kivoja. Viikon vapaapäivä 😎. Eilen mietin kynän ja paperin kanssa mitä tekisin pakkasessa, jääkaapissa ja muissa kaapeissa olevista ruoista, ettei tarvitsisi kaupassa käydä. Uunia en nyt halua vähään aikaan käyttää, joten liesihommilla mennään. Tällaisia pohdin ja päätin askarrella ne nyt koneelle, tykkään tällaisesta "askartelusta". Mieli tykkää varsinkin.
Olin eilen, ja tänäänkin, ihan viikkopöllö. Eilen elin tiistaita ja tänään sunnuntaita. Mikähän päivä huomenna on? Enstai? Eilen illalla olin jotenkin pettynyt kun olikin perjantai, ei huvittanut parempi ruoka (ei sitä kyllä ollutkaan tarjolla), ei kiinnostanut namut (niitäkin kyllä vain kaksi Marianne-karkkia), eikä tikullakaan ollut mitään kiinnostavaa leffaa. Onneksi olin torstaina tallentanut NCIS-jakson, kun ei kummatkaan silmät pysyneet auki enää yhdeksän aikaan. Sitä ennen katsoin yhden jakson Professori T:tä Areenasta. Siinä jälleen yksi sarja, jota ensin vierastin, mutta nyt tykästynyt ihan älyttömästi. Erilaisuus on rikkaus.


