Marraskuun 1.

Niin se marraskuukin alkoi. Pidän syksystä, pidän pimeistä illoista ja hämäristä aamuistakin. Tykkäsin polkea töihin pimeällä, matka tuntui lyhyemmältä kun ei nähnyt kuinka pitkästi piti vielä polkea. Toki liukkailla keleillä se ei ollut kivaa. Minusta on myös ihana käydä aamukävely hämärässä. Saa olla vähän köyhempääkin päällä, kun kukaan ei kiinnitä huomiota. Kellojen kääntämisen jälkeen aamuisin ei ole vielä sopivan pimeää. Pitänee odotella vielä hiukan...

Kävin hautausmaalla jo viikolla. Jätin vanhempien haudalle kynttilät ja valmistelin kukkapaikkoja kevääseen kuopsuttelemalla niitä hieman. Irrotin vielä pystyssä sojottavat kukkien varret ja pilkoin ne juurien kanssa mullan sekaan. Jätin kanervat nyt hankkimatta, kun viimeksi kuivuivat pystyyn. Ei ole varaa joka viikko bussilla ajella tarkastelemassa kastellakko, vai eikö kastella...

Kuiskuttelin isälle ja äidille samalla kun puuhailin. Pyytelin anteeksi kun en osannut hoitaa heitä niin, että olisivat eläneet kivuttomammin ja helpommin viimeiset vuodet. Mutta jos ei lääkärikään osannut auttaa, niin miten minä, tavallinen tollo. Viimeiset vuodet suhteemme kääntyi ylösalaisin, minä olin se jolta kysyttiin, ja vaadittiin, tietoa, apua. Olin äiti molemmille. Sitä se muistisairaus teettää. 

Toivottavasti en elä niin kauan, että olen siinä pisteessä. Minua kun ei ole kukaan hoitamassa silloin. Vanhemmilla oli hyvä kun olivat kasvaneet suuressa perheessä, ihmisten keskellä. Luottamus vieraaseenkin ihmiseen oli hyvä. Mutta minä, introvertti ja nyt jo epäileväinen yhtäkkisestä ilmaisesta avun annosta: "onko tähän joku koira haudattuna?". Hoitajien painajainen, sanoisin 😄.

Niin, siitä marraskuusta. Jostain syystä se minullekin on pimeää aikaa. Masentaa ja itkettää herkästi. Joskus ajattelin sen johtuvan tulevasta joulusta, usein se ei ole ollut ihanaa aikaa. Nyt varsinkaan. Joka joulu toivon ettei minun tarvitse viettää sitä taas, yhä täällä, mutta pitänee nyt kuitenkin. Ahdistaahan sekin. 

Sorruin eilen myös syömään suklaalevyn. Sen s-kaupan Xtra-levyn, josta aiemmin mainitsin. Kuvittelin voivani panna puolet jemmaan, tai jopa säästää seuraaville perjantaille. Pah! Tai kyllä puolessa välissä levyn rouskuttelua laitoin loput pois. Mutta sitten ajattelin, että parempi syödä pois. Ajattelin siirtyä näin kuun alussa tiukempaan kuuriin jouluun saakka. Tänään söin loput tähtikeksit, ei niitä ollut onneksi kuin muutama. Onhan nyt Pyhäinpäivä. Olo on karmea tuon sokerin syönnin takia. Yököttää. Kahviakin join eilen pari kuppia, tänäänkin yhden, yök. 

Viime viikko oli helppo, ei ollut mielitekoja. Tämä viikko ei ole ollut, itketytti monena päivänä. Nyt pitää ottaa itseä niskasta kiinni, monessakin asiassa. Ensi vuoden kalenteria en ole vieläkään aloittanut. Hieman suunnitellut vain. Ensi tämän kuun seinäkalenterikin tekemättä. Joskus se on ollut valmiina jo viikkoa aikaisemmin.  

Ulkoiluakaan en harrasta enää kuin kauppaan ja takaisin. Vain pari kertaa käynyt kävelemässä. Tanssihuojunut olen sentään pari kertaa hämärähyssyn aikaan, puoli tuntia kerrallaan. Jopa.

No, yhtenä päivänä tein vähän riisipuuroa, enkä polttanut sitä pohjaan ollenkaan! Jei-ii! Ei se kyllä niin hyvää ollut kuin S-kaupan Kotimaista puuro. Joskus laskin tuleeko se edes sitä edullisemmaksikaan, omatekemä siis. Eihän se maksa kuin 1,39€.  Mutta muuten... plääh. Pizzaakin eilen piti tehdä, mutta tyydyin tekemään pannulla pari lämmintä leipää. Ja siihen suklaaseen. VÄ-TYS!

Ai niin, illalla tulee yksi lempileffoistani klo 18.15, TV5: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat.  Jos pidät Harry Pottereista, pidät varmaan tästäkin. Pääosan näyttelijä on jotenkin niin sympaattinen. Vähän taikuutta ja kiltteyttä elämään  💗.

Hillitse himosi, hallitse halusi...

Lopun rallattelun voi jokainen "keksiä" itse. Olen vatsaongelmien takia pienentänyt entisestään jo pieniä ruoka-annoksiani. Illallisen jälkeen en syö enää mitään, juon vain kuuman kaakaon. Ruokaunet ovat lisääntyneet. Samoin himot energiatiiviiseen ruokaan. Pakkasen juustosiivut (24% rasvaa) houkuttelevat lähes joka päivä. Myös kaikki roskaruoat. 

Ostin maanantaina hävikistä juustopatongin ja lempipullaani. Siivusin ne pakkaseen. Nyt pitää vain malttaa syödä maltilla ja pullaa vain puolikas kerrallaan viikonloppuna. Toisaalta tähtipikkuleipiäkin on vielä paljon jäljellä...

Onneksi jäin eilen katsomaan ykkösen dokumenttia. Kyllähän nuo asiat ovat jo tuttuja, mutta että ihan ruoista suunnitellaan addiktoivia... se oli uudempaa. Löytyy Areenasta. Ei muutenkaan tee kovin paljoa mieli ultraprosessoitua ruokaa lisäaineiden takia, mutta nyt viimeistään ne tökkivät... 

Viikonloppuherkuttelua olen myös suitsinut, pieni suklaapatukka riitti ihan hyvin. Toki ostin nyt ison tölkin siideriä, ahdisti niin, niin siinä sain jo tarpeeksi sokeria. Jännästi hedelmät ovat taas alkaneet kiinnostaa. Harmi vain kun vatsa ei osaa sulattaa hedelmäsokeria oikein, niin niissäkin pitää säännöstellä. 

Mutta kantapäiden haavat ovat nyt parantuneet, jeii! Pistin niihin vielä vedenpitävät laastarit, nekin auttoivat. Ainakin estivät desifisiointihimoni. Kuulin vasta pari vuotta sitten hoitajalta, että alkoholi avaa haavan aina, eli jatkuvasti ei pitäisi läträtä sillä. Kova isku hoivaushimolleni 😁.

Niin...

Eläin elää, ihminen ihmettelee 

Paha panee pelkäämään

Paha panee unohtamaan

Kirkkaan voiman vaikutukset

Kaikki me ollaan eläimiä

  

  

Paha kasvot vääristää

Paha kielen kierouttaa

Paha rientää estämään

Kun rouvat ryhtyy rokkaamaan

Rumaa, huonoo, rumaa

 

  

Kivinen miehen vartalo ei oo kiveä laisinkaan

Kivinen naisen vartalo vuotaa verta peloissaan

Kun kiviset lapset ovatkin jo kiveä kokonaan

 

 

Kaikki tahtoo elää, kaikki tahtoo elää

Kaikki tahtoo elää, kaikki tahtoo elää

 

  

Säkenöivässä voimassa, säkenöivästä voimasta

  

Kuvat tehnyt Kamala luonto  💗

Tekstit: Sielun Veljet, Säkenöivä voima

Maanantaihuvia

 

Hauskuta sinäkin välipalaasi 

koristelemalla lautanen. 

Kunhan ei hirnu enää vatsaan päästyään 😏...

Sunnuntaihöpinää

Sain vihdoin ja viimein nukuttua kunnolla. Heräilin toki välillä ja pari kertaa kävin vessassakin, mutta heti nukahdin uudestaan ilman odotteluja. Viikkoko tässä nyt on menty huonommilla unilla... Yksikin yö heräsin yhdeltä ja pyöriskelin puoliunessa viiteen saakka. Kummasti kuitenkin olen jaksanut päivät ilman torkkumisia. Hassua sinänsä, että eilen join kahdesti kahvia, mutta kuitenkin nukuin hyvin. Joskus aikaisemminkin ollut, että kun päivällä kofeiinilla "ruoskii" itseään pysymään virkeänä, on illalla tuplaten väsynyt ja nukkuu hyvin.

Olin niin virkeä tänä aamuna, että lähdin kirjastoon lukemaan sitä Tiede-lehteä, kun viimeksi jäi vain selailuksi. Pihkura vain kun oli ilmestynyt jo uusi numero. Tai ainakin luulen niin. Paljon oli tässäkin mielenkiintoisia juttuja, joihinkin en pystynyt taaskaan keskittymään. Kirjastot eivät ole enää rauhallisuuden tyyssijoja, vaan koko kansan olohuoneita. Meteliä riitti vaikka ajattelin saavani olla lähes yksin, kello ei ollut edes kymmentä... No, näemmä pitää tämä lehti lukea aina parissa otteessa. On niin paljon tietoa, että tällainen tollo pitää keskittyä vähän enemmän että ymmärtää 😏.

Olin suunnitellut meneväni kirjaston jälkeen prisma. Mutta kun ilma oli mainio, polkaisinkin toisaalle. Cittarissa oli lempileipäni ja banaani alennuksessa, Omaetu-tarjouksiakin oli vielä jäljellä. Sen jälkeen matkan varrella prismaan. Purkaessani tavaroita jäääkaappiini, huomasin töppäykseni. Piti kaupassa käydä koska maidot ovat kaikki, ja jauhelihaakin pitäisi saada jo. Muistinko ostaa ne? No en tietenkään. Eli huomenna uudestaan. Puuh. Tulipahan taas pyöräiltyä 18 km.

Huurretta ja kohtaaminen

On lauhduttu eilisestä kiukunpuuskasta. Tuli vain yhtäkkiä mitta täyteen. Kaikkia liikaa ja ilkeät kommentit tuttavalta sai minäkuvaan taas säröjä. Joten tänä aamuna, ei kun pyörä alle ja sinne metsään. Katsomaan voiko siellä asua 😎.  Tänään on Kansainvälinen päivä köyhyyden poistamiseksi sekä asunnottomuuden päivä.

Olihan siellä taas ihanaa. Mutta kylmää! Lähtiessä mittari näytti plussan asteita kaksi, mutta ainakin yhden auton ikkunoita oli (jonkun verran) raaputettu. Paksuille käsineille oli tarvetta. Lähtiessä pohdin onko vaatteita liikaa, mutta kun vielä parin kilometrin päässä ei ollut kuuma, totesin, että ei yhtään liikaa! 

Sitä ei aina oikein tajua, kuinka matalalta aurinko paistaa syksyaamuisin. Luulin taas pääseväni ihailemaan koskea auringonpaisteessa, mutta ei. Aina unohdan, ettei se talviaurinko välttämättä edes yllä paistamaan joka paikkaan. Tai ainakaan aamusta. 

Olihan se luonto kuitenkin huikaisevan kaunis jo aamulla, vaikkei aurinko paistanutkaan. Kuura oli peitellyt suomaiset aukeamat kauniisti. Näytti kuin lunta olisi satanut. Välillä kävelin ja välillä poljin. Välillä vain tuijottelin.

En nyt viihtynyt niin kauaa kuin tavallisesti. Kestän paremmin 10 asteen pakkasta, kuin näitä kosteita nippanappa nollakelejä. Huonoiten, jos on loskakeli tai muuten kosteus huipussaan. Puun rungolta evästelyn jälkeen nouseminen oli kömpelöä. Kuuma teekään ei paljoa lämmittänyt. Marjoja en poiminut kuin muutaman suuhun, olivat jäässä... Päätin olla enempää koskematta metsänväen pakastimeen, he kun eivät voi piipahtaa lähisalessa...

Mietin siinä puunrungolla istuessa, että kun pudotus koskeen oli metrin päässä selän takana, pieni horjahdus, ja molskista. Penger on myös aika korkea, joten pitäisi kahlata matalemmalle kohdalle ennen maihin pääsyä. Siinä voi muuttua sitä ennen jääpatsaaksi, kylmemmällä ilmalla...

Ennen lähtöä katsoin kartasta missä käyn. Kiersin yhden reitin päinvastaisesta suunnasta. Välillä olin hieman pökerryksissä, mutta taaksepäin katsominen hahmotti äkkiä missä mennään. Kilometrejä tuli vahingossa taas 27.

Otin pari hassuttelukuvaa. Vakavemman laitoin profiilikuvaksi. Viereistä kuvaa mietin myös. Siinä piti olla asento tähyilevästä kummastelijasta, mutta näyttää lähinnä pysäytyskuvalta jostain kauhuleffasta: ei älkää hyökätkö päälleni, te hurjat puun varjot 😆.

Niin. Oli siellä metsässä pieni kohtaaminenkin. Siinä yksi hetki kävelin ja ihmettelin kun yhtäkkiä puiden takaa tuli isohko koira. Jotain saksanseisojan ja muun sekoitus. Minullahan tietenkin tulvahti tunnepuuska ja ajatus Rex-koirasta. 

Minä siihen sitten heti höpisemään, että omatoimilenkilläkö sie oot? Koiruus hetken paikoillaan tuijotteli ja sitten alkoi tulla kohti, ei ollut hihnassa siis. Tuolla on useammankin kerran tullut isoja koiria irrallaan vastaan. Suuri tuijottava rottweiler ei aiheuttanut lemmen tulvahduksia. Oli kuitenkin todella hyvin koulutettu ja totteli käskyjä hyvin.

Mutta tämä peijakas. Omistajansa tuli perässä ja käskytti pysymään paikoillaan. Nääh... pientä ravia paikallaan vähän, pikavilkaisua taakse omistajaan... Näki ihan selvästi, että ei mitenkään halunnut totella, vaikka toisaalta halusi. Ja sitten. Korvat luimuun ja kaurisloikilla kohti. Näinhän minä heti mikä koiralla oli mielessä. 

Kohteliaasti kuitenkin kiersi hieman takakautta ja nuuhkaisi ojennettua kättäni... ja ei kun ketterästi ylös ja kohti naamaa. Mahdoton nuuskutus ja niin leveä hymy! Oi, että olikin kaunis koira kasvoiltaan. Minä olin ihan sulaa vahaa! Koiruuden halaaminen ja silittäminen, vaikka vain muutaman kymmen sekunttia, tuntui kuin maailma olisi pysähtynyt ja kaikki huolet kaikonneet!

Olisin niin mielellään pysynyt tuossa hellässä hetkessä, melkein pusujakin sain, mutta omistaja kiirehti poimimaan koiruutensa neljälle jalalle ja hihnaan. Sanoin kyllä, ettei haittaa ollenkaan, olin niin tuon halauksen tarpeessa 💕 ! 

Keskiviikkoa

Aamulla vilkaisin tilanteen. Siellä on nyt yksitoista pientä ja yksi iso sydän kaiken uuden edessä 💓. On taas sivusto, jossa käydä lepuuttamassa mieltä ja sydäntä kaiken maailman tohinan keskellä 💞.

Mietin eilen taas, että kaikenlaisia kausivaatteita olisi paljon vähemmän, jos en kulkisi ympäri vuoden pyörällä. Löysin, tai huomasin, pari viikkoa sitten varastossa takin, jota en ole käyttänyt vuosiin, vuosikymmeniin ehkä. Ostin sen ns. kaupunkitakiksi aikoinaan. Se oli silloin... tilava, kuten takit silloin olivat. Nyt se on nykymuodin mukainen, eli sopiva. Tai nuoremmalla väellähän, tai muodikkaimmilla, on taas näitä ladon kokoisia takkeja, joihin mahtuu tarvittaessa kaverikin 😁. En jotenkin kaipaa niitä enää. Olen niin pitkä, enkä mitenkään hoikka enää, niin näytän aika valaalta niissä.

Parin käyttökerran jälkeen olen huomannut, miksi se ehkä on jäänyt vähemmälle käytölle. Siitä tuulee läpi. Se pitää varmaan tihkusateen ulkopuolella jonkin aikaa, mutta tuulta ei. Näyttää tiiviiltä, mutta pelkkää silmänlumetta on se. Eli kaupunkitakki, ei tarkoitettu pitkiin pyöräilyhetkiin. Siisti se on ja ajattoman näköinen, perspuolikatkin peittää, joten saa jäädä. Oli aika kalliskin muistaakseni.

Pesukarhuna

Tänään on pyykkituvan koneet paiskineet töitä. Minä siinä vieressä pesin samalla viimeisen kesän kenkäparin. Teki mieli yhdet laittaa pois, kun isovarvas on tuntenut itsensä tukalaksi ja tehnyt reiän kankaaseen. Pesin liian kuumalla edellisvuonna, joten kutistuivat pentele. Ensi kesän tilannetta ei tiedä ollenkaan, joten annan vielä kuitenkin olla, muuten ovat ehjät. Voinhan kirjoa niihin vaikka kukkasia ja piilottaa niin reiän. 

Kotiluolassa T-paidat vaihtoivat paikkaa neuleiden kanssa. Pitäisi vielä joku päivä pestä kesätakit varastoon. Otin esille jo paksummat hansikkaat. Syksy etenee ja sää viilenee.

Ensi vuotta ajatellen

Kävin ruokaostoksilla, olin jättänyt viimeksi maidot ja jogurtin ostamatta. Ostin samalla itselleni joululahjan. En lahjo itseäni jouluisin kuin kalenterilla ensi vuodelle ja konvehtirasialla. Nyt olen hautonut asiaa pitempään ja jätän valmiin kalenterin ostamatta kokonaan. Ostin sen sijaan paksupaperisen muistikirjan. Siinä on 100 lehteä, eli 200 sivua. Ihan eivät riitä sivut joka päiväksi. Ei löytynyt useampisivuisia tyhjillä sivuilla, viivallisia olisi ollut. Nyt pitää suunnitella ja soveltaa. Siihen pitäisi mahtua myös saldotaulukko ja muuta tilastoa. Eli bujoilua on tiedossa.

Onhan niitä Bujo kalentereita valmiinakin, mutta en ole ollut niihin oikein tyytyväinen. Muistikirja, tai silloin luonnoskirja, minulla oli kerran ennenkin, mutta väsyin siihen. Tein joka kuukauden valmiiksi vasta edellisen kuukauden viimeisillä päivillä. Silloin oli elämässä niin paljon säpinää, ettei sitä aina ehtinyt tehdä. Ottaa aika paljon aikaa kirjoitella, nätisti, joka viikonpäivä ja numero, ja mahdolliset tärkeät päivät. Plus kaikki muu krumeluuri. Eli nyt yritän olla viisas ja ostin sen hyvissä ajoin ja teen vähitellen valmiiksi. Ennen joulua sitten paketoin sen piiloon, ja leikin sitten jouluna hämmästynyttä: kuka tällaisen on osannut minulle tehdä 😲😍😆. 

Pitää miettiä käytänkö leimasimia tekstien kirjoittamiseen, käytänkö sapluuneja vai väkerränkö käsin. Kirjaa pitää kuitenkin vuoden päivät sitten katsella kyllästymättä... Toki jatkuvasti somistan sitä lisää, siitähän bujoilussa on kyse. Vähän Prismassa kuolasin tämän Burden "lukujärjestyksen" perään. Lehtiössä on 52 sivua, eli joka viikolle oma. Edellinen repäistään aina viikon lopussa pois ja aloitetaan puhtaalta pohjalta. Jos olisi ollut suomeksi, olisin voinutkin langeta ostamaan. Jätin nyt kuitenkin moisen kauppaan.

Tein eilen itselleni toisenlaisen vihkon. On aika käynnistää joulusiivous. Minulla jäi syyssiivous tietyltä osin tekemättä, joten yhdistän sen nyt joulusiivoukseen, (samalla yritän vähentää tavaraa). Matot jäi pesemättä ja lattiat kunnolla luuttuamatta. Olisipa kätevää jos ei olisi mattoja, voisi luututa joka viikko. Mutta kun rakastan mattoja ja inhoan huoneen kaikumista. Tykkäisin tampata matot vaikka joka viikko, mutta tässä taloyhteisössä teline on toisen talon takana. Ihan liian kaukana. Pitäisi olla jotkut rattaat, joilla kuljettaa matot. Eipä sitä telinettä muutkaan käytä. Se on melkein alakerran asukkaan ikkunan edessä, maantasaisen ikkunan. Äkäinen asukas ainakin joskus siellä ollut...

Kirjuuttelin siis listaa tehtävistä asioista. Kiva niitä sitten yliviivata, tuntee että jotain on saanut aikaan! Erittelin huoneet erikseen ja mitä missäkin pitäisi tehdä. Olin hiukan väsynyt kun piti hihitellä muutamassa kohdin:

• pyyhi pallit
• imuroi ja pyyhi palli
• pyyhi korkea palli

Tirsk 🙊! 

Vink. Tänään tulee yksi lempileffoistani: Yksin marsissa, MTV Subilla ysiltä. Varsinkin loppulauseet ovat mieleen painuvia. 

At some point, everything's gonna go south on you... everything's going to go south and you're going to say, this is it. This is how I end. Now you can either accept that, or you can get to work

Yritän kovasti paukuttaa päähäni tätä ajatusta, eli yksinkertaistaen: joko hyväksyt tappion tai teet asialle jotain. Usein se unohtuu ja päätyy haaveilemaan sohvalle... Eli vain luovuttaa ja tyytyy tilanteeseensa. Tänään vietetään muuten kansainvälistä epäonnistumisen päivää...

Rasa 🧡

 

Kohta ollaan omillaan...

Latasin ja asensin wintoosan kaikki päivitykset mitä tarjosi vielä. Lykkäsin vielä lisäpäivityksiäkin, kun tuli esille, kun pyysin vielä tarkistamaan päivitykset uudestaan. Hurautin vielä pikatarkastuksen (kesti 7 minuuttia!): no problem! Laite on ajan tasalla!

Tuota ikkunaa on sitten turha enää tuijotella, enempiä päivityksiä ei tule enää kuin rahalla. Ehkä nyt uskallan kuitenkin mennä näillä suojauksilla vuoden loppuun. En mitenkään jaksaisi alkaa etsimään tietoa uudesta koneesta. Eihän niitä päivityksiä ennenkään ole joka päivä tullut. Tietenkin voisi ladata jonkun Linuxin, mutta en oppinut käyttämään sitä tuolla vanhalla läppärilläkään. Jotkut asiat eivät edes toimineet sillä. Bärkele, sanon minä!

Päivät lyhenee

 

O-ou, ahneella on paşka loppu

Olisin mieluusti halunnut nukkua tänä aamuna pitempään. Tai yleensä nukkua paremmin, mutta enpä nukkunut. Pyörin kuin mikäkin hyrrä ja yöllä oli niin kuuma, että teki mieli nukkua ilman peittoa. Aamulla sitten vatsa ilmoitti, että on aika herätä, nousta ja lähteä... vessaan ja kiirulla. Hohhoijaa.

Takaisin tullessa avasin verhot ja kaihtimet, ja pujahdin takaisin peiton alle. Pimeää, pilvistä ja sateen ropinaa. Hyvä hetki pysähtyä ja miettiä tekemisiään, tai syömisiään. Pöntöltä noustessa vilkaisin peiliin, jaaha. Osassa kasvoja on taas tuttua punoitusta. Sitä on taas nautittu liikaa sokeria! Makkariin hipsutellessa tunsin, että toisessa kantapäässä on haava. Viereisessä jalassa on juuri yksi parantumassa. Kylmyyshän se useimmiten kuivattaa jalkapohjat ja saa repeilemään, mutta huono ruokavalio pahentaa sitä.

Mietin siinä sitten ja huomasin, että olen viime päivinä ahdistukseen ostanut vähän liian sokerisia juttuja. Sokeroituja jogurtteja, kahdesti. Viime perjantaina söin korvapuustin, lauantaina toisen, kun perjantainen ei ollutkaan hyvä. Hyvähän sen olla pitää kun oli kansainvälinen korvapuustipäiväkin lauantaina! Eilen tein puolikkaasta murotaikinasta (ostettu) hassuja pikkuruisia pikkuleipiä. Niitä sitten söin nälkääni koemaistoin, kun tein pizzaa ja odottelin mustikkapiirakan paistumista. Vähän kärähtivät, kun valmistelin seuraavia uuniin menijöitä.

Pizzan valmistuksessa oli hieman ongelmia. Olin jo tehnyt taikinan, kun aloin kurkkimaan pakastinta täytteitä ajatellen. Ja-ha. Ei löytynyt kuin yhdestä rasiasta kreikkalaisen salaatin jäänteitä. Juustoraastetta ei ollenkaan. Onneksi oli kaapissa minirasia pikkuruisia, hurjan sööttejä herkkusieniä 💕. Teki niin mieli imaista pari suuhun, mutta kun vatsa ei muutenkaan iloitse sienistä, maltoin. Tässäpä hieno kokoelma tulevista täytteistä, sieniä en laittanut kuin viitisen kappaletta, loput meni pakkaseen.

Leikkuualustana toimi hienosti murotaikinan muovipäällyste. Vähensi tiskiä, hih. Suippopaprikaa uhrasin muutaman siivun. Onneksi olin ostanut pari päivää sitten ison köntin siivutettua Arkijuustoa. Tykkään laittaa sitä eväsleipien väliin, ja kun joskus teen herkkuleipiä pannulla. Joka päivä en saa syödä rasvaisuutensa takia (24%). Kolesteroliongelmat on peritty molemmilta suvuilta... Olen ollut laiska, enkä ole pakastanut niitä vielä. Nyt siivutin niitä pitsan päälle. Teki mieli laittaa enemmän, mutta murotaikinakin on aika rasvainen (21%). Loput siivut vuorottelin leivinpaperisiivujen kanssa pakastusrasiaan ja pakkaseen. Ei tartu heti sormiin kun avaa jääkaapin 😛😁. Kyllähän tuosta lätystä  pari kertaa syö. Ohjenuorat siivutukseenkin näemmä 😄.

Siinä peiton alla miettiessä huomasin, että kahviakin on tullut juotua aika monena päivänä. Ihmekään kun vatsa sekaisin. Pakko lopettaa tuo sokerin mussutus! Tällä viikolla on kyllä kaikki niveletkin oireilleet. Metsäretken aamuna piti ottaa särkylääke, kun jalka vihoitteli, ja vatsa myös. Suolaakin on ruokaan tullut lisättyä. Kaikkihan nuo kuivattaa kroppaa. Ja bakteerit, nehän rakastaa sokeria. Muistaakseni aknekin pahenee sokerista... (*kuuklaa innoissaan*). Ohhoh, tätä en tiennyt:

Korkea sokerin saanti, erityisesti nopeita hiilihydraatteja sisältävissä ruoissa, on yhdistetty aknen pahenemiseen, koska se nostaa insuliinitasoja, mikä puolestaan lisää talintuotantoa ja tulehdusta ihossa. Sokeripitoiset ruoat, kuten valkoinen leipä ja pulla, voivat pahentaa aknea, ja niiden liiallinen käyttö on syytä välttää.

O-ou, nyt äkkiä syömään loput mustikkapiirakasta ja juomaan viikon viimeinen kahvikupillinen!  

Vinkki tiedonjanoiselta

Olen tyhmä kuin saapas, mutta hyvin, hyvin tiedonjanoinen. Eli jos en jotain ymmärrä, auttaa kuukle auliisti. Varsinkin tämä uutuus AI, eli tekoäly. Välillä neuvoo kaikenlaisia outoja, kun ei ymmärrä kysymystä. Useimmiten neuvoo ja vastaa, vaikkei mitään kysynytkään. Kuten minäkin kuulemma 🙈🙉🙊. No, nyt myös neuvon, vaikkei kysyttykään 😁.

Eli kuinka etsiä tietoa kuvan avulla tai kuvasta. (Ohjeet ovat windows-pohjaiselle koneelle, joten näkymät voivat vaihdella...)

Ensin avataan kuukle, eli Google. Kirjoita hakukohtaan Google, että pääset alla olevalle sivulle. Napsauta sitten kohdasta, johon nuoli osoittaa.

Alla olevassa kohdassa valitse lataa tiedosto ja sitten haluamasi kuva. Tai voit vetää kuvan tuohon ruutuun hiirellä.

Kännykällä on periaatteessa sama juttu, mutta kun kännyjä on erilaisilla käyttöjärjestelmillä, on ohjeita vaikeampi tehdä. (Omalla, samsungin, valitaan Salli Pääsy (olen poistanut jatkuvan luvan) ja sitten pääsee valitsemaan kuvan. )

Hain tänään vierellä olevista syömäpuikoista tietoa. Tulokseksi tuli rivi saman näköisiä tikkuja. Kirjoitin sitten lisäksi haku-riville: Mitä merkit tarkoittavat? Yllätyin kun sain tämänkin tiedon helpommin. Viimeksi käytin kännykkäni kameran tekstinpoimintaa ja sieltä kautta kuuklen apua. Nyt vastauksen sain siis helpommin. Kaikkea se kuukle osaakin 👀!

Kuvassa olevat merkit "祝君一帆風順" (zhù jūn yī fān fēng shùn) tarkoittavat "toivotan sinulle sujuvaa matkaa" tai "kaikki sujuisi hyvin". Se on yleinen toivotus, jota käytetään usein onnen toivottamiseen matkalle tai uuteen yritykseen.  

Ainahan kuukle ei neuvo oikein, kaikkea ei pidä uskoa. Eikä varsinkaan linkkejä avata. Kasvokuvia ei voi enää etsiä, ainakaan Googlella. Minusta se on huono juttu siksi, että näin löytyi äkkiä naamakirjan huijarit. Ylen sivuilla on taas juttua, kuinka tekoälyllä saa tehtyä kaikenlaista kuvaa, joilla voi huijata. Eli mihinkään ei voi kohta uskoa. Pää kylmänä täällä nettimaailmassa ☝ . Nyt on nälkä, aivot sakkaavat jo. Vuorossa on pizzan ja mustikkapiirakan tekoa, nam. Laitanpa taikinan ensin kohoamaan ja imuroin sillä aikaa. Illalla tuijotan Roy Gracen kaksi uusinta jaksoa, ihanata!

Edit. Olinkin nähnyt jo nuo Roy Gracen jaksot 😟

Mieltä rauhoittamassa

Tänään piti pyykätä, siivota ja muuta kotiaskaretta puuhata. Sääennusteet vain lupasivat ehkä vaikka vähän auringon näkymistä. Nukuin yöni aika hyvin, ja oloni oli levoton. Ihan liikaa olen seinieni sisällä taas nyhjöttänyt. Suurimman osan jopa vain istuskellut. Sukkaa olen taas kutonut. Iltaisin olen jopa  radiota kuunnellut.

Telkusta ei tunnu tulevan enää mitään. Ainoastaan Areenasta tulee katseltua ohjelmia. Illallisen jälkeen pitää saada istahtaa hetken jonkun leppoisan ohjelman parissa. Nyt olen tuijotellut Grantchesteria. Oli taas hieman ennakkoluuloja uutta pappia kohtaan. Ei ihonvärin takia, vaan kun vaikutti niin siloiselta, luulin olevan sellainen hienohelma 😄. Ihan hyvä tyyppi on, onneksi. Robson Greenistä (poliisi) taas olen aina tykännyt. Jostain syystä.

Niin, minä sitten lähdin aamulla metsään. Minnepä muualle ahdistuneena menen 💔. Eipä se aurinko suostunut aamulla itseään näytellä. Halusi nukkua pitempään varmaan. Kiersin kauimman polun kautta. Ihmettelin ja nuuhkuttelin. Olin onneksi ottanut reppuun saappaat mukaan, onhan se metsä näihin aikoihin märkä, kuten voisi kuvitellakin. 

Välillä aurinko vähän venytteli ja kurkisti pilvien välistä. Minä päätin sitten kaivaa repusta parin desin pakastusrasian. Mustikoita oli vielä ihan kivasti, mutta aika rähjääntyneitä useimmat. Poimin sitten ihan marja kerrallaan, samalla kun taapersin mättäiden joukossa ja ihmettelin luonnon kauneutta. Puolukat menivät suoraan suuhun. Oijoi, kun olivatkin hyviä! Ihan kuin olisi kaikki sokerimäärä varastoitunut niihin. 

Alkoi nälkä kutitella vatsansopukoita, joten päätin suunnata taas koskea kohden. Valitettavasti aurinko ei paistanut siellä, joten en nähnyt sitä kaikessa kauneudessaan, vieläkään. Olin onneksi ottanut mukaan ison muovipussin persuksen alle, joka paikka oli todella märkää. Istahdin kaatuneelle puulle, johon oli jo somasti kasvanut sammalta pehmusteeksi. Puu oli ollut iso, joten rungon oksantyngät toimivat sopivasti repun kannikkeena. 

Onneksi olin ottanut kaksi eväsleipää, sillä minulla oli ihan kunnon nälkä. Yritin kuitenkin syödä rauhallisesti, nautiskellen. Olin jättänyt pyörän koskelle johtavan polun päähän, koska polku on todella kapea ja puiden juurien takia mutkainen. Olin ottanut kuitenkin kypärän mukaan, muki pysyi kivasti kypärän sisällä pystyssä, käsineiden keskellä. 

Vähän oli taas haikeutta... olisi se kiva, jos olisi joku jakamassa tuota hienoa hetkeä. Eväiden syöminen metsässä on ollut minulle lapsuudesta saakka jotain todella ihanaa. Ihanampaa kuin se marjojen poimiminen 🙈. Lapsena siis.Vähän kuitenkin tuntui kuin äiti olisi ollut läsnä, isäkin ehkä siellä jossain kauempana tutkimassa, kuten aina.

Eväiden jälkeen alkoi sitten vähän palella, lämpöä ei ollut kymmentäkään astetta ja kosteus tunki vaatteiden läpi. Päätin jatkaa mustikoiden poimimista kunnes rasia olisi täynnä. Jos mustikkapiirakkaa huomenna! Mustikat olivat todella pulleita ja isoja tuon kosken lähellä. Rasia tuli äkkiä täyteen. Sen jälkeen oli oma suu lähempänä kuin kontin suu! Maistui ne mustikatkin hyviltä, superoodia suoraan suuhun. Sammal oli muhkeaa ja pitkävartista. Teki mieli riisua saappaat ja antaa sen kutitella jalkapohjia. 

Kun masukin oli kyllästetty marjoilla, päätin suunnata takaisin. Ei hirveästi tehnyt mieli palata kaupunkimaisemiin. Varsinkaan kun aurinkokin oli päättänyt herätä ja puhaltaa pilviä vähemmäksi... Teki mieli jäädä matkan varrella johonkin rannalle istuskelemaan, mutta väsytti jo. Aamulla olin pohtinut, jos poikkeaisin matkan varrella olevaan kirjastoon lukemaan Tiede-lehteä, uusin on vielä lukematta. Mutta mietin sitten, että jos jään paikalleen istumaan johonkin kuivaan ja lämpimään, voisi olla aika tuska lähteä taas liikkeelle. Matkaa olisi kuitenkin vielä kuutisen kilometriä. Laskin, että yhteensä kilometrejä tulisi lähemmäs kolmeakymmentä. Paras suunnata suoraan kotia kohti. Metsästä pois tullessa olikin taivas jo aika selkeä... 

Täyspotti!

Useampikin blogimaailmassa on ihmetellyt katsojien määrän suurta nousua. Itse ensin pohdin tekoälykuviani, josko niiden mukana tulisi jotain. Poistin ne ja liikenne väheni vähän. Mutta lähes joka yö ameriikan maista joku imuroi tekstejäni, kävi läpi. 

Eilen laitoin, ajattelemattomuuttani, pari netistä pomittua kuvaa. En koskaan lataa kuvaa mitenkään, vaan otan kuvakaappauksen ja muokkaan Paint-ohjelman avulla. Niin tein nytkin. Ja huh huh, mikä trafiikki onkaan viime yönä ollut! Saisipa joka piipahduksesta dollarin 😎:

Vertailuksi Google Analyticsin taulukko. Analytics ei ota laskelmien mukaan botteja, joita nuo "katselijat" luultavasti ovat.

Olen valittanut, ettei blogiani lue kukaan. No, nyt sitä ainakin jotkut selailee ahkerasti 😆. Taidan ottaa kuvat heti pois. (Kuvat voi poistaa täälläkin: https://www.blogger.com/mediamanager/albums). Tylsän näköinen on teksti ilman kuvia 😞. Tutkin tuossa asiaa ja ilmeisesti kuviin voi piilottaa kaikenlaista. Monissa myytävissä kuvissa on näkyvät vesileimansa. Ymmärrän sen, kuka nyt haluaisi antaa vaivalla tekemänsä työn ilmaiseksi! Noita vesileimoja voi piilottaa myös näkymättömiin. Eli netin kuvissa voi olla vaikka mitä mörköjä? Nuo eiliset kuvat olivat jostain sivulta, joissa mainostettiin leffaa, joten minähän periaatteessa mainostin heitä ihan ilmaiseksi... Lisää piilottamisesta Kasperskyn sivulta.

Ärsyttää kun kaikki on tehty sellaiseksi, että kaikkea pitää kohta epäillä. Vainoharhaiseksihan tässä tulee! Mietin myös tuota kun suurin osa "katsojista" tulee ameriikoista. Yksi (ensimmäinen!) vain kiinasta. Yhtään ei venäjältä, ennen sieltä oli paljon tutkijoita. Mutta sitten kun muistelen kuinka omat käynnit näyttivät tulevan milloin mistäkin kaupungista, eipä nuo taida oikeassa olla. Ompa välillä joku naamakirjan tai sähköpostin turvallisuusjuttu kysynyt, oletko sinä tämä joka kirjautui sisään ruotsin puolelta? Sekaisin on kaikki. Voihan noita ihan tarkoituksellakin fiksata. Luulempa, että visiitit tulevat juurikin noista maista joita ei näy.... Kaikki on mahdollista tässä maailmassa. Ja maailman tilanteessa.  

Taidanpa ottaa loputkin poimimani kuvat pois ja lisätä vain omia räpsäyksiäni. Vaikka voihan ne juuri niitä etsiä ja kopioida myytäväksi. Kuten se neulekin, josta oli vasta juttua Ylen sivuilla. Omissa katsojissakin on välillä ollut outoja aasialaisia nettikauppoja. Olen ajatellut niiden olevan houkutteluja heidän sivuille. Olen kopioinut osoitteen ja laittanut kuukleen, sivuillaan en ole uskaltanut käydä, enkä varsinkaan ole klikkaillut linkkiä suoraan. Ties mitä tuliaisia sieltäkin tulee. Olenko vainoharhainen? No, olen 😅. Jos minulla on lievä bakteerikammo, miksei tuollaistakin. 

Siinäpä teille ihan omatekoinen piilomörkö. Myykää ja kertokaan paljonko saitte? Voitosta 75% minulle, kiitos 😁. 

Lopuksi, maiden nimet ovat tarkoituksella pienellä 😉

Päivän ohjelmatarjonnasta

Vaihteeksi telkun tarjontaan liittyviä vihjeitä. Tänään tulee (jälleen) vitoselta (tv5) ysiltä hyvä leffa: Good Liar. Aloin sitä aikanaan katsomaan vain kun siinä on pari lempinäyttelijääni, eli Helen Mirren ja Ian McKellen. Jos leffassa on hyvät näyttelijät, tykkään useimmiten alkaa katsomaan leffaa ilman, että välttämättä tiedän siitä yhtään mitään. Samaa suosittelen tämänkin leffan kanssa, loppu on nimittäin yllättävä, suorastaan herkullinen. 

Toinen vihje on, että tänään alkaa seitsemäs kausi Hudson & Rex -sarjasta. Jippijii! MTV Avalla kahdeksalta. On varmaan jo Katsomossa, mutta ajattelin katsoa ensin eka jakson suorana. Ehkä sitten tallennan suorana ja katson myöhemmin hyppien mainosten yli, niitä on varmaan taas ihan  miljuunia...

Kausia on näemmä kahdeksaskin, mutta Hudsonin näyttelijä on niissä vaihtunut. Näin äkkisilmäykseltä voisin sanoa, että sarjan viehätys on vähentynyt paljon. Uusi näyttelijä, Luke Roberts, ei oikein viehätä yhtä paljoa. No, sen näkee sitten joskus, kun jaksot tulevat Suomeen. Olen, onneksi, erehtynyt ennenkin. 

Vaihtoon liittyy John Reardonin (Hudson) sairastuminen syöpään, ja ilmeisesti lopuksi potkittiinkin sarjasta pois. Enempää tietoa en halunnut etsiä, koska nyt jo sain tietää, ettei Hudsonia paljon nähdä seitsemännen kauden jaksoissakaan syövän hoitojen takia. En olisi halunnut tietää tätäkään, mutta ehkä se on hyvä tietää ennalta, osaapahan nauttia joka hetkestä kun hän näkyy.

Ahdistus

Poikkesin kirjastoon lukemaan lehtiä. Pakko päästä välillä omasta päästä eroon. Sattuipa sopiva artikkelin heti ensimmäisessä lehdessä vastaan. Kertoi ahdistuksesta, löytyi näemmä myös nettilehdessä. Ns. naistenlehdet tuli hajamielisesti selattua läpi, en ihan jaksanut keskittyä niihinkään. 

Pitää lukea tuo juttu ajatuksella joku hetki. Aina en ihan täysillä usko Tieteen kuvalehden juttuihin, on niin ai kun kauheata! -tyyliin tehtyjä otsikoita välillä. Mutta mielenkiintoisia toki. 

Syksyn ruska alkaa olla niin kaunis, mutta kaikki muut asiat painavat mieltä taas pohjalle. Ulos lähtiminen tuntuu vaikealta. Onneksi iltaisin tulee pimeä, saa käpertyä sohvan nurkkaan kynttilän valoon. 

Halvalla hyvää

Ihmettelin aamulla tuota pyöräilykilometrimäärääni, mites se yhtäkkiä on noin paljon? En ehtinyt tutkimaan, mutta nyt muistin sen... Höh, olin poiminut jonkun päivän matkamäärän ilman laseja, enkä ollut huomannut pistettä lukujen välissä. Eli oli 1375. Nyt on oikea luku, eli tänään tuli täyteen vasta 1345 km.

Jätänpä tässä päivän mukavan asian. Ostin maivoja/muikkuja, maksoivat vain noin 95 centtiä. Sopivasti niistä sain lounaani. Lisäsin loppuvaiheessa eilen jääneitä perunoita lämpeämään. Lisänä oli monimuotosalaatti. Sattui lempimyyjäni tiskille, poristiin pitkään ja otin samalla kahta salaattia samaan rasiaan sekaisin. Olisi tullut kalliiksi, jos olisin yrittänyt tehdä tuota itse, oli kolmea hedelmää, kolmea salaatin lehteä, mozzarellaa, kahta paprikaa, pähkinää plus kurkut sun muut. Alle kolme euroa maksoi.

Piilonamuni masoivat myös noin 95 centtiä. En hirveästi tykkää noista pastilleista, mutta ovat kiva jälkiruoka, jos joku ruoka ei maistunutkaan niin hyvälle, tai jos iskee äkkinäinen suklaanhimo. Eilenhän rouskutin loput purkista. Nyt ei onneksi maistuneet kun kalat olivat niin hyviä, paistoin oikein voissa!

Ostin paljon ruokaa varastoon, mutta ne miksi kauppaan lähdin, tietenkin unohtui. Eli maidot. Kaakaoon ja kahviin vähälaktoositonta. Ei tarvitse lisätä sokeria, kun maito maistuu makealta itsessään 😊. Laktoositon taas mannapuuroon. 

Pitää jaksaa huomenna käydä s-marketissa. Onneksi on suht lähellä. Muista kuin s-ryhmän kaupoistahan tuota vähälaktoosista maitoa ei enää löydy. Voisin samalla palauttaa kirjastoon pari toisen kirjaston ilmaishyllystä otettua kirjaa, eivät olleetkaan hyviä. Kierrätän. Nyt pitää levätä. Väsyttää ja palelee taas armottomasti. Kurkkukin kipeä ja vasen käsi oireilee taas. 

Kuun ensimmäinen

Saapui lokakuu. Likaisen oloisesta nimestä huolimatta, pidän jostain syystä lokakuu-nimestä. Maanantaina oli niin kiva päivä, että päätin olla lukematta kokonaan sähköpostia. Onneksi. Eilen aamulla luin ja sitten olikin koko päivä pilalla. Kolme postia, joista kaksi sai mielen matalaksi ja kolmas itkukiukkuiseksi. 

Kiukustuin niin, että päätin alkaa riehumaan. Pyykkitupa oli varattu, joten leikin rikasta ja löin oman koneen päälle ja vielä tiskikoneenki! Sinne oli kertynyt viikonloppuna niin monta astiaa, että käsin peseminen olisi kuluttanut enemmän vettä. Vihreydestäni ja piheydestäni huolimatta, en tykkää lillutella pestyjä astioita yhdessä vedessä, eli olen kamala juoksevan veden alla huuhtelija. Vesinoro on pieni kuitenkin, ei täysillä hulmuava.

Sitten vaihdoin tuolin toiselle puolella olkkaria, jotta sain vedettyä sohvaa kauemmas kirjahyllystä, nyt saisin  tarvittaessa levitettyä sohvan taas nukkuma-asentoon. Saisin nukuttua rauhassa edes välillä. Nyt perjantaina ainakin. Illalla olin aika väsynyt kaikesta riehumisesta. Kahviakin tuli juotua kaksi kuppia. Onneksi molemmat ennen puolta päivää, ei vaikuttaisi nukkumiseen.

Ja kyllähän minä nukuinkin paremmin, olin aika naatti illalla. Nyt on vain vatsa vähän sekaisin kun popsin piilosta irtosuklaavaraston tyhjilleen. Odottelen tässä, että särkylääke alkaa vaikuttaa, rauhoittaa vatsaa. Pitää lähteä käymään kaupoilla kun kaapit tyhjillään. Päätin pihistellä ja olla ostamatta mitään enää loppukuusta. Nyt vain on nälkä, kun ei ollut kuin leipää syötävänä. Tavallisesti syön maustamattomien rahkan ja jogurtin sekoitusta, lisänä vähän hilloa ja banaani. Kaikissa voimia antavaa proteiinia. Paitsi hillossa 😁.

Mietinkin nyt, että käynkö hakemassa matkalta juotavan jogurtin vai jonkun urheilijan proteiinijuoman. Sitten tajusin, että on kuun ensimmäinen päivä! Olen luvannut itselleni, kahvila-addiktille, kerran kuussa kahvilapäivän. Siihen tuhlautuu osa bonusrahoista, ja vähän plussarahojankin. Tuumasin siinä sitten, että prismassa käyn, joten käynpä ensin Pressossa, siellä on nyt vielä tarjouskin voimassa: Täytetty croissant ja kahvi tai tee nyt S-Etukortilla yhteishintaan 6,50 €. Eihän tuo halpaa ole, mutta kertyy samalla takaisin niitä bonusrahoja. Saisi vähän hellittyä itseä. Näin nälkäisenäkään ei voi mennä ruokahyllyjen väliin... Taidan syödä vielä mandariinin, jaksaa polkea.

Nukuin viime yön aika hyvin. Illalla kipuili kummallisesti vasemman tissin ympäri, käsikin oli kipeä, vähän turrutti. Yöllä piti ainakin yhdesti repiä se ja asetella kyljen päälle, oli lähes tunnoton. Vähän väsyttää vielä, mutta eiköhän tuota piristy, ulkona on vain +4 astetta, onneksi ei vielä tuule kovin paljoa. Pitänee alkaa valmistautumaan. Kuvia en ehdi laitella nyt kuin tämän yhden.

Have a nice day!

Pidempi, jännempi retki

En tiedä miksi, mutta aamulla tuntui taas, että pitää mennä päin metsää. Hakemaan sitä rauhaa, liian monta asiaa yhä pyrkii jostain tuolta sisuksista ahdistamaan. Joten taas teetä ja leivänkannikoita reppuun ja hyppy pyörän päälle. Suunnittelin jo alkukesästä, että kävisin tutkimassa loputkin metsäpolut tuolta satumetsiköstäni. Ne kuitenkin vaikuttivat hurjan pitkiltä kartalla kun niitä helteiden aikaan tutkailin. Nyt kuitenkin mittasuhteet ovat realisoituneet päässä ja päätin kuitenkin tutkia ne kaikki.

Vähän aamulla jännitti kun lähdin seuraamaan polkua, tai vanha metsätie se enemmän on. Mutta sillä lailla kivasti jännitti... Aika äkkiä tajusin, ettei matka ole tosiaan kovin pitkä, ehkä kymmenisen kilometriä... Päädyin sitten taluttamaan sen suuremma osan matkasta. Välillä oli tylsempää, että siirryin pyörän päälle. Tällaisia oli aukeamat, josta oli kaadettu puita enemmän, tai kaikki. 

Välillä tie muuttui ihan kuntopoluksi ja ohi suhahti speedopandextyyppejä. Yksikin nuori heppu meni kaksi kertaa ohi... Katsoin, että varmaan kasvanut pyöränsä päällä, kun niin hoikka oli. Lantion ympärys oli varmaan sama kuin minulla polvien ympärys... Tunsin itseni vanhaksi kukkahattutädiksi, joka kulkee hitaasti kuin etana 👵.

Yhdessä kohtaa kuulin ihmeellistä kohinaa tai suhinaa. Ensin luulin, että kuusien takana on paljon haapoja ja koivuja. Sitten säikähdin, että jos sieltä on tulossa taas kaatosade, ympärillä oli vain korkeita, hoikkia puita! Sitten pohdin olisiko koski? Hmm... tutkin karttaa, mutta se näytti vain jonkun purosen, enkä mitenkään saanut tarkempaa kuvaa aidoista kartoista, siis, että taivaalta kuvattu. Sankkaa metsää vain näkyi. Valitettavasti jalassa oli vain sateen kestävät lenkkarit ja välissä oli märkää mätästä. Grhh, että harmitti. Päätin tulla toiste saappaat jalassa ja jatkoin matkaa...

Kuljeskelin varmaan vain kilometrin, kaksi kun huomasin, että kohta olen perillä mihin aioin matkani lopettaa. Vasta 13 kilometriä takana! Miten tämä näin lyhyt on! Nälkä vähän tuntui, mutten halunnutkaan laavulle, jolla aioin evääni nauttia. Pyh, pyörä ympäri ja lähden takaisin, en halua vielä pois metsästä!

Pääsin taas kohtaan, jossa kohinaa kuului. Ei, tuo on jotain muuta kuin haavan lehtien havinaa, eihän nyt edes tuule kuin vähän! Pakko sen on olla koski! Pakko sinne on myös johtaa joku polku, täällä kun ei ole luonnonkoskia paljonkaan. Haukan katseella haravoin polun sivua kävellen ja... hah! Siinä se on! Vanha polku syvyyden puolesta ainakin. Kahlitsin pyörän varalta puuhun, en mitenkään jaksaisi kävellä takaisin, jos joku nyt sen varastaisi.

Intopinkeänä seurasin kapeaa polkua metsän syvyyksiin. Jännää! Ääni vain koveni... on se koski! Ja siinä se sitten oli, keskellä tiheää metsikköä! Ihan oikea kovasti mutkitteleva luonnon muodostama leveähkö puro. Ei ollut kuin ehkä pari metriä leveä, mutta virta oli voimakas, ihmekään kun kuului kymmenien metrien päähän. Pala kurkussa laskeuduin liukasta polkua rantaan. Rantaa seurasi kovasti käytetty polku, eipä olekaan mikään tuntematon paikka.

Heti tuli mieleen, että mikä onkaan parempi paikka syödä eväitä kuin kohisevan kosken rannalla! Kuin vanhassa suomalaisessa elokuvassa! Seurasin polkua jonkun matkaa pienelle aukiolle. Siellä olivat muutkin retkeilleet. Paikka oli selvästi epävirallinen. Nuotionalkuja oli pari ja ympärillään oli paljon kaikkea romua. Keskellä metsää??  Aukiolle johti kolme polkua. Jotenkin olo alkoi olla levoton, mikähän piilopaikka tämä on? Vanhemmat pelottelivat paljon lapsena ollessani pirtupusikoista, joten siitä johtuu varmaan pelko näihin metsän keskellä oleviin nuotio/kaatopaikkoihin. 

Nälkä kuitenkin oli, joten söin evääni. Vähän tuli rauhallisempi olo, ja kun aurinkokin alkoi paistamaan, olin levollisempi. Pakkasin reppuni kuitenkin aika äkkiä ja lähdin takaisin päin. Katsoin tarkkaan paikkaa, josta polku lähtisi takaisin pyörän luo, ja jatkoin rannan polkua toiseen suuntaan. Oi, sieltä löytyikin paljon viihtyisämpi paikka. Siellä söisin evääni seuraavan kerran. Oli ihana iso puu kaatunut ja sen päällä kivasti sammaltakin, siihen paistoi myös aurinko. Olo oli paljon levollisempi. 

Päätin lähteä jo takaisinpäin, huomenna pitää tehdä paljon juttuja, joten turha väsyttää itseään ihan piippuun. Matkaa tuli kuitenkin melkein 28 km. Pitää malttaa mennä tuonne seuraavaksi kun aurinko paistaa kunnolla, on varmasti ihan huikaisevan kaunista!

Pieni retki

Aika pitkään sain pidettyä itseni poissa tietotekniikan koukeroista. Eilen oli niin huono olo, että olin ihan tyytyväinen ettei huvittanut mikään. Perjantaina lankesin ja söin puoli levyä suklaataa. Oli vain sellainen olo, että nyt täytyy saada jotain hyvää, ja vähän enemmän kuin tavallisesti. 

Näemmä kerran kuussa lankean tuohon Xtra tummasuklaa- levyyn. On halpa ja sopiva määrä viikonlopulle. Ranskalainenkin. Usein rouskutelen koko levyn kerralla, mutta nyt maltoin puolittaa ennen paketin avausta ja söin vain puolet. Ja lauantaina loput, tietenkin. Ainut suklaa jonka koko määrän syöminen ei tuota mitään ongelmaa. Jotenkin vain sopiva suhde suklaataa ja sokeria 😋. On halpaakin, tai ei enää niin halpaa kuin ennen. Ennen ei maksanut kuin  jotain euron, nyt 1,49. Suklaa maksaa nyt huomattavasti enemmän. 

Huono puoli on sitten, että saan tuosta sokeri- ja rasvamäärästä vatsani ihan sekaisin. Oli kuitenkin sen arvoista. Na-am! Toki join perjantaina kupin vahvaa kahvia ja eilen kaksi. Joten... yök mikä olo. Eilen loikoilin sohvalla ja nojatuolissa ihan hyvällä omalla tunnolla. 

Tänä aamuna tuntui jo, että ulos pitää päästä. Tarpeeksi on vellottu huonossa olossa ja itsesäälissä. Reppuun teetä, sympatiaa ja eväsleipä, ja ei kun menoksi. Olo oli vielä hutera, joten päätin käväistä pitkästä aikaa vain lähimetsässä ja vähän veden äärelläkin. Löysin kapean polun joka johti rantaan. Kovin mutainen oli, kastelin ja sotkin lenkkarini, yäk. Polku oli tuttu, mutta nyt se johti pusikkoon syvemmälle. Tietenkin piti lähteä seuraamaan sitä! Rakastan mystisiä polkuja! Äidin kanssa lapsena ollessani seikkailtiin vaikka missä pöheiköissä, isälle ei taidettu kertoa koskaan 😄. 

Polku johti eri kohti rantaa, joka oli kuin pieni yksityinen hiekkapoukama. Näin jo itseni uimassa siellä ensi kesänä. Toki en tohtisi siellä yksin uida kuitenkaan. Enkä varsinkaan, kun eväiden syömisen jälkeen aloin tutkimaan paikkaa paremmin. Pusikosta löytyi muovituoleja ja jälkiä, että siellä vietti aikaa joko nuoriso tai muu porukka, joihin en haluaisi yksin uikkareissa törmätä. Eli, antaapa unelmien olla. 

Ehkä voin vierailla tuolla näin todella aikaisin aamulla tai sitten kun vesi jäätyy, jäiden kautta. Jos vesi jäätyy... vähän huolestuttaa. Näin tuolla sudenkorentoja ja heinäsirkkakin siritti heinikossa. Enpä tiedä elävätkö pitempään kun on lämmin, vai kuolevatko muutenkin pian. Tiesitkö, että osa hyönteisistä talvehtii aikuisena? Tavallisestihan ne kuolevat viimeistään syksyllä.

Tuli niin taas rauhallinen olo kun sai vain istuskella kivellä ja kuunnella laineiden liplatusta! Näin taas itseni asumassa jossain kaupungin laidalla, lähempänä luontoa. Voi haikeus...