Kaunis, sinnikäs korvamato

 

Rannuntaisuportti

Eilen tapasin yllättäen ystävän, jonka piti tavata aikaisemmin viikolla. Mukana oli myös ihminen, jonka tunsin myös vuosien takaa. Tapaaminen oli ihan mukava, mutta jäi vähän sellainen yksinäinen olo. Kaikilla tuntuu olevan kaikkea kivaa tiedossa loppu vuodelle, ja muutenkin elämälle. Oma tuntuu kulkevan sitä samaa kapeaa tylsää tietä ei mihinkään. Vaikka kuinka yrittää, ei mitään saa aikaan, tai mikään ei johda minnekään.

Nukuin vähän huonosti, mutta olin jo illalla päättänyt, että menen tänään taas metsään, kun lupasi poutaakin, ensi viikolla taitaa sataa lähes joka päivä. Nyt olin metsässä jo ennen yhdeksää. Paikalle on yli 10 km, joten huono puoli on, että olen jo hiukan väsynyt perille päästyä. Olen ottanut siksi tavaksi, että ensiksi juonkin kupposen teetä. Siinä mieli rauhoittuu ja tulee onnekas olo kun saa olla juuri nyt ja siinä.

Metsä oli ihanan hiljainen. Oli myös aika viileää, vain vähän yli 10 astetta. Metsä oli märkä, joten ensiksi poimin puolukoita poimurilla. Mustikoita oli vain vielä niinkin paljon, että litran purkin täytyttyä puolukoilla, siirryin poimimaan mustikoita. Ne vain olivat jo niin kypsiä, että hajosivat helposti, joten piti poimia ne käsin. Siinä tuli ilmeisesti ähistyä niin, että naaman ympärillä alkoi pyörimään kaikenlaisia nälkäisiä öttiäisiä.

Söin sitten itsekin yhden eväsleivän, mutta sitten metsään alkoi valumaan kaksi, ja nelijalkaisia, kulkijoita. Päätin lopettaa kun kohta tulisi maastopyöräilijätkin varmaan. Polulle on nyt märemmällä ilmalla ilmestynyt leveiden renkaiden jälkiä. Puhdistelin marjat osaksi metsässä, olin ottanut mukaan pienen sihdin. Etsin sitten vähän tuulisemman kohdan ja söin viimeisen eväsleivän, mäkäräisen yrittäessä nauttia sormistani. Hiekkatielle päästyäni pyörähurjistelijoita oli sitten jo enemmän. Enpä enää mene metsään viikonloppuna...

Tulin vähän pitempää reittiä takaisin ja kilometrejä kertyi lähes 28. Ei vain huvittanut tulla lyhempää  reittiä takaisin... En jaksanut käydä kaupassa, vaikka olin niin suunnitellut. Onneksi oli jääkaapissa valmista pinaattikeittoa ja paistettua jauhelihaa. Samaan kippoon vain ja mikroon, saa luvan kelvata. Sen jälkeen olenkin tuijotellut telkkua. Pitäisi vielä jotain iltapalaa, mutta tekee mieli jo kaatua, todella väsyneenä, sänkyyn. 

Sängystä puheen ollen, vihdoin sain kaivettua esiin Ikean mainoksen laulajan. Outoa, olen luullut sen laulavan jonkun muun, tummaihoisemman. Video on erilainen... kai se on nykyaikainen. Minä vanhanaikainen. Hyvää yötä ja kauniita unia!

Terveiset metsästä, taas (öttiäisvaroitus)

Olin aamulla lähteä muille asioille, mutta kun kova tuuli kolisteli parvekelaseja, sain paremman idean: metsään! Olin nukkunut vähän pitempään (viimein sain nukuttua!), joten piti tehdä pikapakkaus, ennen vieläkin pikaisempaa lähtöä. 

Ennustajat ennustivat lämmintä päivää, joten pohdin kyllä jaksanko kovin kauaa metsässä olla. Piti jotenkin suojautua mahdollisilta verenimijöiltä, joten takki pitäisi olla tiivis. Mutta jätin sitten, tyhmä, kumpparit pois. Luulin, että luultavasti vain samoilen metsäteillä. Otin kuitenkin puolen litran pakastusrasian mukaan, varalta. Matkan varrella kävin ostamassa evästä ja samalla vohkin hedelmäpussin, varuilta.

Menin, kun kello oli jo lähemmäs kymmentä, taas lyhintä reittiä lempipaikalleni. Kyllä siinä tuli perille päästyä mieleen, että kummassa olisin mieluimmin, täällä vai kaupungissa? No, täällä! Päädyin sitten kuitenkin marjastamaan. Poimin ensin puolukoita rasian täyteen. Huomasin siinä samalla, että mustikoitakin on vielä aika paljon. Pitäisikö poimia niitäkin... Pakkanen on käynyt niitä vähän henkäisemässä, joten lehtiä oli tippunut varvuista. Mustikatkin olivat niin valmiita irtoamaan, että riitti kun laittoi rasian alle ja vähän avitti, ropina vain kävi. Niitä kyllä pitäisikäydä hakemassa lähipäivinä lisää.

Kippasin siis puolukat hedelmäpussiini, jotta voisin poimia mustikat rasiaan. Rasian pohjalta löytyi taas pulleroinen hämis. Otin pikaisesti kuvan siitä (vauhtikuva!) ja päästin sen takaisin kotimetsäänsä. Hauskasti rasia oli niin puhdas ja sähköinen, että roskat olivat tarttuneet sen laitoihin, siitä vain kopistellen pääsin niistäkin eroon. Vähän isompi hämis oikoi sitten jalkojaan puussa, löydätkö sen oikean puoleisesta kuvasta.

Oi, että oli ihanaa kun oli taas viileämpää kun tuuli reilusti. Olisin niin mielellään poiminut syvempääkin metsästä, mutta pelkät lenkkarit jalassa en tohtinut sinne mennä. Paljon oli upottavaa sammalta, joka tuntui kostealta. Ei mitään kuivaa kangasmetsää ole tuo alue. Paljon matkan varrellakin tuoksui suopursu, eli vähän soista myös. Kun sain molempia marjoja rasiallisen, nautin evääni. 

Metsässä oli iso kivi, ja pitihän se eukon punnertaa itsensä sen päälle istumaan. Nuorempana olisin vain käsillä ponkaissut itseni sille, mutta vanhana ei enää halua ottaa riskejä. Varsinkin kun olin yksin keskellä ei mitään. Kivi oli minua noin vyötärön korkeudelle ja kalteva taaksepäin. Siis, jos olisin päättänyt pongauttaa itseni sen päälle käsieni avulla, ja samalla kiepauttanut itseni istualleen sen päälle, olisin voinut huonossa tapauksessa päätyä kiven taakse päälleni, muiden kivien joukkoon. Eli luultavasti joku olisi sitten joskus löytänyt minun luurankoni koivet taivasta kohdin, pää sammaleeseen uponneena... Hu-iih. Eli sille nouseminen oli kummallista ja äänekästä äherrystä 😂. Siinä oli metsän väellä naureskelemista! Mutta olihan siinä ihana istuskella ja nauttia eväistä raikkaassa ilmassa. Ihan parasta!

Parin kolmen tunnin jälkeen alkoi tuntumaan vähän liian lämpimältä ja pään ympärillä alkoi olla enemmän ininää. Että harmitti kun nukuin niin myöhään etten ehtinyt miettiä asiaa enempää. Jos olisin ottanut kumpparit ja poimurin mukaan, olisin saanut paremman puolukkasaaliinkin. Ensi viikolla olisi ihanan viileää, mutta sadetta myös lupasi usealle päivälle. Nykyään teen jatkuvasti typeriä valintoja!  Paluumatkalla näin leveähköllä tiellä pienen mönkiäisen kiiruudella yrittävän ylittää sitä. Minä hellämielisenä kiiruhdin tietenkin auttamaan. Lehden avulla nostin toiselle puolelle tietä nurmikkoon. Poloinen tietenkin säikähti sitä ja kipsautti itsensä käärölle. 

Puolen kilometrin päässä oli taas yksi mönkijäinen ylittämässä tietä. Ihan älyttömän iso koppiainen! Ikinä moista nähnyt. Kuukle ehdotti sitä jurmuhaiskiaiseksi. On elukalla aikamoinen nimikin! Havu vierellä auttaa hahmottamaan öttiäisen koon... Kaunis oli, mutten moista haluaisi koivelleni kuopsuttamaan. Varsinkin kun on kuulemma raadon syöjä... kylmänväreet!

Nyt pitää vielä jaksaa puhdistaa marjat. Onneksi niitä ei ole kuin pari rasiallista. Laitoin ne heti jääkaappiin. Nyt mahdolliset jalalliset vieraat ovat ehtineet jähmeentyä ja ehdin ne paremmin siirtää taas partsin kukan hoivaan. Pitää vielä miettiä laitanko ne heti pakkaseen, vai jätänkö mustikoita jonkin verran tuoreena herkuteltavaksi...

Sitten istunkin loppuillan sohvalla ja nuuhkuttelen metsäntuoksuisia sormiani. Se tuoksu pysyy aika pitkään, ellei millään tuoksuisella pesuaineella pese. Suihkussa pitäisi vielä jaksaa käydä, onneksi pesin hiukset eilen, jos pikasuihkussa vain. Jalkoja väsyttää ja särkee taas, pyöräilykilometrejä tuli n. 25. Lisänä jalkaisin samoilut metsässä. Tänään tuli muuten täyteen 1200 kilometriä pyöräilyä! Jiihaa! Pitää muistaa merkitä sivupalkkiin. Sanoisin, että olen nyt väsynyt ja kipeä, mutta onnellinen 😌

Lorun loppu (Sata sanaa päivälle)

Tänään taidan päättää tämän Sata sanaa päivälle -urakan. Tuntuu, että olen saanut oppia sen minkä halusin. Säästellä välillä sanoissa, laittaa vain ne oleellisemmat. Mutta joskus tuntuu, että tekstistä tulee hiukan... jäykkää? Varmaan tekstiä pitäisi työstää enemmän, että tulisi sulavaa ja soljuvaa. Ehkä kannattaisi kirjoitella illasta, eikä aamusta. Malttaisi paneutua asiaan enemmän, tarkistaa teksti useammin. Vaikeaa kun on aamuihmisiä, kiire hommiin.

Eilen katselin taas kirjanmerkkejä. Löysin hauskat sivut. Varmaan lapsille tai vajaisemmat taidot omaaville. Papunet.net. Suosittelen Papumarkettia, varsinkin jos on tottunut vinguttamaan korttia. Itse en edes muista milloin viimeksi olisin maksanut käteisellä, piti hieman miettiä... Olen niin älyttömän taitava muutenkin laskemaan...

Tyhjän saa pyytämättäkin (Sata sanaa päivälle)

Huonosti nukutut yöt tuottavat kiukkuisia päiviä. Viime yökään ei ollut kovin hyvä. Yritin kaikenlaista eilen, yritykseksi paljolti jäivät. Olen katsellut Ylen ompelukisaa, ja eilen päätin jatkaa laukku-ommellustani. Kaivoin Youtube-ohjeen esiin ja katselin, ja pohdin. Otin laukuntekeleen esiin, katseli ja pohdin. Muotoleikkasin viimeisen osan, neuloin osia yhteen. Pyörittelin ja tutkin. Aivot tuntuivat kääntyvän nurin. Eivät suostuneet avaruudelliseen ajatteluun ollenkaan, liian väsyneet. Annoin olla ja pakkasin tekeleen takaisin kaappiin. 

Päätin kaivella kirjanmerkkejä, löytyi runorobotti. Kokeilin muutaman, taiteellista, utopista, sanoisin...

Kurki heräilee

Siro, hulluna syksystä,

tanssii hurjasti.

Kaarna kuoriutuu,

vaahteranlehti kulkee kohti,

haperoinen kuin tikka.

Missä puro on,

etsin joka paikasta,

utuinen auttakoon.

Muista syödä tarpeeksi (Sata sanaa päivälle)

Nukuin yön odotetusti aika levottomasti. Normaalisti syön paremmin pitkillä pyörälenkeillä, eilinen oli nyt pelkkää vehnätystä ja kahvia. Plus se banaani. Poimin matkalta valmista ruokaa, mutta oli vain yksi kaalikääryle jäljellä ja vähän muusia, ei riittänyt näemmä. Pohkeita särki yöllä ja nyt reisiä. Nälkäkin taas vaivaa, pitänee syödä kakkosaamiainen...

Levähdin matkan varrella kirjastossa, poimin pinon kirjoja. Jos lepäilen välillä niiden seurassa ja yritän muuten tehdä mahdollisimman pitkiä ja venyttäviä liikkeitä. Mieli kyllä tekevi ulos kun aurinkokin paistaa.

Lainasin Risto Rasan kirjan:

Illalla on jo vilpoista.

Västäräkki on kyhännyt hyttysistä

muhvin palelevan nokkansa ympärille,

kivitasku kerännyt maantieltä

olkalaukkunsa täyteen pyöreitä lämpimiä kiviä.

 

Taas mentiin...

 Nyt tulee jotain muuta kuin sadan sanan postaus 😁

Eilen illalla ystävä menneisyydestä ilmoitti tulevansa kaupunkiin, työmatka "sivukonttoriin". Voisi ehtiä kahvitella aamupäivästä lähellä olevassa kahvilassa, jossa olemme ennenkin käyneet. Varmuutta asiasta ei olisi kuin vasta aamulla, kun pääsee paikanpäälle. Epäilin asiaa, usein nuo työmatkat ovat aika kellotettuja... Aamulla ilmoittikin, että lounaspaikka on jo varattu heidän puolesta, eikä hän ehdi poiketa missään muutenkaan, halusi kuitenkin ajoissa kotiin. Olinkin jo odottanut sitä, joten ihan ok...

Olin kuitenkin käynyt jo suihkussa, tukka oli suittu ojennukseen ja ostohousutkin valmiina esillä. Jottai ny tarttis tehrä kuitenkin... Mietin menisinkö kuitenkin metsään, mutta kun ulkona oli sankka sumu, ei marjastus märässä metsässä houkuttanut. Muistelin ettei sitä oikein suositellakaan, menevät nopeammin pilalle. Vai koskikohan tuo vain mustikoita... Kuitenkin ajatus sisälle jäämisestä turhautti!

Päätin lähteä käymään paikassa, jossa käyn joka kesä ainakin kerran. Vähän mietitytti mitä laittaa päälle, kun matka olisi kuitenkin pitkähkö, enkä tiennyt kuinka kauan sumua olisi. Viime päivinä on ollut niin outoja säitä, että vaatteiden valinta on mietityttänyt paljon. Minulta puuttuu oikeastaan joku ohuehko takki. Yksi olisi muuten sopiva, mutta se on pitkähkö, ja melkein mustakin, liian syksyinen. Valitsin kuitenkin näemmä aika sopivat vaatteet, kun osassa matkaa vähän vilutti, kosteusko sen teki. Aurinkoa ei näkynyt koko matkalla.

Kävin yhdessä kauppakeskuksen tiloissa olevassa kahvilassa. Se on ollut remontin alla, joten mukava oli kokeilla uusia tiloja. Tilat olivat tunnelmallisemmat, mutta hinnat... Huh huh, euro lisää ja sillä olisi saanut jo lounaan! Valitettavasti lounasaika oli vain vasta tunnin päästä. Kahvi oli yhä halpaa, mutta syötävien hinnat olivat melkein tuplaantuneet. Eipä taida minua enää tuolla näkyä. Kaupan vessakin oli laitettu lukkoon. Olisi pitänyt kassalta käydä erikseen pyytämässä avaamista. Pitkän matkan pyöräilijä pitää päästä sinne heti, eikä mutkien kautta...

Matka muuten oli ihan mukava. Ihmettelin takaisin kaupunkiin päästessäni miten en ollut väsyneempi... Kävin sitten Prismassa ostamassa vähän ruokatarvikkeita, ja kun palasin pyörän luo, iski väsymys. Eli taitaa raja olla tuossa 20 km kieppeillä, silloin kunto alkaa loppua. Onneksi olin ostanut banaanin, sen voimalla jaksoin loput 6 km. Matkaa tuli siis noin 26-27 km. Kieltämättä jalkoja nyt vähän särkee ja väsyttää. Pitäisi jaksaa ravistella ja venytellä niitä, että yölläkin pääsee vessaan ilman kompurointia...

Huomenna voikin sitten palata taas arkisiin hommiin. Olen vähän miettinyt maailman menoa ja raha-asioita. Miettinyt pitäisikö tyytyä kuitenkin tähän asuntoon... Vaellellessa kaupan kauniiden asioiden ympärillä alkoi ajatus paremmasta kodista kuitenkin taas lonkeroitua aivoihin. Tyhmää oli myös asettaa matka menemään ihanien vanhojen omakotitalojen ohi, niin ihania vanhoja reheviä pihoja 😪. No, se asia ei onnistu mitenkään, mutta edes sellainen kotikolo jossa on mukava olla...

Bonusraita

Olen tottunut katsomaan sunnuntaisin alkuillasta jotain saksalaista dekkaria. Areena on nyt koluttu siltä osin, joten etsin uutta katseltavaa. Oli tullut uusi sarja Ellis, brittiläinen toki. Ensimmäisen jakson perusteella muistuttaa Veraa, syyllinen tulee vähän puskista, melkein sivullinen. Verassa osaan jo syyllistä päätellä, "jompi kumpi noista"... 

Vähän olin takakenossa alussa, kun luvattiin "Ellis on yksinäinen susi ja nainen, joka ei koskaan hymyile". Miksi aina näitä synkkiä ja äkäisiä tyyppejä, eikö maailma ole jo ihan tarpeeksi synkkä... Mutta ihan hyvältä tyypiltä vaikuttaa, katselen taas ensi viikonloppuna lisää, jaksot ovat liian pitkiä arki-iltoihin; 1 h 31 min.

Mikä vuoden aika? (Sata sanaa päivälle)

Ei tunnu oikealta nämä säät,
kaipaan oikeaa syksyä...

Kaksi vanhaa, vanhaa varista

nuokkuu hiljaa pellon aidalla.

Ruskea on rinta kaisliston,

taivas harmaa. Sataa. Syksy on.

”Kurkikin jo lähti”, veljelleen

toinen virkkaa niinkuin itsekseen.

Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin

”niin maar; lähti”, sanoo takaisin.

Sitten vanhukset taas vaikenee.

Järven pintaan sade soittelee.

Sukii siivenselkää toisen pää.

Toinen joskus silmää siristää.

Höyhenihin niskat kyyristyy.

Sataa. Hiljaista on. 

Hämärtyy yli pellon mustan kynnöksen.

Tuntuu riihen tuoksu etäinen.

Kaksi märkää, vanhaa varista

nuokkuu aatoksissaan aidalla.

”Täytyy tästä…”, toinen havahtuu,

lentoon verkkaisesti valmistuu.

”Käyhän taaskin tarinoimassa.

Oli oikein hauska tavata.”

L. Pohjanpää

"Me ollaan kyllä harakoi!" "Ja ihan sirpakoi..."

Varovaisia niiden soitinten kanssa... (Sata sanaa päivälle)

Eksyn netissä helposti sivulta toiselle, tiedonhaluinen ja utelias kun olen. Laitan niitä jemmaan myöhemmin katsottavaksi, mutta usein ne sinne sitten unohtuvatkin. Olen nyt päättänyt käydä niitä läpi, ties mitä jännää sieltä löytyy! Osa sivuista ei toimi enää, joskus netti yrittää ohjautua muille sivuille...

Nyt törmäsin tähän lapsuudesta tuttuun hahmoon. Äkäinen pälpätys, italiaa varmaan, tuntui tutulta, mutta en muistanut ukkelin olevan noin ärhäkkä. Nopealla vilkaisulla jaksoja on useampi katsottavissa. Poimin summassa tämän, se tuntui mukavalta, kun siinä on musiikkia ja eläimiä. Hienosti taustan värit muuttuvat mielialan mukaan, sitä en varmaan lapsena huomannut. Voin niin nähdä itseni lattialla hekottelemassa ja tuijottamassa telkkua...

Pätkittäinen korvamato (Sata sanaa päivälle)

Olen nukkunut koko viikon vähän huonosti. Ollut liian väsynyt levolliseen uneen. Pyörinyt ja hyörinyt, varsinkin aamuyöstä, petauspatjakin yrittää taas karata...

Aamuyöstä näin painajaisia. Ne koostuivat eilisistä elokuvista, mainoksista ja päivän ajatuksista. Kuka lie harsi niistä, ja syvimmistä peloista, sellaisen ahdistuksen, että meni hetki ennen kuin halusin nukahtaa uudelleen. Tein unen lopussa asioita, joita en mitenkään voisi, enkä haluaisi tehdä oikeasti.

Viimein olin tyyntynyt ja vaipunut uudelleen uneen. Heräsin useasti, mutta nukahdin uudelleen. Viimein herätessä pulpahti mieleen pätkittäin sanoja: on aika... herätä... nousta... lähteä.... Tuntui, että se on joku värssy, runo. Löysinhän sen viimein, haikea ja kaunis kappale 😔:

Koti-ikävä?(Sata sanaa päivälle)

Keskiviikkona puhdistaessani marjoja vastaan tuli pullea hämähäkki. Vinkuen vein sen miljoonakelloni hoidettavaksi. Illalla säälin kun vein sen pois kotoaan. Pääseekö se parvekkeelta pois? Riittääkö sille kukkakärpäsiä syötäväksi? Onko sillä jo kova koti-ikävä?

Kirjastoauton kattoikkunasta

eksyi sisään mehiläinen.

Ennen kuin sain sen hätistetyksi ulos,

se oli joutunut jo kauaksi kotiseudultaan.

Mietin, etsikö se jonkun laakean kiven

ja aloitti sillä omituisen suunnanottonsa,

tanssi ja hyppeli ja löi

pientä noitarumpuaan.

Risto Rasa

Tänään pitäisi jaksaa tehdä viikkosiivous. Taidan käydä vain lähikaupassa. Olen väsynyt. Eilen huimasi paljon. Järjestelin pyykin kuivumista odottaessa varaston laatikkokasoja. Liikaa kummallisia asentoja viime päivinä. Pitäisi alkaa heiluttelemaan puntteja. Niitä rautaisia siis.

Menin, näin ja koin (Sata sanaa päivälle)

Olin nopea aamutoimissani, olin jo yhdeksän aikaan metsässä. Menin nyt lyhempää reittiä. Hieman arastelin ajatusta, että pitäisi jonkun matkaa ajaa suuren tien laitaa. Onnekseni matka oli vain kymmenisen metriä, sekin levennetty bussipysäkkiä varten. Marjaisa metsä alkoi heti sadan metrin päässä tien laidasta, mutta halusin salaiseen marjapaikkaani...

Perillä minua kohta tervehti lauma nälkäisiä naaraita. Kovasti halusivat suukotella kasvojani. En pitänyt siitä. Puolitoista tuntia jaksoin hengitellä hitaasti ja vältellä heidän seuraansa, sitten riitti. Evääni söin leiripaikalla, oi mikä ihana tuuli siellä olikaan! Metsässä tunsin taas olevani kuin kotona. Sieluni kuuluisi maalle, luonnon rauhaan. Tänään on luvassa pyykkäystä. Eilisestä johtuvien pattien raapimisen lomassa...

Salainen paikka (Sata sanaa päivälle)

Eilinen metsäreissu oli hyvä. Tuotti jopa reilun desin mustikoita. Tavallisesti evästelen leiripaikalla, nyt siellä oli porukkaa, joten jatkoin matkaani. Onneksi niin! Muistin tienhaaran, jota usein mietin, minnehän se johtaa. Nyt kokeilin, vanha tie johti syvemmälle metsään, kahden tien haaraan. Seisoin lumoutuneena todella vanhassa, kolmen tien haarassa. Mikä hiljaisuus! Kummallinen hiljaisuus, ei lintujakaan kuulunut...

Istuin vanhojen lautojen päälle ja nautin evääni. Kerrassaan ihanaa. Auringon säteet välähtivät välillä puitten oksilla. En halunnut metsästä pois. Päätin ottaa kuvan sammaleisesta kivestä. Mitä pilkottaa tuolla kuusen alla? Mustikoita, ja paljon! Äkkiä eväspurnukka tyhjäksi ja poimimaan. Vieressä puolukoitakin. Taidan palata tänään takaisin salaiseen marjapaikkaani. Mikä onnenpotku!

Pois melusta (Sata sanaa päivälle -haaste)

Minusta tuntuu, että me kaikki katselemme liiaksi luontoa emmekä elä kyllin sen yhteydessä. Mielestäni kreikkalaisten käsitys oli paljon terveempi. He eivät koskaan puhuneet auringonlaskusta eivätkä väitelleet siitä, olivatko varjot ruohistossa todellakin malvan värisiä vai eivätkö. Muttahe näkivät, että meri oli uimaria varten ja hiekka juoksijan jalkoja varten. He rakastivat puita sen siimeksen vuoksi, jonka ne loivat, ja metsää hiljaisuuden vuoksi sydänpäivällä.

Oscar Wilde

Aurinko paistaa vielä hieman sisälle, hivelee kukkasten lehtiä. Lauantaina oli Suomen luonnon päivä, olin kaupungin melussa. Nyt on aika mennä luontoon, nuuhkuttelemaan sen tuoksuja; puita, varpuja, sammalta sekä suopursuja. Pelkkä ajatuskin rauhoittaa jo. Taidan ottaa eväät mukaan.

Haaste?

Olen miettinyt päivän mittaa, olisiko aika jonkinlaiselle haasteelle? Olisinko valmis tekemään jotain joka päivä, ilman että siitä suurimmin olisi hyötyä? Mietin kirjoittaisinko joka päivä postauksen blogiini? Rajoittaisinko sen antia jotenkin, käsittelisikö se jotain vai ei välttämättä mitään?

Olisiko tietty määrä kirjaimia? Vai olisiko tietty määrä sanoja, kappaleita, kuvia? Sata kirjainta? Se on aika vähän. Sata sanaa? Se voisi olla sopiva. Olisiko se vain sata sanaa vai vähintään sata sanaa? Vähintään ei tuottaisi vaikeuksia ollenkaan. Puhun vaikka pelkistä sanoista sen sata sanaa. Parempi olisi sitten vain sata sanaa! Aika haastava haaste turhan höpöttäjälle. Tässäpä se on, sata sanaa päivälle, ole hyvä.

Syyskuu

Tervetuloa syyskuu! Älä hämmenny tulevista lämpimistä päivistä. Tule vain rapsakoine, aurinkoisine aamuinesi, herätä kirpeydelläsi jo aamusta! Tervehdin sinua kuulemallani  Tyyni Jääskeläisen runolla lunnista:

soudin meren poukamaan

tunsin tuulen vireen

kun joku ylläni vilahti

päässäni kilahti

kun meren aaltoihin katsoin

näin nokan kaarevan, ohuen

höyhenpeitteen mustan, valkoisen

olen lunni

olin lunni

olen lunni

senhän näin omin silmin

mietin miten vapaa,

jos lunni oisin,

meren yllä, alla

lentää voisin

meren pintaa siipeni kärjellä sahaisin

kalan pienen, suuren nappaisin

kun kerran meren poukamaan soudin

Juutuin kuuntelemaan muistojen havinaa...

 

sinä olet sinä
 
vaikka vuodet sua hyväilee

kuin vesi rantakallioita

viimeistellen veistontansa

minä olen minä

joka peilikuvaa katsomatta

olen kiinni juossut väärää miestä

en ymmärtänyt pysähtyä

tämä riittää

en osaa kurottaa mä enempää

tämä riittää

me näin kyllä pärjätään

tämä riittää

en osaa kurottaa mä enempää

tämä riittää

me näin kyllä pärjätään

tämä riittää

Sunnuntairaportti siedättämisestä

Olen huomannut viihtyväni kämpillä (en osaa sanoa tätä edelleenkään kodiksi, kun en viihdy) vähän ihan liian paljon. Tai tuntuu, että pitkän hellejakson jälkeen pitäisi touhuta paljon! Ei tuhlata aikaa mieron teillä! Olen myös huomannut erakoituneeni liikaa ja karttavan "sielua ärsyttäviä" ihmisiä. Eli lyhyesti sanottuna pyrkinyt käärimään itseni pumpuliin sekä henkisesti, että fyysisesti. Silloinhan vaun tulee entistäkin herkemmäksi ja pienikin vastoinkäyminen pukkaa pois tieltä. 

Joten olen alkanut "kovettamaan ja siedättämään" itseäni. Henkisesti, että fyysisestikin. Fyysisesti siedättämään kehoani ja ruoansulatustani kaikelle, joita siitepölykauden takia välttelin kesällä. Mansikoita puskin kyllä suuhuni, ja niitäkin vain vähän huuhtelin, kehoa on hyvä välillä totuttaa vieraisiin mikrobeihin. 

Nyt kun pujo on tarpeeksi itseään tuuleen ravistellut, olen voinut syödä taas raakoja porkkanoita. Kesällä ne menivät ristiallergian takia vain keitettynä lautaselle. Nyt rouskuttelen niitä oireetta niin suurella ilolla että! Usein syön juuripäästä enimmät ja loput pilkon tikuiksi. Yhden paikan olen saanut hajotettua porkkanalla... Koko elämän vatsaoireet ovat heikentäneet hampaita, että pitää olla varovainen...

Olen yrittänyt myös lisätä enemmän hedelmiä, banaaniin vatsa on aika hyvin jo tottunut, yksi kun tulee syötyä jogurtin seassa melkein joka päivä. Tänä viikonloppuna olen leikannut appelsiinista "veneitä" ja syönyt yhden siivun välillä jälkiruoaksi. Oijoi, että nekin on nyt hyviä! Tein perjantaina pitsaa ja teki mieli tehdä omppupiiloja (omenanpalasia kanelilla voitaikinaan piilotettuna), mutta tiesin, että ahmisin ne kuitenkin kaikki. Kohtuudella nyt hei...

Henkisesti olen itseäni treenannut katsomalla Vera Stanhope tutkii -sarjaa. Se on todella hyvä sarja, etenee nopeasti, kuten tykkään. Liikaa ei pohdita päähenkilöiden henkilökohtaisia asioita. Mutta tästä Veran persoonasta... en vain tykkää ihmisestä joka on ilkeä, tiuskii ja purkaa omaa turhautumista huutamalla läheisilleen. Tiukka ja napakka ote rikollisia kohtaan ei haittaa! Onneksi tuntee paljon myötätuntoakin muita kohtaan, muuten en jaksaisi varmaan katsoa. 

Katsoin ensimmäiset jaksot äänettömänä, hänen ääni on yksi ärsytyskynnyksistä. Asiaan on ihan oikea syy, menneisyydessä oli ihminen jolla oli samanlainen ääni, ja voi luoja, että hän olikin ilkeä, suorastaan wittuileva ihminen! Nuorempana sitä vain ihmetteli ja antoi mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta nyt tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampi on antaa toisen käyttäytyä noin! 

Suuni osaan pitää kiinni, mutta sanatonta reagointiani on vaikea piilottaa. Jos voisin singautella salamoita, sen tekisin, ja hyvin tekisinkin!💣💥 Bloggerin hymiöistä ei löytynyt salamoita, saa mennä nuo nyt 😁. Nyt olen siedättänyt itseäni tarpeeksi ja pystyn katsomaan ihan kuulokkeillakin. Tai sitten hän on lauhkeampi välillä, viime jaksossa oli taas yksi myrskyn merkki...

Viikolla päätin kokeilla poistumista omalta mukavuusalueelta ihan henkisesti, että fyysisesti samalla kertaa. Tahdoin kampaajalle. Katsoin keskiviikkoaamuna että entisellä vakikampaamolla on leikkauksen mentävä aukko kalenterissa. Se remontoitiin viime vuonna ja on yhtä suurta salia, en tykkää.... Päätin, että kun olen muutenkin lähdössä asioille, käyn ensin tuolla paikan päällä. Jos kukaan ei ole tuota aikaa varannut, otan sen. Ei ollut, joten istuin odottamaan vuoroani. Yhtäkkiä tuli olo, että tämä ei ollut hyvä idea. Tuntui, että pitäisi keksiä joku tekosyy ja häipyä! Läpsin itseäni henkisesti naamalle, että nyt rauhoitut ja pysyt persiilläsi! 

No, olisi pitänyt uskoa vaistoaan ja häipyä. Kampaaja oli sama kuin viimeksi. Nainen, joka ei leikannut kuten halusin, ja kuka tyrkytti koko ajan tuotteita. Kyllä siinä hienosti sain siedätystä kun tunti piti pysyä sillä persiillä ja kuunnella taas kuinka huonokuntoiset hiukseni ovat ja mitä kaikkea niille pitäisi tehdä. Taas oli napsaista vain pari senttiä, mutta jos maksan noin 60€, pitää se myös näkyä!

Nyt olin tiukkana ja oikein näytin, että kun kerään hiukset taakse kiinni, pitää nyrkistä roikkua hiuksia vain muutaman sentin. Oli rykiä vastaan, mutta kollegan vierellä olo esti varmaan suurimmat vastaväitteet. Taas kannettiin kaikenlaista purnukkaa pöydälle tyrkylle. Yritin epätoivoisesti katsella mistä löytäisin lukemista, mutta kaikki lehdet oli kannettu muille pöydille. Olipa se pitkä tunti kuunnella sitä jaaritusta, itse vain ynähdin jotain välillä. Sain taas kuvan, että on paljon vakituisia asiakkaita hänellä. Katsoin jälkikäteen netistä: kalenterissaan aika tyhjää. Oli vimonen kerta kun olen niin malttamaton, että menen tuonne! Omassa lempikampaamossani ilman ajanvarausta-mahdollisuus on vasta ensi kuussa. Tykkään mennä kampaajalle juuri silloin kun itselle sopii...

Lähtiessä oli kuitenkin voittajafiilis! En lähtenyt viitta hulmuten ja kirosanoja lennätellen pois. Istuin ja päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja harjoitella rauhoittumista. Käyrästä näkyykin hienosti kun pulssi nousee kun näin kampaajan. Vähitellen laskee ja putoaa enemmän kun astun kampaamosta ulos. Suuntasin tietenkin ensimmäisenä veskiin, taas sain kummallisen keskijakauksen... Päätin palkita itseni leivoskahvilla kun keskiviikkokin oli. 

Eilen päätin, että oli taas aika käydä vähän sosiaalisoitumassa. Kaupungissa oli pari ilmaista tapahtumaa, jossa kävin harhailemassa ihmistungoksessa. Jestas, että olinkin väsynyt takaisin päästessäni. Neljä tuntia olin vain liikenteessä. Askelia tuli mittarin mukaan reilut 7000, pyöräilykilometrejä 12. Ehkä olin enemmän väsynyt henkisesti. Venetsialaisia vietettäisiin vasta illalla, mutta minä juhlin jo päivällä. Nautin torilla viimeisen leivoskahvin. Huomisesta lähtien alkaa monenlainen paasto joulua kohden. Kukkaro liimataan ja nidotaan kiinni, kääritään vielä rullalle ja piilotetaan kiuaskivien alle. (Saunaa en ole tänä vuonna käyttänyt vielä ollenkaan.) Huomenaamulla voisi käydä vaa'alla. Jos ennen seitsemää kuuluu jäätävää kiljumista... se olen vain minä 🙋.

Lisäänpä vielä unohtuneen kipaleen, Kisu laulaa Sunday Morning suomen versiona.

Ups...

Suurempia miettimättä napsailin vastauksia... Oho, pitänee testata vähän positiivisemmalla mielellä 😏. Piti ihan etsiä millainen Nyyti on. No, eipä tuo kauhean kauas mene matalampina päivinä. 

En muista enää suoraa linkkiä, mutta löytyy kun laitat kuukleen Muumitesti ja valitset Punaisen Ristin kaveritestin. Tein sitten Muumisivujen oman testin kuka olisin heidän mielestä:

Öö, keitä nämä olivatkaan 😮... Aha, no minä en kylää varastele mitään! 

Mutta nyt etsimään jotain päälle, osaisinkohan tänään pukeutua niin ettei palele, eikä tule kuuma. Tänään ajattelin lähteä "ihmisten ilmoille", kokeilla vähän yli oman mukavuusalueen... 

Paistaa se päivä risukasaankin!

Jo on ehditty käydä samaisesta maasta taas koputtelemassa.... Hus pois, täällä ei ole ketään kotona!

Polttelin sunnuntain retkellä yhden paperin, johon olin kirjoittanut myös päähänpistosta toiveen paremmasta onnesta elämässäni. Maanantaina kävin mutkan hautausmaalla, mitään en tainnut toivoa siellä, olin aika hiljainen. Illalla kaulalla ja päänahassa tuntui, että olisi saanut olla päivällä ehkä enemmän vaatetta. Nuokuttelin koko illan.

Keskiviikkona alkoivat asiat mennä paremmin. Piti käydä kahdessa kaupassa. Toisessa oli pullatarjoilu ja toisessa makkara, kyllä kelpasi sitten hieman pyöräillä pitemmän reitin kautta kotiin! Torstaina pyykkäsin paljon ja kaivelin kaappia, halusin pitää ajatukset muualla...

Ok, minä herkästi puhun tietyistä asioista aika suoraan. Eli jos olet siveä ja herkkä intiimeille paljastuksille, kannattaa lukeminen lopettaa tähän 😌.

Eilen oli sitten se päivä, jota olin useamman päivän todella jännittänyt. Keski-ikä on saanut kroppani varsin sekaisin. Niveliin, hermoihin (siis niihin, jotka puikkelehtivat lihasten joukossa) ja varsinkin limakalvoihin on tullut paljon muutoksia. Siksi niitä hormooneja yritetään tykittää takaisin kehooni. Olen tässä miettinyt, että jos en olisi ollut niin vastentahtoinen, ja olisin aloittanut niiden käytön jo ensimmäisten pahimpien oireiden alkaessa, olisinko paremmassa kunnossa? Varmasti.

Eli kaikkein naisten innolla odottama papa-kokeen ottaminen ei ole onnistunut viime vuosien aikana kovin hyvin. Vähemmän sivistyneenä olisin saattanut huutaa ja sadatella viimeisillä kerroilla. Edellisellä kerralla se ei onnistunut ollenkaan ja viimeisimmällä tutkittiin vain muuten kun sanoin, että papan seulonta-aika olisi kuitenkin pian. Oli nuori lääkäri, eikä halunnut kiduttaa enempää.Nyt kuitenkin tuo hermojakin kiristävä hormoonien edestakaisin kokeilu on tuottanut tulosta ja ilmeisesti oikea annostus on saavutettu, melkein. Päästin pienen vaimean kiljahduksen yhdessä kohdin, sen verran vielä sattui. Kiittelin näytteenottajaa vuolaasti, mutten enempää vaikeuksistani kertonut. Hänhän ottaa noita useamman kerran päivässä, joten osaa asiansa. Kieltämättä luotin enemmän tähän paikkaan, kuin terveyskeskuksen hoitajiin ja lääkäreihin. Koskaan ei ole noissa seulonnoissa ollut ongelmia. Epämiellyttäviähän ne aina ovat olleet, mutta enemmän henkisesti, kuin fyysisesti. 

Olin suunnitellut meneväni suoraan kotiin tuon jälkeen (kippuraan itkemään), mutta nyt päätinkin suunnata kaupunkiin! Menin suoraan suht kalliiseen kahvilaan. Viihdyn tuolla aina todella hyvin, mutta on aika kallis, joten harvemmin käyn. Melkein kymppi katosi nytkin. Tällä kertaa otin varsin kalliin leivoksen, ja se oli todella hyvä! Yksi leivos tuolla oli kerran niin pahaa, että viereisessä pöydässä oleva jätti puolet syömättä. Katsoi ihmeissään kun minä sinnittelin omani kokonaan, pihi kun olen 😁. Nyt söin leivokseni niin hitaasti kun kehtasin ja jokaisen lusikallisen täydellä nautinnolla.  Hauskasti tuossa aktirannekkeen kaaviossa näkyy kun sydän hakkaa hurjasti (130), vähitellen laantuu ja leivoksen kohdalla (66) tippuu täysin 😂.

Olin ostanut illaksi yhden lonkeron, jos olisin ihan kireällä kuin viulun kieli. Hyvää syötävää olin varannut myös. Ihan kiva oli rentoutua vielä kotonakin. Viime yö oli kuitenkin aika levoton, mutta en aikonutkaan tänään mennä mihinkään. Olen alkanut taas neuloa sukkia jonnekin hyväntekeväisyyteen, ihan sopivaa hommaa näin puoliuniselle. Ehkä luen myös jotain. Huomenna, jos on hyvä ilma, käyn pyöräilemässä. Pujoa on ilmassa enää niin vähän, että en tarvitse enää lääkitystä. Tänään rouskuttelin jopa porkkanaa, ai että oli ihanaa! Nyt taidan ottaa nokoset, aivot sakkaavat taas jotenkin 😴.

Edit: kommentointilootakin on nyt auki 🙈🙊...

Hello!

Laitoin blogin muutama tunti sitten näkyväksi taas. Heti oli etelä-koreasta (tarkoituksella pienellä) käyty kurkkimassa. Pitäisi olla välittämättä, mutta minua nuo häiritsevät. Ehkä johtuu kun olen vähän koko elämäni tuntenut tietynlaista turvattomuutta. Tuokin tuntuu kuin joku kävisi jatkuvasti kokeilemassa ovenripaa. Tai koputtelemassa seinien vahvuuksia. Hmph.

Valmistelen tässä muonaa samalla, niin kävin vain raportoimassa turhaumuksiani ja päivittämässä pyöräilykilometrejä. Harmittaa kun en huomannut kun tuhat kilometriä tuli täyteen, ehti tulla tuhannen lisäksi yhdeksän kilometriä. Muistin kuitenkin asian kunniaksi lisätä renkaisiin ilmaa. Kumman tiiviitä nykyiset renkaat! Koputanpa varalta puuta. Eli päätäni 😝. Viikko on ollut hyvä, mutta siitä myöhemmin enemmän, vatsa kurnii!

Blogi sulkeutuu

loppuviikoksi. Blogissani vierailee ympäri vuorokauden satoja botteja enimmäkseen Etelä-Amerikan ja Aasian maista. Onhan niitä ennenkin ollut, mutta nyt Googlen työntekijätkin ovat käyneet sivuillani muutaman kerran kurkkimassa (mistä kyse). Yritin poistaa postaukset näkyviltä, muttei auttanut. Usein on auttanut kun suljen hetkeksi. Sivuillani on kielto boteilta ja se ei pitäisi näkyä hakukoneille, eli ei kai hyviksiä ole. Nehän etsivät usein jotain porsaan reikää tai muuta mahdollisuutta ilkeyksiin. Minua nyt vain häiritsee asia 😠. Eipä täällä muita sitten paljoa käykään 😂. Illasta yritän muistaa sulkea, ehkä sunnuntaina palaan sitten asiaan. 

Ooh mikä viileys!

Eilen oli niin ihanan viileää, että tein pizzaa! Selasin kalenteria, pizzaa olen tehnyt viimeksi toukokuussa. En muista miksen lämmittänyt uunia kesäkuussa, mutta heinäkuussa se ei tullut mieleenkään... Pakkasessa ei ollut kuin kreikkalaisesta salaatista poimittuja fetajuuston paloja, oliiveja ja punasipulia. Lisänä vähän tölkkiherkkusieniä ja muutama siivuttu kirsikkatomaatti. Ja aurajuustoa, sitä oli liian vähän jäljellä! Oreganokin melkein loppui kesken, onneksi oli kuivabasilikaa. Juustoa olen viime aikoina vähentänyt reilusti pizzassa, mutta nyt laitoin niin, että sulaneenakin näkyi. 

Olin niin ajatuksissa, että maltoin antaa paistuakin kunnolla. Ihan hyvää tuli, ehkä mausteita olisi voinut olla enemmän. Mutta nälkä lähti. Ai niin, oli siinä loput jostain salaatista poimittua tonnikalaa, pakasteesta sekin. Sen olisi voinut jättää pois, onneksi vain parissa kohdin oli niin paljon että maistoi. Jauheliha ja tonnikala on joita en enää pizzaani halua 😝. Tykkään myös ohuesta pohjasta, ja pyöryydestä 😌. Ns. peltipizzat ei enää maistu. Mokomakin hifistelijä 😆.

Mietin kovasti pitäisikö paistaa myös vanhat torttutaikinapalat ja piilottaa omenanpaloja sisään, mutta laiskuus oli niin voimissaan. Ihan hyvä sinänsä. Perjantaina vedin nassuu paljon tummaa suklaataa. Nyt pitää paastoilla kaikesta hyvästä jonkun aikaa. Masurukka ihan ympäriämpärisekaisin.

Tänä aamuna piti isoon metsään käydä pyöräilemään. Jos kävisi hieman mustikoita poimimassa.Vatsa oli vähän pahalla päällä. Tuumasin sitten, että jos kävisin kirjastossa ja tullessa kaupassa. Vatsa mölysi vastaan. Ehdotin sitten, että jos edes lähimetsää kiertämään? 

Onneksi päädyin pikkumetsäilemään, sillä siellä oli ihanan rauhallista. Mietin lähtiessä onko liikaa vaatetta, siltä on tuntunut viime päivinä... No, ei! Melkeinpä olisi saanut olla pipo ja hanskat, vähintään pieni huivi kaulalla. Ihanan viileää! Mietin siinä lähtiessä niitä mustikoitakin, mutta muistin tämän vanhan artikkelin... Metsän eläimille pitää jättää ruokaa, ne ei voi vain kävellä kaupan pakastealtaalle! Kerta... 

Päädyin sitten istumaan vähän syrjäisemmälle penkille. Siinä silmät kiinni vain kuuntelin kun haavan lehdet lepatti tuulessa. Olin niin onnellinen hetkestä 💓.

Nypityttää

Tällä viikolla olen ollut usein vihainen. Ihan oikein kunnolla ärtynyt. Useinmiten melkein ilman syytä, kimpaantunut pienistäkin jutuista. Kiukku on hieman lauhtunut kun olen jäänyt miettimään mikä nyt oikein risoo? Se tuntuu tulevan jostain tuolta pään takaa ja leviää koko päähän, se tunne kun oikein jurppii. Joskus vatsan ongelmat saavat aikaan päänkin myllerryksiä. Nyt ei tunnu siltä.

Sitten muistin, että annostelen nyt itseeni kahta hormonivalmistetta ja sehän nyt ennenkin on saanut aikaan varsinaisia pään myllerryksiä. Jos tapanani olisi rikkoa tavaroita tai heitellä niitä (liian pihi siihen 😂), olisin jo varsinainen ammattilainen siinä. Olen nyt vain tyytynyt jupisemaan itsekseni. Ja pureskelemaan hampaita yhteen. Olen hyvin tietoinen leukalihaksistani kallossani nyt 💀...

Toisaalta syynä voi olla, että olen hyvin turhautunut nyt. Helteiden aikana vannoin aloittavani vähän ja vaikka mitä, mutta mitään en ole oikein saanut aikaan. Lisäksi taloon on tullut kai uusi asukas ja hän polttelee yöaikaan parvekkeelaan kaikenlaista kummallisen hajuista. Lisäksi joku on innostunut polttelemaan yöllä nuotiota jossain kauempana, josta se ujuttautuu ilmanvaihtoaukkoihimme. Herään melkein joka yö johonkin kummalliseen tai muuten ärsyttävään hajuun. En ole viimeisen kuukauden aikana nukkunut montakaan yötä hyvin. Ja kun se heinäkuukin meni puoliunilla. Alkaa olemaan mitta täynnä tässä asumisessa!

Halusin mennä jo kampaajalle, koko heinäkuun sitä odotin. Nyt kuitenkin huomasin, että lempikampaamossa on vielä kesä, ilman ajanvarausta pääsee vasta ensi kuussa. Lempikampaajallekin on samanlainen jono. Voi ärrin purrin. Tänään kyllä olisi liian lämmin siellä kaavun alla istumiseen. 

Pelkään vain että hirmuhelteet palaavat takaisin. Huomenna pitäisi olla taas viileää, sadetta myös kyllä. Olisin tänään halunnut tehdä jo pitsaa, mutta siirtyypä sekin taas. Monta asiaa olen viime päivinä joutunut siirtämään tai luopumaan. Kuin universumi koettelisi kärsivällisyyttäni... Turhapa siinä sitten pyristellä vastaan. 

Shouldn't, couldn't, wouldn't

Tänään ja eilen on tullut monta "syvällistä" ajatusta hommatessa. Kuuntelin samalla kuulokkeilla nettiradiota ja muutamat kappaleet toivat erilaisia ajatuksia päähän. Jotkut laittoivat miettimään mitä ajattelisi sitten siinä viimeisellä hetkellä. Monet kuulemma kuolinvuoteellaan harmittelevat mitä jäi tekemättä. Minulla on usein tullut mieleen, että itse taitaisin enemmän miettiä mitä olisi voinut jättää tekemättä. Elämä olisi varmaan ollut erilaista, parempaakin, jos olisin jättänyt tutustumatta tiettyihin ihmisiin. Esimerkiksi exään. Olisin varmaan paljon positiivisempi, avoimempi. Parin viimeisen exän jälkeen minusta tuli hyvin varovainen tuntemattomien suhteen...

Joihinkin asioihin en usko voinneeni vaikuttaa. Asiat, jotka vaikuttivat ratkaisevasti elämäni suuntaan. Esimerkiksi vanhempien vakavat sairastumiset. Tai olisin voinut tehdä kuten jotkut tekevät, jättää heidät vain oman onnensa nojaan, jatkaa elämääni kuten ennenkin; kyllä valtio omistansa huolehtii... Mutta kun sitä on kiltti tyttö ja pysäyttää elämänsä auttaakseen kaikin tavoin.

Mietteisiin vaikuttaa varmasti myös kirja masennuksesta, jota olen vihdoin ja viimein lukemassa. Helteellä ei jaksanut ajatella, eikä pohtia mitään negatiivista enempää. Siinä kysytään onko valmis jättämään kaiken kärsimyksen ja tekemään kaikkensa että oma elämä alkaa olla hyvää? Onko valmis ottamaan uuden suunnan vai valitseeko tutun ja turvallisen, muttei hyvän tien?

Puuhailun jälkeen söin ja istahdin tutkimaan Ylen nettisivuja. Hihittelin pienelle koiralle, joka ajoi paaaljon isomman karhun pois kodistaan. En tiedä luinko sitten Purran puuhista, mutta yhtäkkiä tuntui voimakas paine ylhäällä rintakehässä ja tuli hassu olo. Säikähdin ihan kunnolla ja hipsuttelin viereiselle sohvalle pötköttämään 😨. Tutkin kädessä olevaa aktiranneketta, pulssi oli vain 74, mutta tunsin kuitenkin, että sydän jyskytteli voimakkaasti.

Mietin siinä, että tässäkö tämä sitten oli, oliko moiset ajatukset johdatusta? No, ompahan puhdas koti jos tähän simahdan, tuumasin ironisesti. Kun outo olo meni ohi, mittasin vielä verenpaineen, sehän ilmoittaa, jos pulssin rytmeissä on jotain häikkää: 102/68 ja 74. Hmmh. Olin ajatellut meneväni suihkuun vasta huomen aamulla, mutta päätin mennä jo nyt. Eipähän löydy likaista kroppaa jos huonosti käy 😂. Äidiltä opittu, lääkäriin ei mennä likaisena ja aina puhtaat alushousut kaupungille lähtiessä!

Olo normalisoitui suihkussa, mitä nyt väsyttää vähän. Väsyttänyt on nyt ihan liikaa, tympii kun ei jaksakaan puuhata kuten ennen helteitä. Voiko kunto laskea näin parissa kolmessa viikossa? Hmph!

Lopuksi ajatuksia herättänyt kappale:

I am a simple man, and I'm on my way

To whatever lies ahead while ageing day by day

And I don't know where I'll be next

Or if I'll be at all, I'm not privy to life's protocol

And I'm not seeking gold, I don't look for fame

That's all in my past now, it's another game

Though I no longer need the things I did before

I can't help but think there's so much more

Tell me what you're thinking

This I want to know

Maybe you could stay

I am so alone

Lay down, lay you down upon this bed

I feel heavy, and the night is taking over

There's no moon up in the sky

We can sleep until it's light

Let the darkness be our blanket

I'm no sinner man, though I make mistakes

Weaving in and out of touch and doing what it takes

To be lucid, warm, and happy whenever I can

It's no promise, but it's my loose plan

Tell me anything, if you'd be so kind

Take me away from this restless mind

Lay down, lay you down upon this bed

Today has been a long and endless journey

If you think that it's all right

We could dream right through this night

Let the darkness be our blanket

You are so composed, you know how to live

True to yourself and always ready to forgive

And you make it seem so easy, almost like it's fun

Must be peaceful when your day is done

The sun is setting once again

It won't be back for hours, so until then

Lay down, lay you down upon this bed

I feel heavy, and the night is taking over

There's no moon up in the sky

We can sleep until it's light

Let the darkness be our blanket

Hey, lay down, lay you down upon this bed

Today has been a long and endless journey

If you think that it's alright

We could dream right through this night

Let the darkness be our blanket

Lay down

Jihaa!

Heräsin pissille vain kerran viime yönä. En avannut ikkunoita ollenkaan. Kokonaan heräsin vasta viiden jälkeen, kävin kai hereillä aikaisemmin, mutta käänsin vain kylkeä ja kroooh! Tuuletin tunnin ja suljin hetkeksi, lämpö ei noussut kuin +25 asteeseen.

What a wonderful feeling! 

Tästä se normielämä alkaa, hyppikäämme vaikka tasajalkaa!

Vihdoinkin

Tuntuu kuin olisi ollut jossain unessa, painajaisessa, viimeiset kaksi kolme viikkoa. Vielä on sisällä +27, mutta eiköhän se pikkuhiljaa laske. Mieli on kiikun kaakun tuon tuulettamisen kanssa. Ei haluaisi päästää koskeutta sisään, mutta kun viileä tuulahdus tuntuu niin ihanalta tuolta ikkunan raosta! Valitettavasti liikenne on yhä kova ikkunan alla, eli vaikkei pöly sateen ansiosta sisään nousisikaan, mutta pakokaasut kyllä. Pakko kohta sulkea akkunat. 

Mietin myös yötä, lupaa sadetta ja ehkä ukkostakin. Ikkunanlaudalle voi viritellä muovisuojaa, mutta jos se sataa tuulen kanssa, kastuu ikkunan pielet myös. Entä jos ne turpoavat ja ikkuna ei menekään enää... hetki, nehän ovat nykyään metallia 😁. Hmm, mutta ikkunoiden väliset "seinät" ovat puuta. Jos jätän hieman raolleen. Vaikkakin olisipa ihana välillä nukkua ilman korvatulppia, ja meteliä! Jos yritän saada makkarin mahdollisimman viileäksi, sielläkin on yhä +27 😑, ehkä voisin silloin nukkua ikkunat kiinni.

Heräsin tänä aamunakin ennen viittä. Ihan karmeaan nälkään! Nukuin muutenkin todella huonosti. Yritin tuossa syödä vähän tuhdimman iltapalan, jospa nukkuisin paremmin ensi yönä. Aamulla vatsa oli, tietenkin, pitkästä aikaa sekaisin, eikä muutenkaan uloslähtö houkutellut. Olin kuitenkin voimakkaasti sitä mieltä, että liikkumaan pitää mennä! En ehtinyt kuin kuuden kilometrin päähän kun tuntui ettei nyt tämä oikein suju, väsytti älyttömästi. Käännyin sitten jo kauppoja kohti. Takaisin tullessa oli kova jano, join melkein puoli litraa kylmää vettä jääkaapista. Huh, siitä vatsa sitten oikein innostui, piti viettää tovi hotelli helpotuksessa...

Huomenna pääsee aloittamaan siivouksen, jihuu! Ostin uuden pölyhuiskankin, sellaisen taitettavan jolla pääsee pyyhkimään vaikka korkealta nurkan takaa. Tai kutitella salaa jotakuta 😝. Hitsit, että väsyttää jo... Jos asuisin omakotitalossa, olisin varmaan koko helteen ajan ollut hereillä vain öisin ja nukkunut päivisin. Etsin tänään Areenasta katsomista, mitään en oikein löytänyt. Yhden löysin joka aiheutti haikean huokauksen. Ehkä tällä viikolla voisi jo jatkaa ompeluhommia!

Vielä on kesää jäljellä, vielä on tukalia päiviä...

Huh ja puh! Viime yönä oli ihanan kylmää, olohuone oli viilentynyt oikein kivasti. Jätän nykyään makkarinkin oven auki, niin viileyden lonkerot kuikuilivat hieman sinnekkin. Olin jopa vetänyt lakanaa hieman päälleni. 

Aamulla sain pestyä kaikki sängyssä käyttämäni lakanat. Niitä onkin tullut nyt vaihdettua joka viikko. Onneksi niitä on monta! Minimalisteillahan saattaa olla vain kaksi... ei käy kateeksi nyt. Pesin myös kaikki kesän tekstiilit pois, nyt mennään syksyyn halusipa tai ei! En jaksanut vielä syksyisempiä laittaa, joten peitin sohvan ja nojatuolin resuisilla lakanoilla. Odottelen sitä viileämpää päivää, että jaksaa pölytellä parvekkeella. Siellä on koko heinäkuun ollut vähintään +27, enimmillään +32. Tai aamulla kun olen sinne kurkannut kaihtimien välistä. Koko hellejakson on makkarissa ollut kaihtimet kiinni ja pimennysverhot edessä. Minullahan on niin typerästi, että parveke on makkarin edessä, mutta sinne päästään olohuoneen kautta.

Lupasi onneksi taivaantutkijat, että huomenna olisi hieman viileämpää kuin viikonloppuna luvattiin. Olisi jo ihan oikeasti hyvä... Minua on alkanut yhä enemmän huimaamaan iltapäivästä. Aamulla olo on ihan hyvä kun on viileää. Huomasin kyllä eilisestä mittauksestakin, että alapaine on liian alhainen, silloinhan huimaa. Luulin vain, että minulla olisi verenpaine muutenkin koholla kun tunnen sydämen jyskäävän. Pitää nyt vain jaksaa odotella viileämpää. Huomenna pitää käydä kaupassa, jos siellä oleskelisin vähän kauemman aikaa. 

Plääh!

Kyllähän minä tiesin, ettei kämppä viilene päivässä, ehkei viikossakaan, mutta... Yksi ikkuna oli auki yön kuten ennenkin, mutta kun taas heräsin neljän aikaan, avasin kaikki luukut ja laitoin yhden hyrrän hiljakseen puhaltamaan vetoa. Aamulla sitten oli sen verran pilvistä, että sain vaihdettua lakanat. Keräsin myös lakanat muilta istuinpaikoilta. Laitan helteillä aina ylimääräiset peitteet sohville, nojatuoleille ja tuoleille pienemmät liinat. Ei muuten tohdi alasti niillä istuksia, yäh, hiki tarttuu. 

Puolen päivän aikaan piti lopettaa kun alakertalainen tuli tupakille parvekkeelleen. Tiskasin tiskit ja tein sitten pitkästä aikaa yhden lämpimän voileivän pannulla. Voi namskin vaikkei edes juustoa ollut. Löysin pakkasesta vain fetajuustoa (suolaa prhh...), pilkoin niitä neljä kappaletta vain. Tomaattia muutaman siivun ja pari kortta ruohosipulia, joka on alkanut kasvattaa vartta jääkaapissa, kun en ole syönyt sitä. Aika usein olen ovea aukonut kun vihreänä pysynyt 😁. 

Olin suunnitellut meneväni pyöräilemään hetkeksi ja ostamaan yhden maitopurkin tullessa. Sain laitettua hiukset, mutta sitten tuli niin väsy, etten jaksanutkaan. Yritin sitten hommata jotain, mutta ei... Tajusin sitten, että tänäänhän on sunnuntai! Jalkoja kivisti jotenkin niin, että päätin kellahtaa hetkeksi. Hups, nukahdin. Aukaisin välillä toista silmää, mutta väsytti niin, että vaivuin taas uneen. Yli tunnin pyörin unen ja valveen välillä. Herätessä olin ihan sekaisin!

Kivistää niin jalkoja ja nyt käsiäkin, tuntuvat kauhean turvonneilta. Tuntui, että sydänkin puuskuttelee, joten mittasin verenpaineen. 94/62/65. Pulssi oli ainakin alhainen 😏. Huomasin sitten, että ikkunoiden ollessa kiinni lämpötila on taas kivunnut +28 asteeseen, ihmekös kun on tunkkainen olo. En taidakaan tänään kokkailla vielä. Kaivan viimeisen valmiin ruoan sieltä. En varmaan huomennakaan kokkaa, kun TAAS lupaavat huomiseksi helleasteita. Prhh&%#¤!

Jos puhtauden jumaluudet suo

laitetaan kohta siivouksen tornaado liikkeelle 😜.
Eilen tylsistyneenä vähän leikin piirto-ohjelmalla, liekkö hikeä silmissä kuvaa tehdessä 😂.

Laulaen työtäs tee. Ain laulaen työtäs tee. 
Vie nauruun suusi niin kuin ukko kuukin taivallaan.

Ain riemuin hyräile. Käy työsi lomaan lepoon somaan laulain, iloiten.

Kun puuhaa paljon on, voit olla huoleton. Jos saatat tehdä työsi, laulain aamuin, illoin päivin, öin.

Laulaen työtäs tee. Ain laulaen työtäs tee.
Ain ovelasti viheltäin ja laulain työtäs tee.

"Ota vastaan mitä tarjoo elämä"

Heräsin taas neljältä. Löin akkunat auki ja pöhöttäjät päälle. Nukahdin puoleksi tunniksi. Näin unta, että olin jossain katsomossa...? Ihmisiä oli todella paljon ja joku nuori mies piti jalkaansa kummallisesti sylissäni. Juuri ennen heräämistä se osoittautui vain lämpimäksi pitsalaatikoksi. Olinko taas vain nälkäinen? Matkalla vessaan alkoi kaikua päässä Veikko Lavin kappale:

Ota löysin rantein, älä jännitä

Ota vastaan mitä tarjoo elämä

Eihän maailmassa suremalla mitään sa

Päivä päivältä vain lähestyypi maa

Ota löysin rantein, älä jännitä

Ota vastaan elämä!

Äitini tapasi tuota hoilata kun stressasin jotain. Itse kyllä oli ihan samanlainen turhan stressaaja 😁. Tänään lähden kesän päättäjäisiin. Käyn kalliimmasti kahvilla, bonuksia on tulossa enemmän, eli olen tuhlannut enemmän. Eli menen nyt tuhlaamaan ne etukäteen. Viisasta eikö vain 😃! Kämpässä on vielä 28 astetta ja aurinko paistaa koko päivän, eli en voi tuulettaa. Tulee kuuma kuitenkin. Uskon, että vasta huomenna viilenee. Jos viilenee kuitenkaan 😒. Ei jaksa enää istua yksin neljän seinän sisällä!

Minä täällä taas, hei...

Näyttää olevan tuo yhden ja kolmen välinen aika pitkästyttävä. Kiertelin hieman ympyrää kun vatsa kaipaisi enemmän liikuntaa... Mutta jo 10 minuutin laahustaminen sai hien pintaan ja jalat tuntuvat tonnin painoisilta. Ei jaksa. Heräsin jo neljältä johonkin, en tiedä mihin. Oli sen verran viileää, että vatsakin heräsi, ihan järkyttävä nälkä! Aukaisin akkunoita ja laitoin tuulettajat päälle, ja kellahdin takaisin sänkyyn. Mutta ei, vain käväisin unessa. Pakko oli kaivaa jääkaapista banaani. Eipä se uni tullut senkään jälkeen.

Huomasin, että pesutupa oli vapaa ensimmäisen tunnin. Laitoin sukkia kauhaan likoamaan ja esipesin rintsikatkin. Pyykkituvassa käytin koneen erillistä huuhteluohjelmaa hyväksi. Samalla pesin liesituulettimen suodattimen. Vedellä läträäminen on kivaa helteellä, mutten halua kosteutta sisälle ollenkaan. Oli niin kiva puuhailla taas jotain. Sisälle oli vain sillä aikaa kerääntynyt lämpöä niin paljon, että tiskaus jäi huomisaamuun.

Kävin lähikaupasta ostamassa vähän purtavaa illaksikin ja jäätelön palkinnoksi itselle, kun jaksoin taas vähän edes puuhailla. Oli niin nälkä taas jo yhdeksän aikaan, että söin mikrokeiton ja sen jäätelön. Istahdin sohvan nurkkaan ja hups, heräsin siihen kun toinen jalka kellahti selkätukea vasten. Liu'uin köllöttelemään ja nukahdin uudestaan. Taisin nukkua yhteensä tunnin! Olen harvinaisen helposti joka päivä saanut otettua nokoset nyt helteiden aikana! Ainut hyvä puoli. Voisin nyt kokeilla jaksaisinko lukea jotain. Jotenkin ei vain jaksa keskittyä mihinkään kovin pitkäksi aikaa. 

Olisipa tabletti, voisi käydä vanhoja kuvia läpi ja poistella turhia. Tämä läppäri tuntuu nyt kuumenevan niin paljon, ettei kovin kauaa viitsi pitää päällä. Ihailenpa hetken tätä ihanan raikasta kuvaa 👀

Puhtaan pakkasilman kaipuuta

On niin tyhmää, että kesäöisin tuulee harvoin. Siihen kun lisää helteen ja moottoripörrääjät, on ilma paksua ja vaikeasti hengitettävää. Tai ainakin minun kehkoni aivan kuin kieltäytyisivät vetämästä sitä sisäänsä, hengitän usein vain pintapuolisesti. Kuin pientä, lyhyttä läähätystä. Katsoin Ilmatieteenlaitoksen Ilmanlaatu-sivua, ja keuhkoni ovat oikeassa. Nyt vain on päivä, mutta paljoakaan ei tuule. Yäk.

Muistin sitten, että minulla on jemmassa tällainen ihanan "virkistävä" video. Ehkei minua kuitenkaan saisi noin ohuelle ja läpinäkyvälle jäälle, tai ainakaan ilman kuivapukua. Mutta oi, kun tekee mieli vetää raikasta pakkasilmaa keuhkoihin! Ehkä sitten aamuyöstä. Naapurirapun touhotäti seinän takana on alkanut herätä neljän-viiden aikaan ja herättää minutkin. Ei kolinalla, vaan ikkunan kautta tulevalla kahvin tuoksulla! Silloin avaan loputkin akkunat ja kiepsahdan kaarelle sänkyyni ja tuijottelen taivasta ja kuuntelen uusien varpusten sirputuksia. Emo yrittää kovasti houkutella niitä pois pesästä. Pesästä kuuluu vaan, että mutku mä en haluu -sirkutusta.

Tänä aamuna en jaksanut olla enää vain kotona, vaan lähdin todella aikaisin pyöräilemään kohti kauppaa, jossa on talvellakin viileä kahvila. Lounasaika ei ollut vielä, mutta ostin pientä muuta purtavaa ja viilensin itseäni siellä tunnin. Olin taas melkein ainoa asiakas. Ihanan virkistävä ilmastointi 💨😌. Kilometrejä tuli 19, mutta matkaan meni melkein puolitoista tuntia. Normaalisti sinne polkaisee alle puolessa tunnissa. Pitääpä muistaa merkata sivupalkkiin kilometrit...

Takaisin tullessa kello ei ollut edes yhtätoista, joten sisällä oli vielä yön tuuletuksen jälkeen niin viileää, että nukahdin sohvalle. Nyt sisä-, että ulkolämpötila onkin taas +28. No, kohta voikin alkaa tuijottamaan telkkua, unohtuu oma kurja elämä.

Minkä vaihdoehdon ottaisit mieluiten nyt?

Kun ei jaksa olla ulkona, eikä jaksa olla oikein sisälläkään... Päätin roikkua netissä kun silloin unohtaa olotilan helpommin. Tämän kertaisen ilon tarjoaa Windy.com, todella mielenkiintoinen sivusto. 

Olisitko nyt mieluiten paikassa  

A)  lämpötila +48 

B) lämpötila -71

C) lämpötila n. +27  (sateisilla alueilla alhainen lämpö näemmä)

Hmm... ihan jäin miettimään kun ei ole kokemusta kuin C-vaihtoehdosta 😄